Asia Lausuntopyyntönne 15.8.2008
terveydenhuoltolakityöryhmän mietinnössä esitetyistä ehdotuksista,
lapsiasiavaltuutetun lausunto
Keskeiset ehdotukset
Terveydenhuoltolakityöryhmä teki ehdotuksen kansanterveyslain ja
erikoissairaanhoitolain yhdistämiseksi uudeksi
terveydenhuoltolaiksi. Tavoitteena on perusterveydenhuollon
vahvistaminen, palvelujen saatavuuden ja tehokkaan tuottavuuden,
asiakaslähtöisyyden paraneminen ja terveyserojen kaventaminen.
Tehtävään kuului myös sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyön
lisääminen, mutta esitys koskee vain terveydenhuollon järjestelmää.
Työryhmän konkreettisena ehdotuksena on uusi palveluiden
järjestämismalli, jossa kunnat voisivat valita kahdesta mallista.
Molempiin sisältyy perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon
parempi integraatio. Järjestämisvastuu säilyy edelleen kunnalla.
Ensimmäisessä mallissa
kunta voisi järjestää kansanterveystyön itse tai
muodostamalla toisten kuntien kanssa
yhteistoiminta-alueen, joka vastaisi
kansanterveystyöstä. Kansanterveystyössä tulee Paras-lain
mukaisesti olla vähintään 20.000 asukkaan väestöpohja. Vähintään
150000 asukkaan ja kaikki saman yhteistoiminta-alueen kunnat
kattava
sairaanhoitopiiri (ns. laajan väestöpohjan
kuntayhtymä) vastaisi puolestaan
erikoissairaanhoidosta. Tässä mallissa kuntaan tai
yhteistoiminta-alueelle tuotaisiin erikoissairaanhoidon palveluita
sopimuksen mukaan. Erikoisairaanhoitopiiriin perustetaan
perusterveydenhuollon yksikkö. Sairaanhoitopiirin tulee olla
kuntien sosiaalitoimien kanssa tarpeellisessa yhteistyössä.
Toisessa mallissa kunnat muodostaisivat kuntayhtymän jota
kutsutaan
terveyspiiriksi. Se vastaisi yhtä aikaa sekä
kansanterveystyöstä että järjestämissopimuksessa sovitusta
osasta erikoissairaanhoitoa (esim. perustason erikoissairaanhoito,
vaativa erikoissairanhoito). Terveyspiirin tulee olla
yhteistyössä sosiaalihuollon kanssa. Muun osan
erikoissairaanhoidosta (lähinnä erityistason erikoissairaanhoito)
vastaisi
erityisvastuualue, jonka alueella on
yliopistollinen sairaala.
Erikoissairaanhoitopiiri ja terveyspiiri olisivat toiminnoltaan
sekä suunnittelu- ja yhteistyövelvoitteiltaan paljolti
rinnaisteisia, mutta terveyspiiri hoitaisi siis samalla myös jäsen
kuntiensa koko kansanterveystyön.
Jos kunnat eivät pääse keskenään sopimukseen tai muut edellytykset
eivät täyty, valtioneuvosto voi määrätä kunnan
yhteistoiminta-alueeseen tai terveyspiiriin. Perusvastuu toiminnan
järjestämisestä pysyy kunnalla.
Sosiaali- ja terveysministeriö päättää lisäksi
erityisvastuualueiden työnjaosta maan sisäisesti eli joitakin
vastuualueita voidaan keskittää tiettyihin yliopistosairaaloihin.
Uudessa laissa velvoitettaisiin kunnat laatimaan
poikkihallinnollinen suunnitelma terveyttä edistävistä ja
terveysongelmia ehkäisevistä toimista ja niiden toteutumisen
seurannasta. Sairaanhoitopiirillä ja terveyspiirillä on myös
terveyden edistämisen velvoita.
Potilaalle annettaisiin mahdollisuus valita
erityisvastuualueella terveydenhuollon
toimintayksikkö, jossa häntä hoidetaan. Perusterveydenhuollon ja
erikoissairaanhoidon potilasasiakirjoista muodostuisi
terveydenhuollon potilastietorekisteri.
