Lapsiasiavaltuutettu

Lausunto 15.10.2008, Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan terveys- ja kuntajaostolle

TAE 2008/Lastensuojelulain toimeenpano sekä lapsiperheiden asema


1. Lasten ja perheiden asema TAE 2009:ssa STM:n hallinnonalalla

Arvioin ensin lyhyesti lasten ja perheiden hyvinvoinnin näkymistä ja tavoitteita STM:n hallinnonalan talousarvioesityksen tekstissä TAE 2009:ssa.

Esitetyt tunnusluvut kuvaavat huonosti lasten ja perheiden hyvinvointia

Perheiden hyvinvointi on todettu TAE 2009:ssa selvitysosassa STM:n osalta "hallitusohjelman painotuksena" joka täydentää ministeriön omia strategisia tavoitteita. STM on asettanut yleisperusteluissa ja alaluvuissa runsaasti tunnuslukuja, joilla strategisten tavoitteiden vaikuttavuutta mitataan. Tunnusluvut koskevat lähes poikkeuksetta yli 15-vuotiaita ja pääosin työikäisiä. Alle 15-vuotiaita lapsia koskevia vaikuttavuuden tunnuslukuja on vähän ja ne arvioivat lähinnä palveluissa olevien lasten määriä, ei lasten terveyttä ja hyvinvointia. (lasten köyhyysaste, lapsia avohoidon tukitoimissa, päivähoidossa olevien osuus ikäryhmästä, kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret).

Sama puute on yleisperusteluiden ohella myös hallinnonalan TAE:n alaluvuissa. Esimerkiksi terveyden ja toimintakyvyn edistämisen kohdalla (s. 636-637) ei ole yhtään suoranaisesti alle 15-vuotiaita koskevaa tunnuslukua.

Kuntien järjestämän sosiaali- ja terveydenhuollon laajuustiedoissa (s. 627) ei ole sosiaalipalveluissa lastensuojelun avo- eikä sijaishuollon asiakasmäärien kehitystä eikä esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelun toteutumista koskevia tietoja ole annettu erikseen.

Katson, että esitetyissä vaikuttavuuden tunnusluvuissa tulisi olla myös suoranaisesti lasten terveyttä ja hyvinvointia sekä alle 15-vuotiaita koskevia mittareita. Perheiden ja lasten hyvinvoinnin tavoitteelle tulisi koota omat tunnusluvut, joita seurataan.

Kuntapalveluissa painopiste korjaavista ehkäiseviin palveluihin

Kuntapalveluiden uudistukset keskittyvät STM:n hallinnonalalla ikäihmisten ja vammaisten palveluihin sekä toisaalta terveyspalveluihin, joista mainitaan useita konkreettisia hankkeita. Kuntapalveluiden kohdalla ei ole mainittu erityisemmin lapsiperheitä koskevaa palveluiden kehittämistä eikä myöskään sosiaalipalveluiden konkreettisia tavoitteita vanhustenhuoltoa lukuun ottamatta.

Kuntapalveluissa olisi kuitenkin sosiaalipalveluiden kehittämisessä edelleen tarpeellista panostaa lastensuojelulain toimeenpanon varmistamiseen. Lisäksi lasten ja perheiden palveluissa painopiste tulee siirtää ehkäiseviin palveluihin niin, että perheitä tuetaan ajoissa ja lapsia jo varhaisella iällä.

STM:ssä on valmisteltu neuvolan ja kouluterveydenhuollon tarkastusten määrän ja laadun tarkempaa sääntelyä asetuksella. Tämä tulee saattaa voimaan ensi vuoden aikana. Tavoitetta ei ole kuitenkaan mainittu talousarviossa.

Toinen lastensuojelutarvetta tehokkaasti ehkäisevä palvelu on lapsiperheiden kotipalvelu, joka 1990-luvun jälkeen on lähestulkoon poistunut kuntien palveluista. Tältä osin sosiaalihuoltolain 17 §:n tavoitteet eivät useimmissa kunnissa toteudu. Perheet eivät saa ajoissa käytännöllistä tukea arjen ongelmissa. Etelä-Suomen lääninhallitus on vastikään selvittänyt oman alueensa kuntien tilannetta.

