Lapsiasiavaltuutettu

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula Mannerheimin lastensuojeluliiton Lapsen oikeuksien päivän seminaarissa 20.11.2007 Helsingissä

Lapsen oikeus osallistua ja vaikuttaa

Lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi on yksi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen keskeisistä periaatteista.  Lapsen oikeuksien sopimus antaa lapselle oikeuden sekä erityiseen suojeluun että osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Lapsella on oikeus olla pieni, suojattu ja turvassa mutta samalla lapsella on oikeus olla aktiivinen ja saada mielipiteensä huomioon otetuksi. Sopimus korostaa vanhempien ensisijaista vastuuta lapsen kasvattamisessa ja valtion velvollisuutta tukea vanhempia. Myös osallistumiseen kasvattaminen on lähtökohtaisesti vanhempien velvollisuus.

Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli esim. vähemmistöryhmät huomioiden. Sopimuksen vaativa lähtökohta on lapsen edun asettaminen päätöksenteossa etusijalle. Se edellyttää erilaisten päätösten lapsiin kohdistuvien vaikutusten parempaa ennakointia ja arviointia.

Suojelunäkökulma lasten hyvinvointiin on Suomessa tutumpi ja paremmin tiedossa, mutta osallistumisen ja vaikuttamisen oikeus ei vastaavasti. YK-sopimuksen mukaan osallistumiseen kuuluu 1) oikeus vapaasti ilmaista mielipiteensä 2) lapsen näkemykset on otettava huomioon iän ja kehitystason mukaisesti ja 3) lapsella on oikeus tulla kuulluksi myös oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa, jotka häntä koskevat.

Lapsen oikeuksien sopimukseen Suomen eduskunta sitoutui jo vuonna 1991. Kesti lähes kymmenen vuotta ennen kuin sen velvoitteet sisällytettiin perustuslakiin. Perustuslain 6 §:n mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Tämän jälkeen nuorisolakiin on säädetty 8 §, jonka mukaan paikallisten asioiden järjestämisessä kuntien tulee kuulla lapsia ja nuoria heitä koskevissa asioissa. Lisäksi ensi vuoden alussa voimaan tulevassa lastensuojelulaissa on vahvistettu olennaisesti lasten oman mielipiteen selvittämisen ja kuulemisen velvoitteita lastensuojelu- mutta myös muita palveluita järjestettäessä.

Opetussuunnitelman valtakunnalliset perusteet (2004) huomioivat kiitettävästi lasten osallistumisen. OPS perusteet sisältävät oppilaiden oikeuden vaikuttaa ja ottaa vastuuta yhteisten asioiden hoidosta sekä koulu- että omassa paikallisyhteisössä eli kunnassa. Koululla onkin vanhempien ohella keskeinen merkitys myös siinä, miten lapset oppivat ymmärtämään kotikuntansa asioita. Säännökset näyttävät siis hyvältä mutta entä käytäntö. Otan esille lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia koulussa vertailleen kansainvälisen ns. CIVIC tutkimuksen tulokset.

Tiedollisilla mittareilla suomalainen koulun menestyy tunnetusti hyvin.  Mutta vertailuissa, joissa  esillä ovat lasten omat mielipiteet, asenteet ja oma käsitys hyvinvoinnista, Suomi ei olekaan yhtä lailla kärjessä. Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia koulussa mittaavassa kyselyssä (IEA/Civics 1999) suomalaisten tulos on selvästi kansainvälistä keskiarvoa heikompi. Samantyyppinen tulos on ollut Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimuksessa jonka mukaan Suomessa on muihin maihin verrattuna vähiten niitä lapsia, jotka kertoivat pitävänsä koulusta hyvin paljon.

Kotimaisessa kouluterveyskyselyssä keskimäärin puolet yläluokkalaisista ja 40 prosenttia lukiolaisista koki (2005/2006), ettei heidän mielipiteitään oteta huomioon koulutyötä kehitettäessä.

Lisäksi on syytä huomioida, että suomalaisten lasten ja nuorten asenteet yleisestä osallistumisesta ja vaikuttamisesta - esimerkiksi osallistumisesta järjestöihin tai vaikkapa äänestämisestä ovat huomattavan kielteiset verrattuna muihin vastaaviin maihin. Nuorilla on paljon yhteiskuntatietoa, mutta vähän valmiuksia soveltaa sitä oman lähiympäristön asioihin vaikuttamisessa. "Tietävillä ja taitavilla suomalaisilla nuorilla on syrjäytyneiden asenteet", on Jyväskylän yliopiston CIVIC-aineistoa tutkinut Sakari Suutarinen kärjistänyt.

Oppimistulosten mittarit eivät myöskään suoranaisesti kerro siitä, miten koulu on onnistunut - yhdessä vanhempien kanssa - lasten tunne-elämän tasapainon, kauneuden ja hyvyyden tajun taikka yhteisöön kasvamisen tukemisessa.