Lausunto
Lapsiasiavaltuutettu arvioi lakiehdotusta erityisesti YK:n lapsen
oikeuksien sopimuksen näkökulmasta sekä lapsen oikeuksien komitean
Suomelle antamien suositusten perusteella. YK:n lapsen
oikeuksien sopimuksen 29 artiklan mukaan lapsella on oikeus
parhaaseen
mahdolliseen terveydentilaan sekä sairauksien
hoitoon ja kuntoutukseen (artiklat ja YK:n lapsen oikeuksien
komitean suositukset liitteenä 1).
Sopimuksen 3 artiklan kaikessa lapsia koskevassa lainsäädännössä,
on ensisijaisesti otettava huomioon
lapsen etu. Lisäksi sopimuksen 12 artiklan mukaan
lapsella on oikeus
tulla kuulluksi ja ilmaista mielipiteensä häntä
koskevasta asiasta.
Sopimuksen toteutumista arvioiva YK:n lapsen oikeuksien komitea on
useaan otteeseen (viimeksi v. 2005) suosittanut vahvempia toimia
lasten ja perheiden palveluiden laadun ja saatavuuden
yhdenvertaisuuden takaamiseksi. Kuntien välisten suurten
erojen palveluiden laadussa ja saatavuudessa voi sanoa olevan
merkittävin puute lasten oikeuksien toteutumisessa Suomessa.
Komitea on suosittanut myös lasten ja nuorten terveyden edistämisen
tehokkaampia toimia sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden
kohentamista.
1. Yleisarvio lakiehdotuksesta
Lapsiasiavaltuutettu pitää lain tavoitteita myönteisinä ja YK:n
lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista edistävinä.
Ehdotuksella tavoitellaan toimintamalleja, jotka toimisivat
terveydenhuollon
asiakkaan kannalta kokonaisuutena nykyistä
järjestelmää paremmin.
Lapsen edun periaatetta ei ole kuitenkaan laissa tai sen
perusteluissa erikseen mainittu. Lakiehdotuksen perustuslakia
koskeviin viittauksiin yksilön itseään koskevaan päätöksentekoon
osallistumisesta tulisi lisätä 14.3 §:n ohella myös lapsia erikseen
koskeva perustuslain 6 §:n 3 momentti.
Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelujen
kiinteämpi yhteys lakiehdotuksessa on ehdotuksessa hyvin perusteltu
ja lapsen edun mukainen. Toiminnan painopistettä halutaan siirtää
terveyskeskuksiin sekä korjaavasta toiminnasta terveyttä ja
hyvinvointia edistävään ja ongelmia ehkäisevään toimintaan.
Tavoitteena on myös terveyden ja sosiaalihuollon tiiviimpi yhteys.
Lasten psykososiaalisten palveluiden kokonaisuuden suunnittelussa,
johtamisessa ja tuottamisessa sekä lastensuojelupalveluiden
järjestämisessä tarvitaankin huomattavasti nykyistä parempaa
yhteistyötä (vrt. Lääninhallitusten selvitys peruspalveluiden
tilasta Valtiovarainministeriön julkaisuja 23/2008). Lapsen ja
perheen ongelmat eivät useinkaan rajaudu hallinnonaloittain.
Lain myönteisenä mahdollisuutena on palvelujen tuottaminen
suuremmalle väestöpohjalle, jolloin erityistä osaamista vaativien
palveluiden tuottaminen onnistuu paremmin. Potilaan
valinnanvapauden lisääminen sekä työssäkäyntialueeseen perustuvat
erilaisten piirien alueratkaisut ovat myös myönteisiä lasten ja
heidän vanhempiensa kannalta.
Lakiehdotus keskittyy rakenteisiin, eikä asiakkaaseen ja
palvelun sisältöön
Riskinä lain tavoitteiden toteutumisen ja lapsen oikeuksien
kannalta on kuitenkin se, että ehdotetut muutokset ovat
painotetusti hallinnollisia ja rakenteellisia
uudelleenjärjestelyitä, joiden vaikutukset palveluihin ja niiden
asiakaslähtöisyyteen käytännössä jäävät paljolti kuntien ja
yhteistyöalueiden ratkaisujen varaan. Laki ei varmista lasten
yhdenvertaisen kohtelun paranemista terveyspalveluissa. Myöskään
sosiaalihuollon kanssa tehtävään yhteistyöhön ei ehdoteta
konkreettisia uusia säädöksiä tai velvoitteita.
