Vastaanottajat:
Kunta- ja palvelurakenneryhmän
puheenjohtaja Hannes Manninen
varapuheenjohtaja Pertti Rauhio
projektipäällikkö Jukka Peltomäki
Aloite kunta- ja palvelurakenneuudistuksen lapsivaikutusten
arvioinnista
Kunta- ja palvelurakennehankkeessa tullaan vuoden 2006 alkuvuoden
aikana valmistelemaan
pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja lapsiväestön
kannalta tärkeiden julkisten palveluiden järjestämisestä. Esillä
ovat tulevat yhteistyö- ja kuntarakenteet, kuntien ja valtion
väliset vastuut palveluiden järjestämisessä sekä palveluiden
tuotantotavat sekä niiden kehittämis-, ohjaus- ja
tutkimusjärjestelmät.
Kunta- ja palvelurakennehankkeen perustana on väestön vanheneminen
ja lapsi-ikäluokkien pieneneminen sekä tiedossa olevat
kuntatalouksien vaikeudet. Tavoitteena on valmisteluasiakirjojen
mukaan löytää parhaita mahdollisia yhteistyörakenteita ja
järjestämisvastuita niin, että palveluiden saatavuus ja laatu myös
tulevaisuudessa turvataan.
Uudistuksen perustamisasiakirjoissa on arvioitu lapsi-ikäluokkien
pienenemisen vähentävän lapsiin kohdistuvia menoja, kuten
päivähoito- ja koulutusmenoja. Uudistuksessa on oletettu
syntyvyyden säilyvän väestön uusiutumiseen nähden alhaisella
tasolla.
Lapsinäkökulmasta uudistus on erityisen tärkeä
koska
Näistä syistä esitän että, kunta- ja palvelurakennehankkeessa
toteutettaisiin lapsivaikutusten arviointi ennen kuin asia siirtyy
valtioneuvoston päätöksentekoon. Tulevaisuuden palveluratkaisuihin
perustavalla tavalla vaikuttavia ratkaisuja on tarpeen arvioida
lasten näkökulmasta. Samalla olisi hyvä arvioida perusteellisemmin
myös sitä, missä määrin lasten määrän väheneminen käytännössä
alentaa palveluiden järjestämisen kustannuksia.
Arviointi voitaisiin toteuttaa esimerkiksi nimeämällä oma
hallinnonalarajat ylittävä ja myös lapsitutkimusta edustava
asiantuntijaryhmä pohtimaan esitettyjä uudistusvaihtoehtoja ja
linjauksia lapsinäkökulmasta.
Kyseessä olisi myös lapsivaikutusten arvioinnin kehittämisen
kannalta uraa uurtava työ, koska tehtäviä päätöksiä ei ole tähän
mennessä lapsinäkökulmasta johdonmukaisesti Suomessa arvioitu.
Lapsivaikutusten arvioinnin käyttöön ottamista esitti viime keväänä
valmistunut YK:n yleiskokouksen lasten erityisistunnon edellyttämä
Suomen kansallinen toimintasuunnitelma (STM:n julkaisuja 2005:5)
"Lapsille sopiva Suomi". Toimikunta esitti, että yhteiskunnallisen
päätöksenteon lapsivaikutuksia arvioitaisiin jatkossa
järjestelmällisesti. Sama näkökanta sisältyy myös Suomen vuonna
1990 ratifioimaan Lapsen oikeuksien yleissopimukseen.
Erityisesti lapsivaikutusten arviointi on tarpeen, kun tehdään
merkittäviä ja kauaskantoisia päätöksiä, jollaisesta kunta- ja
palvelurakenneuudistuksessa on kyse.
Toivon, että hankkeen johtoryhmä suhtautuu esitykseeni
myönteisesti. Keskustelen mielellään jatkossa tarkemmin
lapsivaikutusten arvioinnin toteuttamistavoista.
Maria Kaisa Aula
lapsiasiavaltuutettu
Tietoa näistä sivuista
Palaute
Lapsiasiavaltuutettu
Vaasankatu 2, 40100 Jyväskylä
Puh. (09) 160 73986
Faksi (014) 337 4248