Lapsiasiavaltuutettu on lähettänyt huhtikuussa 2008 jokaiseen kuntaan kirjeen, jossa esitetään lapsiperheiden kotipalvelun lisäämistä ja sisällyttämistä kunnan lastensuojelulain mukaiseen lasten hyvinvoinnin suunnitelmaan (www.lapsiasia.fi/aloitteet).

Esitän, että valiokunta edellyttää mietinnössään sosiaali- ja terveysministeriön ryhtyvän toimiin lapsiperheiden kotipalvelun tarjoamiseksi kunnissa sosiaalihuoltolain 17 pykälän edellyttämällä tavalla. Arjen kriisitilanteiden käytännöllinen apu ehkäisee tehokkaasti vanhempien uupumusta ja sitä kautta lastensuojelutoimien tarvetta.

Lapsiperheiden toimeentulossa huomio myös asumistuen kehittämiseen

STM:n hallinnonalalla toimeentuloturvan kohennuksissa on painotusta lapsiperheisiin. Kiitettävää on se, että äitiys- ja vanhempainpäivärahan vähimmäismäärä nousee työttömyysturvan tasolle. Korjaus on omiaan vähentämään lapsiköyhyyttä.

Edelleen on tarpeen jatkaa toimia joilla pienten alle 3-vuotiaiden, monilapsisten perheiden ja yksinhuoltajien toimeentuloa kohennetaan. Yleisemmin lapsiperheiden aseman parantamisen kannalta merkittävintä olisi lapsilisän sitominen indeksiin sekä lapsilisän ulottaminen myös 17-vuotiaille lapsille.

Vuoden 2009 TAE:ssa asumistuki siirtyy STM:n hallinnonalalle. TAE:een ei sisälly erityisiä asumistukea koskevia kehittämistavoitteita. Se on kuitenkin tuki, joka kohdentuu pienituloisille lapsiperheille, etenkin yksinhuoltajille. Asumistukea sai 2007 runsaat 56 600 lapsiperhettä, joista yksinhuoltajia runsaat 40 000. Euromääräisestä asumistuesta yli puolet maksetaan lapsiperheille. Asumistuki on kuitenkin jäänyt erityisesti lapsiperheillä lama-ajan säästetylle tasolle. Esimerkiksi lapsiperheiden osalta täysimääräiseen tukeen oikeuttavia tulorajoja ei ole tarkistettu vuoden 1994 jälkeen. Lisäksi tukea myönnettäessä hyväksyttävä vuokrataso on jäänyt jälkeen asumismenojen
kehityksestä. Samoin pinta-alanormit ovat tiukkoja etenkin yksinhuoltajien kannalta.

Ehdotan, että valiokunta tuo esille mietinnössään asumistuen merkittävyyden lapsiperheiden kannalta sekä esittäisi ministeriön ryhtyvän toimiin asumistuen osalta lapsiperheiden tulorajojen ja hyväksyttävän vuokratason korottamiseksi sekä pinta-alanormeista luopumiseksi.

2. Lastensuojelulain toimeenpano

Olen seurannut lastensuojelulain toimeenpanon tilannetta ensisijaisesti lääninhallitusten oman alueensa kunnille tekemien kyselyiden tulosten perusteella. Näiden osalta näyttää siltä, että laki sinänsä koetaan hyvänä sekä lapsen etua ja lapsen osallistumista vahvistavana. Laki tuo lastensuojeluprosessiin jämäkkyyttä ja vahvistaa eri osapuolten oikeusturvaa. Laki myös vahvistaa kuntien työn suunnitelmallisuutta, koska valtuuston tulee hyväksyä kerran vaalikaudessa talousarvioon sidottu lasten hyvinvoinnin suunnitelma.

Lastensuojeluilmoitusten määrät ovat kasvaneet, mikä on hyvä asia lain tavoitteiden kannalta. Tavoitteena oli madaltaa ilmoituskynnystä ja näin saada tuki aiemmassa vaiheessa perheelle.