Terveyden edistämisen ja ehkäisevän työn kohentaminen jää kunnan
suunnitelman varaan. Normiohjauksen mahdollisuus jopa heikkenee
koska lakiehdotus ei sisällä nykyisen kansanterveyslain mukaista
mahdollisuutta neuvola, kouluterveyden ja
opiskelijaterveydenhuollon tarkemmasta säätämisestä asetuksella.
Lapselle erityisen tärkeiden lähipalveluiden säilymistä lähellä ei
pystytä nyt ehdotetulla lailla varmistamaan vaan se jää kuntien
ratkaisujen varaan.
Asiakkaan ja kansalaisen kannalta myös palveluiden järjestämisen
selkeys ja järjestelmän läpinäkyvyys on tärkeää. Ehdotettu kahden
erilaisen mallin järjestely ja kunkin tahon vastuut voivat olla
melkoisen vaikeasti hahmotettavia. Myös kuntien päättäjien kannalta
kokonaisuuden hahmottaminen voi olla vaativaa muille kuin alan
erityisosaajille. Tämä vaikeuttaa kansanvaltaista valvontaa ja
kunnan vastuun hoitamista.
Paras-hankkeen tähänastisena ongelmana on ollut, että huomio on
mennyt kuntatasolla liiaksi rakenteisiin ja kiistelyyn erilaisista
yhteistyömalleista. Asiakas ja palveluiden sisällöllinen
kehittäminen ovat jääneet tähänastisesta Paras-kehittämisestä vielä
sivuun. Terveydenhuoltolakiesityksessä on sama riski kuin
Paras-hankkeessa. Päätöksenteko rakenteista korostuu asiakkaan ja
palvelun sisällön kustannuksella.
Lakiehdotus ei tuo ratkaisua ohjausjärjestelmän
puutteisiin: tarvitaan kansallista arviointia
Ehdotuksessa jatketaan terveydenhuollon kehittämistä aiemmin
1990-luvulla jo valitulla niukan normiohjauksen ja päätösvallan
delegoinnin linjalla. Tähän liittyviä ongelmia on käsitelty
eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnössä (TrVM 5/2008 vp).
Terveydenhuoltolakiehdotus ei vastaa mietinnössä esitettyihin
nykyjärjestelmän puutteisiin yhdenvertaisuuden kannalta.
Päätösvallan delegointi sekä tavoitteilla johtaminen/ohjaaminen
edellyttäisivät tuekseen vahvaa kansallista arviointijärjestelmää.
Tarvitaan järjestelmällistä ja säännönmukaista arviointia
terveydenhuollon ja sairaanhoidon palveluiden laadusta,
vaikutuksesta väestön terveyteen ja hyvinvointiin,
tuloksellisuudesta, järjestelmätason toimivuudesta ja ylipäätään
lain tavoitteiden toteutumisesta maan eri alueilla. Arviointitietoa
tarvitaan kansallisen tason päättäjille ja hallinnolle mutta myös
tukemaan yksittäisiä kuntia ja erilaisia laissa säädettyä
järjestämisalueita toiminnan kehittämisessä.
Nyt lakiehdotuksesta puuttuvat arviointia koskevat säädökset. Vain
ohjauksesta ja valvonnasta on säädetty. Laissa tulee säätää valitun
järjestelmän ja lain vaikutusten järjestelmällisestä kansallisesta
arvioinnista, joka voisi kuulua esimerkiksi perustettavan terveyden
ja hyvinvoinnin kehittämislaitoksen vastuulle (Stakes+KTL).
Arviointi tulee saattaa määräajoin, esimerkiksi kerran
vaalikaudessa, myös eduskunnan käsiteltäväksi. Lisäksi määräajoin
tarvitaan myös ulkopuolista, hallinnosta riippumatonta arviointia.
Pelkästään kunta- tai piiritasolla tapahtuva arviointi ei riitä
kansallisen kokonaiskuvan muodostamiseen. Laissa on korostettu
myönteisesti hoidon laadun merkitystä. Kunnille ja piireille tulee
esimerkiksi määritellä kansallisesti indikaattorit, jotka
toimisivat hoidon laadun mittareina.
Arviointia tulee tehdä myös elinkaariajattelun mukaisesti
erilaisten asiakasryhmien eli esimerkiksi lasten, työikäisten ja
ikäihmisten näkökulmasta, jotta asiakaslähtöisyys vahvistuisi myös
tätä kautta.
Myös työryhmän kehittämishankkeissa on tuotu esille tarve lisätä
väestön terveyttä ja hyvinvointia kuvaavan seurantatiedon
käyttämisestä terveydenhuollon kehittämisessä. Nykyisin tietopohja
painottuu liiaksi palveluiden suoritetietoon. Lasten terveyttä ja
hyvinvointia kuvaava tietopohja on kuitenkin erityisen
puutteellinen, mitä KTL:N LATE-hanke onkin koettanut parantaa.
Tietopohjaa tulee lasten osalta vahvistaa LATE-hankkeen tulosten
pohjalta uudessa terveyden ja hyvinvoinnin kehittämislaitoksessa
niin, että myös kunnat ja alueelliset toimivat pystyvät sitä
hyödyntämään.
Lakiehdotuksen tulee lisätä asetuksenantovaltuus neuvola,
kouluterveydenhuolto ja opiskelijahuollon tarkemmasta
ohjauksesta
Lasten yhdenvertaisen kohtelun kannalta lakiehdotuksen suurin
puute on se, että lakiin ei sisälly valtuutta säätää asetuksella
neuvolan, kouluterveydenhuollon ja opiskeluhuollon tarkemmasta
järjestämisestä kuten nykyisessä kansanterveyslaissa. Asetuksen
antovaltuus tulee säilyttää, jotta voidaan varmistaa painopisteen
siirtymistä ehkäiseviin palveluihin. Lapset ovat nyt myös hyvin
epätasa-arvoisessa asemassa eri kunnissa eli yhdenvertaisuus ei
toteudu. Nykyisen suosituksiin perustuvan mallin
riittämättömyydestä on laajasti näyttöä, jota myös työryhmä on
mietinnössään käsitellyt. Kansanterveyslakiin perustuva ehdotus
uudeksi asetukseksi on sekin jo valmistunut.
Sosiaali- ja terveystoimen läheisempää yhteistyötä on
konkretisoitava lastensuojelussa ja mielenterveyspalveluiden
järjestämisessä lapsille
Lasten hyvinvoinnin kannalta sosiaali- ja terveystoimen läheisempi
yhteistyö on tarpeellista. Uuden terveydenhuoltolain läheisempi
suhde sosiaalihuoltoon jää tavoitteiden tasolle. Konkreettisia
ehdotuksia terveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistyön
parantamiseksi ei ehdotuksessa esitetä.
Neuvottelukunta ehdottaakin harkittavaksi, onko tarpeen painottaa
lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelujen kokonaisuutta,
hallinnonrajat ylittävää yhteistyötä ja verkostoitumista sekä
jatkuvuutta vähintään hallituksen esityksessä nykyistä
voimakkaammin.
Sosiaalihuollon kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyy lasten
kannalta ensinnäkin terveydenhuollon sekä lastensuojelupalveluiden
kokonaisuus. Lastensuojelulaissa useat kohdat koskevat
terveydenhuollon kanssa tehtävää yhteistyötä. Terveydenhuollon
laissa määritellyt lähipalvelut ovat myös lastensuojelulaissa
tarkoitettua ehkäisevää lastensuojelua. Terveydenhuoltolaissa tulee
säätää tarkemmin lastensuojelulain velvoitteita koskevan terveyden
ja sosiaalihuollon yhteistyön suunnittelusta.
Sosiaalihuollon kanssa tehtävään yhteistyöhön kytkeytyvät
läheisesti myös lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut sekä
vanhempien päihteiden käytöstä kärsivien lasten palvelut. Lasten ja
nuorten mielenterveyspalveluiden järjestämisen puutteisiin
lakiehdotus ei tuo korjausta. Näitä ovat hoitotakuun
toteutumattomuus, peruspalveluiden heikkous, psykososiaalisten
palveluiden kokonaisuuden johtamisen ja yhteistyön heikkous.