Lain toimeenpanossa eniten ongelmia näyttää olevan aikarajojen noudattamisessa. Syynä on lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden liian vähäinen määrä ja henkilöstön vaihtuvuus. Myöskään valvonnan osalta kaikki kunnat eivät ole tiedostaneet, että heidän tulee valvoa kaikkia oman kunnan alueella olevia sijaishuollon yksiköitä, ei vain niitä joihin he ovat itse sijoittaneet lapsia. Useimmat kunnat eivät ole vielä hyväksyneet lain 12 §:n mukaisia lasten hyvinvoinnin suunnitelmia, vaan sen laadinta siirtyy uusille valtuustoille.

Lain toimeenpano kytkeytyy ajallisesti kunta- ja palvelurakenneuudistukseen. Kuntayhteistyö onkin välttämätöntä lain toimeenpanemiseksi. Pulma on kuitenkin se, että seutukunnallisten ja alueellisten yhteistyöratkaisujen tilanne on varsin kirjava eri puolilla maata. Isoissa kunnissa tilanne on selkeämpi. PARAS-hankkeessa ovat tähän mennessä liiaksi painottuneet kuntien rakenneriidat ja teknistaloudelliset näkökulmat. Asiakasnäkökulma ja palveluiden sisältö ovat jääneet taka-alalle.

Lastensuojelulain toimeenpanon varmistamisen kannalta pidän tärkeinä seuraavia jatkotoimia:

1. Varmistetaan lastensuojelun kansallisen ohjauksen pysyvät voimavarat ja riittävä henkilöstö STM:ssä ja uudessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (myös eduskunnan vuodelle 2008 antaman määrärahan jälkeen). Tämä sisältää myös Lastensuojelun käsikirjan päivityksen sekä KASTE-ohjelmassa luvattujen lastensuojelun kansallisten laatusuositusten antamisen (valtioneuvoston periaatepäätös). Lisäksi tulee valmistella laissa todettu asetus lastensuojelun asiakas-asiakirjojen laadinnasta ja dokumentaatiosta. Kunnat tarvitsevat myös lakia täydentävää ohjausta ja valtiovallan linjauksia työn perustaksi.
   
   
2. Lastensuojelun kuntaresurssien varmistamiseksi tulisi lisätänormiohjausta. Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijällä olevien asiakkaiden enimmäismäärästä tulee säätää asetuksella (porrastaen esimerkiksi asiakkaiden vaativuuden mukaan). Kuntien tulee korjata lastensuojelutyöntekijöiden palkkausta, työoloja ja työkuormaa niin, että pätevien työntekijöiden saatavuus paranee.
   
   
3. Jatkona lastensuojelulaille tarvitaan perhehoitolain uudistaminen ja muut tukitoimet sijaishuollon painopisteen siirtämiseksi laitoksista perhehoitoon.
   
   
4. Jatkona lastensuojelulaille tulee laatia valtion ja kuntien yhteistyönä lastensuojelun sijaishuollon kansalliset laadun suuntaviivat sekä arviointija valvontajärjestelmä. Sijoittajakunnan, laitoksen tai yksikön sijaintikunnan sekä lääninhallitusten kesken tulee olla selkeä työnjako ja vastuut.
   
   Valvontajärjestelmän uudistamiseen tarjoaa hyvän mahdollisuuden. Terveydenhuollon oikeusturvakeskusten tehtävien laajeneminen sosiaalipalveluiden valvontaan sekä yhteistyö lääninhallitusten kanssa. Lääninhallitukset tarvitsevat valvonta- ja tarkastustoimintaan riittävät voimavarat. Sijaishuollon laadun arviointiin tarvitaan järjestelmä, joka kattaa sekä laitosten/yksiköiden itsensä, kuntien ja valtion vastuut, mutta myös itsenäistä ulkoista arviointia määrävuosin.
   
   
5. Pienet kunnat eivät selviä uuden lastensuojelulain velvoitteista ilman kuntayhteistyötä. Eduskunnan tulee arvioida tilannetta ja tarpeen mukaan täydentää PARAS-lakia niin, että lastensuojelun sosiaalityö (ml. lastenvalvojatoiminta) velvoitetaan siirtämään esimerkiksi 20 000 asukkaan kuntayhtymille terveydenhuollon tavoin. Kuntayhteistyönä on mahdollista eriyttää ja tehdä työnjakoa lastensuojelun sosiaalityön sekä toisaalta huoltoriitojen vaatimien oikeudellisten selvitysten ja lastenvalvojan työn välillä.