Lisäksi tiedossa on, että vaikeista mielenterveysongelmista
kärsiviä lapsia on voitu psykiatrian palveluiden puutteen takia
siirtää lastensuojelulaitoksiin vaikka he tarvitsisivat
ensisijaisesti psykiatrista hoitoa. Lastensuojelulaissa säädetyn
päihteitä käyttävien äitien hoidon järjestämisen velvoitteen tulisi
näkyä myös terveydenhuoltolaissa.
Kysymys 2. Arvio ehdotetuista terveydenhuollon
järjestämismalleista ja niiden soveltuvuudesta koko sosiaali- ja
terveydenhuollon järjestämiseen.
Lasten ja perheiden hyvinvoinnin kannalta on tärkeintä
perusterveydenhuollon, äitiys- ja lastenneuvoloiden ja
kouluterveydenhuollon sekä perustason mielenterveyspalveluiden
saavutettavuus, riittävyys ja oikea-aikainen hoitoonpääsy
erikoissairaanhoitoon.
Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon tiivis yhteistyö edistää
lapsen edun toteutumista etenkin lastensuojelussa ja sen
sijaishuollossa, esimerkkinä voidaan mainita kotipalvelun ja
neuvolan yhteistyö.
Erikoissairaanhoidossa lasten ja perheiden kannalta keskeisimpiä
ovat mielenterveyspalvelut (lapsille ja heidän vanhemmilleen),
joiden tulisi kuulua terveyspiirin järjestämisvastuuseen.
Tämä parantaisi hoidon saatavuutta niin, että hoidon saatavuudessa
ei olisi organisaatioiden välisten rajojen ja lähetekäytäntöjen
tuomia hidasteita. Hyvällä perus- ja erikoissairaanhoidon
yhteistyöllä voitaisiin pitkiä jonoja ja perheiden riskitilanteiden
pitkittymistä estää. Myös perusterveydenhuollon mahdollisuus
konsultoida erikoissairaanhoitoa merkittävästi kohentuisi. Myös
palveluiden vieminen kotiin yhdessä sosiaalihuollon kanssa
mahdollistuisi paremmin.
Mielenterveyspalveluiden tulisi toimia tiiviisti yhteistyössä myös
sosiaalihuollon päihdepalveluiden kanssa. Näin kyettäisiin
vähentämään vanhempien alkoholinkäytöstä lapsille aiheutuvia
haittoja.
Lasten ja perheiden palveluiden kokonaisvaltaisen suunnittelun ja
järjestämisen kannalta olisi parempi, että sama organisaatio
tuottaisi sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.
Terveyspiirimalli on hyvin soveltuva terveydenhuollon ohella myös
sosiaalihuollon palveluiden yhteiseen järjestämiseen. Näin ollen
pidän lapsen edun näkökulmasta parempana, että mahdollisimman
suuressa osassa maata sovellettaisiin ns. terveyspiirimallia. Tämä
olisi selkeämpää myös asiakkaan ja kuntapäättäjän kannalta.
Kysymys 4. Arvio sosiaali- ja terveydenhuollon
järjestämisvastuiden lainsäädännöllisestä porrastamisesta.
Terveydenhuollon laista puuttuu maininta lastensuojelulain
velvoitteesta, jonka mukaan terveydenhuollon viranomaisten tulee
järjestää välttämättömät palvelut raskaana olevien naisten
erityiseksi suojelemiseksi. Tehtävän hoitaminen kuluu
ensisijaisesti äitiys- ja lastenneuvolan sekä toisaalta
erikoissairaanhoidon äitiyspoliklinikoiden vastuulle. Velvoite
tulee lisätä lakiin.
Riittämättömät mielenterveyspalveluiden sekä lasten ja
nuorisopsykiatrisen hoidon puutteet ovat yleisesti tiedossa ja myös
lakiehdotuksen perusteluissa mainittu. Lastensuojelun ja
terveydenhuollon palveluiden välisiä vastuita tulee selkiyttää
lastensuojeluasiakkaiden tarvitseman hoidon osalta.
Perustelen asiaa seuraavasti: Lastensuojelulain mukaan
lastensuojelun asiakkaana olevien lasten tulee saada tarvitsemansa
terveydenhuollon palvelut viivytyksettä. Hoitotakuusta (v.
2001) huolimatta kunnilla ei ole ollut tarvittavia hoitoyksiköitä
käytettävissään tai ne eivät ole varanneet riittävästi määrärahoja
tähän tarkoitukseen. Tämä on johtanut siihen, että sairaita lapsia
on jouduttu hoitamaan pelkästään lastensuojelun avohuollon
tukitoimin tai huostaan otettuna sijaishuollon yksiköissä.
Tällaisia tilanteita on tuotu lapsiasiavaltuutetun tietoon
kansalaisyhteydenotoissa. Lastensuojelulaitoksissa ei ole
kuitenkaan riittävää asiantuntemusta tai henkilöstömäärää
psyykkisesti sairaiden lasten hoitamiseen. Lisäksi on riskinä että
psyykkisesti sairaat lapset, joutuvat vaikean oirehdintansa takia
kohtuuttoman paljon lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimien
kohteeksi (esimerkiksi eristäminen).
Lapsen huostaanotto ja sijaishuoltoon sijoittaminen lapsen
sairauden perusteella ja siksi, että terveydenhuolto ei kykene
järjestämään tarpeenmukaista hoitoa ei ole lastensuojelulain
mukaista. Se on vastoin lapsen oikeuksien sopimusta sekä
perustuslain takaamia oikeuksia.
Huostaan otettujen lasten määrä on kasvanut tasaisesti viimeisten
20 vuoden ajan. Yksi tähän vaikuttava tekijä on mitä ilmeisimmin
vanhempien mielenterveysongelmat, joihin he eivät ole saaneet apua.
Esille on tullut tilanteita, joissa vanhemmat eivät ole niin
sairaita että saisivat erikoissairaanhoidon palveluita, mutta
kuitenkin esimerkiksi hoitamaton masennus heikentää heidän kykyään
toimia vanhempina merkittävästi. Nämä vanhemmat eivät saa
nykyisellään riittävästi mielenterveyspalveluita.
Mielenterveyspalvelut tulisi edellä mainituista syistä turvata
lapsille ja heidän vanhemmilleen lähipalveluna, osana monipuolista
ja riittävää psykiatrista osaamista omaavaa perusterveydenhuoltoa.
Säännöksen tulisi olla tältä osin velvoittavampi.
Uuteen lastensuojelulakiin ei sisälly vakavan mielenterveyden
häiriön kiireellisen hoidon järjestämistä koskevaa säännöstä, koska
se lainvalmistelussa katsottiin kuuluvaan terveydenhuollon
lainsäädäntöön. Terveydenhuoltolain nojalla annettavassa
asetuksessa tulee säätää, että mielenterveyspalvelut tulee
järjestää kiireellisesti lastensuojelun asiakkaana olevalla
lapselle. Samoin ne tulee järjestää tarpeen vaatiessa
kiireellisesti vanhemmalle mikäli lastensuojelutarpeen taustalla on
vanhemman mielenterveyden häiriö.
Säädöksissä tulee siis olla täsmällisesti säädetty, että vastuu
psyykkisesti sairaan lapsen hoidosta on ensisijaisesti
terveydenhuollolla. Lastenpsykiatrian ja sosiaalitoimen yhteistyötä
tulee lisätä varhaisessa vaiheessa kun hoidetaan vaikeasti
oirehtivaa lasta ja hänen perhettään niin, että voidaan
varmistaa lapsen edun toteutuminen ja vältetään tarpeettomia
huostaanottoja.
Kysymys 6. Arvio hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä
koskevien rakenteiden sääntelytarpeesta.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen lakiehdotuksessa kytketty
kunnan (yksin tai yhteistyössä) suunnitteluvelvoitteeseen sekä
velvoitteeseen seurata väestön terveydentilaa. Kunnan tulee
laatia kerran valtuustokaudessa talousarvioon sekä kunnan
strategiaan sidottu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen
suunnitelma. Lisäksi korostetaan moniammatillista
yhteistyötä.
Kiinnitän huomiota siihen, että lastensuojelulain 12 §:ssä on
hyvin samansuuntainen velvoite kunnalle laatia talousarvioon
sidottu lasten hyvinvoinnin/lastensuojelusuunnitelma, joka ei kata
pelkästään yksilö ja perhekohtaista lastensuojelua vaan myös
laajasti ehkäisevää lastensuojelua. Tähän sisältyy myös
terveydenhuolto. Lakiin sisältyy myös velvoite perustaa
moniammatillisia yhteistyöryhmiä.
On syytä jatkossa pitää huolta siitä että kuntatasolle
esitettävien erilaisten suunnitelmien ja ohjelmien määrä pysyy
kohtuudessa, niiden toteutuminen varmistetaan ja että suunnitelmat
tukevat toisiaan. Valtiovallan tulee antaa kunnille
riittävästi tukea arviointi- ja seurantajärjestelmien laatimiseen.
Esimerkiksi lasten terveydestä ja hyvinvoinnista (etenkin alle
12-vuotiaiden) ei ole vielä kansallista seurantatietoa jota kunnat
voisivat hyödyntää.
Kiinnitän huomiota myös siihen, että lasten, nuorten ja perheiden
politiikkaohjelmassa (HSA-asiakirja) on parhaillaan vireillä
lapsipolitiikan kansallisten ydinindikaattoreiden laadinta lapsen
oikeuksien sopimuksen pohjalta. Tätä työtä on tehty yhteistyössä
kuntaliiton ns. Lapsi Arvi-projektin kanssa, jossa myös on
kehitteillä hyvin laaja indikaattorikokonaisuus.
Kysymys 9. Arvio sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua
ja kehittämistä järjestävän lainsäädännön yhdistämisen
tarpeellisuudesta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelua ja kehittämistä
järjestävät lait tulee yhdistää niin että se tukee sosiaali- ja
terveydenhuollon tiivistä ja sujuvaa yhteistyötä. Tämä on
asiakasnäkökulman vahvistamiseksi välttämätöntä. Tämä toisi myös
yhtenäisyyttä tämänkin lakiehdotuksen mukanaan tuomien erilaisten
paikallisten ja alueellisten hallinnollisten yhteistyörakenteiden
keskelle.
Samalla tulisi korostaa elinkaarimallin mukaista suunnittelua niin
että lasten ja perheiden, työikäisten ja ikäihmisten palveluita
suunnitellaan ja kehitetään laajoina, hallintosektorit ylittävinä
kokonaisuuksina niin kansallisesti , alueellisesti kuin
paikallisestikin.
Lainsäädännössä tulee huomioida kansallisen ohjauksen ja
arvioinnin vahvistamisen tarve, jotta yhdenvertainen palveluiden
saatavuus ja laatu voitaisiin varmistaa. Kokonaisuuteen tulee
kytkeä myös riittävä raportointi valtioneuvostolle sekä
eduskunnalle yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannalta. Arviointia
on käsitelty tarkemmin lausunnon alkupuolella.
Kysymys 10. Arvio mahdollisista muista sosiaali- ja
terveydenhuollon lainsäädännön yhdistämistarpeista.
Pidemmällä aikavälillä tulee arvioida tarve lähteä kokoamaan
yhteen lainsäädäntöä elinkaarimallin näkökulmasta niin että
se tukisi asiakaslähtöisyyttä. Tämä tarkoittaisi lasten osalta
esimerkiksi erilaisen lasten ja perheiden palveluita koskevan
ohjauksen yhdistämistä yhden "kattolain" kokonaisuuteen.
3. Muita yksityiskohtaisia ehdotuksia
Luku 1, yleiset säännökset
Lakiehdotuksen 2 §:n 4 kohdan mukaan tarkoituksena on edistää
palvelujen yhdenvertaista saavutettavuutta laatua ja
potilasturvallisuutta. Viittauksia laatuun on myös 19 ja 54 §:ssä.
Laadullisena ulottuvuutena palveluiden saatavuuden ja
taloudellisuuden lisäksi tulee huomioida hoidon tuloksellisuus.
Laadun seurantaan tulisi paneutua kunnan, kuntayhtymän tai
yhteistoiminta-alueen lisäksi keskitetysti siten, että laadun
seurannasta tulisi myös valtakunnallisesti vertailukelpoista
tietoa, jolloin se voi olla perustana päätöksenteolle sekä
tehtäville valinnoille palvelujen laadun perusteella. Kansallisesti
tulisi määritellä myös indikaattorit, jotka toimisivat laadun
mittareina.
Luku 3, lähipalvelut ja luku 4, alueelliset
palvelut
Neuvolapalveluita koskevassa 29 §:ssä tulee mainita
lastensuojelulain 10 §:n mukainen velvoite, järjestää tarvittaessa
välttämättömät palvelut päihteitä käyttävien raskaana olevien
naisten ja syntyvien lasten erityiseksi suojelemiseksi.
29, 30 ja 31 §:iin tulee lisätä nykyisen kansanterveyslain
sisältämä asetuksenantovaltuus, eli kuten 14 §:n 1 momentin 1, 5 ja
6 säädetään.
Lasten mielenterveyspalvelujen saatavuudessa on suuria
puutteita. 34 §:n velvoittavuutta tulisi vahvistaa. Lasten ja
nuorten osalta mielenterveyspalvelut kuuluvat luontevasti
lähipalveluihin, ja mm. nykyisen mielenterveysasetuksen ( 6 c §, 6
d §) mukaan lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöiden avohoidossa
tulee olla käytettävissä tarpeelliset tukitoimet kotona
selviytymisen mahdollistamiseksi. Sekä lääninhallitusten
peruspalvelujen arvioinnissa (Läänien keskeiset arviot
peruspalvelujen tilasta 2007) että eduskunnan oikeusasiamiehen
taholta (Lausunto YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen
täytäntöönpanosta 59/2008, sekä erilliskertomus "Lapsi,
perheväkivalta ja viranomaisten vastuu 1/2006) on kiinnitetty
huomiota siihen, että lasten ja nuorten psykiatrista tutkimusta ja
hoitoa ei ole kyetty kattavasti järjestämään hoitotakuun
edellyttämissä rajoissa. Lisäksi läänien arviossa on todettu, että
erityinen huoli on keskeisistä ammattiosaajista palvelujen
toimivuuden kannalta.
Luku 6, hoitoonpääsy
55 §:n 3 momentin mukaisesti tulee antaa asetus, jossa
lastensuojeluasiakkaana olevan lapsen vakavan mielenterveyden
häiriö on perusteena kiireellisen hoidon järjestämiseen.
Luku 8 Ohjaus, valvonta ja arviointi
Lukuun tulee lisätä kokonaan uudet pykälät jotka koskevat
palveluiden kansallista, alueellista ja paikallista arviointia.
70 §:ssä säädetään terveydenhuollon neuvottelukunnasta, johon
yhdistyisi nykyinen lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin
neuvottelukunta. Kiinnitän huomiota siihen, että STM:n yhteydessä
toimii myös lapsiasiavaltuutettua koskevaan lakiin perustuva
lapsiasianeuvottelukunta, jonka on mahdollista tukea erityisesti
lasten ja nuorten palveluiden kehittämistä ja seurantaa
monialaisesti. Neuvottelukunnalla on tätä nykyä mm.
lastensuojelupalveluiden jaosto.
Luku 9, erinäisiä säännöksiä
Lastensuojelulain mukaiset velvoitteet on lakiehdotuksessa
puutteellisesti säädetty.
Lain 78 §:ään tulee lisätä että lastensuojelulain 10, 15, 27, 28,
30, 36, 51. 66, 70, 71, 72, 73 §:n mukaisten velvoitteiden
käytännön järjestämisestä tulee erikseen sopia kansanterveystyön
yhteistyösopimuksessa ja erikoissairaanhoidon
järjestämissopimuksessa.
Toinen mahdollisuus on säätää niin, että yhteistoiminta-alueen,
terveyspiirin tai sairaanhoitopiirin on nimettävä alueellaan
lastensuojelun vastuulääkäri, jonka tehtävänä on yhteistyössä
sosiaalihuollon kanssa suunnitella ja järjestää lastensuojelulain
mukaiset palvelut toiminta-alueella. (liitteenä 2 lastensuojelulain
em. pykälät, joissa on terveydenhuollon velvoitteita).