Koulusuorituksiin ja tiedolliseen menestykseen keskittymisen rinnalle on sekä koulussa että myös toki kotona tarpeen nostaa lasten ja nuorten oman äänen kuuleminen, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien lisääminen ja lasten oman tietämyksen arvostaminen. Lapset ovat oman arkensa parhaita asiantuntijoita. Heidän tärkeysjärjestyksensä on usein erilainen kuin aikuisten ja he huomaavat arjestaan erilaisia asioita kuin aikuiset.

Jos lapsen mielipidettä arvostetaan, sitä on aikaa kuulla ja hänelle annetaan vastuuta, lapsi oppii myös vastuuta kantamaan.  Kyse on myös laajemmasta kansalaiskasvatuksesta - kansalaistaidot ovat osa yleissivistystä, joka antaa taitoja yhteisössä elämiseen, toisen mielipiteen huomioon ottamiseen ja vastavuoroisuuteen.

Koulu voi toimia useilla tavoilla lasten osallistumisen ja vaikuttamisen foorumina. Ensinnäkin on kyse itse kouluyhteisön toimintatavoista ja kulttuurista siinä, miten arjen käytännöissä ja koulun päätöksenteon rakenteissa arvostetaan lapsia toimijoina sekä lasten omaa tietoa.

Osallistumisella en siis tarkoiteta vain perinteistä edustuksellisuutta. Yksinkertaisimmillaan lasten osallistuminen on sitä, että kouluyhteisössä on aikuisia joilla on aikaa kuunnella lasten mielipiteitä.. Osallistumista kouluyhteisössä ovat myös tukioppilastoiminta, vertaissovittelu, koululehden tekeminen tai harrastuskerhojen järjestäminen.  Lasten osallistumiseen on hyvä kuitenkin luoda myös koulussa uusia rakenteita, kuten oppilaskunnat, jotka tekevät lapsia ryhmänä näkyväksi koulun ja kunnan päätöksenteossa. Ne tuovat vaikuttamiseen jatkuvuutta ja kokoavat lasten mielipiteitä yhteisössä.

On tärkeä myös käyttää oppilaskuntia lasten mielipiteiden kartoittamiseen myös muistakin asioista kuin juhlista ja tapahtumista. Juhlien ja tapahtumienkaan merkitystä ei kuitenkaan pidä aliarvioida - ne luovat koulun yhdessä tekemisen kulttuuria sekä vahvistavat koulun ja luokan me-henkeä. Juhlat ja tapahtumat ovat hyvä tapaa jakaa vastuuta jokaiselle.

Koulu voi toimia hyvänä esimerkkinä yhteisöstä, jossa lapsen mielipiteitä kuullaan ja otetaan huomioon mutta samalla koulu voi tarjota kanavan laajempaan lasten mielipiteiden välittymiseen eteenpäin kotikunnassa tai asuinalueella. Monet kuntakohtaiset lasten parlamentit sekä nuorisovaltuustot rakentuvat jo nyt oppilaskuntien perustalle. Nuorisolain on katsottu velvoittavan kuntia tällaisen järjestelmän luomiseen. Monella paikkakunnalla se on vielä alkutekijöissään.  Noin puolessa Suomen kuntia on arvioitu olevan nuorisovaltuusto tai vastaava (190).

Lasten ja nuorten osallistumisen tukemiseen liittyvät myös koulun opetussisällöt. Osallistumista voidaan tukea tietysti yhteiskuntaopin tunneilla mutta myös monet muut koulun aihealueetvoidaan toteuttaa osallistumista tukevasti. Tällaisia ovat esimerkiksi terveys- ja kuluttajakasvatus, liikennekasvatus tai ympäristökasvatus.  

Kansainvälisissä vertailuissa kiinnittyy huomio siihen, että varsinainen yhteiskuntaopin opetus alkaa Suomessa myöhään, vasta 9. luokalla ja se on hyvin tietopainotteista. Se ei peruskoulussa, lukiossa eikä ammatillisissa oppilaitoksissa tue lasten ja nuorten halua vaikuttaa, heidän kykyjään vaikuttaa tai luo yhteyksiä ympäröivään yhteiskuntaan.  Vaikuttaminen ei ole vain tietoa vaan kokemuksia ja tunnetta sekä myös lasten ja nuorten asioiden näkymistä  paikallisissa tiedotusvälineissä.

 Kainuun maakunnassa on tehty opettajankoulutusyksikössä tällä alueella erinomaista työtä otsikolla "Kainuulainen uusi yhteiskuntaoppi". Eeva Karjulan analyysi kertoo hyvin koulun kansalaiskasvatuksen painottumisesta teoreettisiin taitoihin oman osallistumisen ja lähiyhteisöön vaikuttamisen sijaan.

Lasten osallistumisen tilanteesta erityisesti koulussa voi siis todeta yhteenvedon omaisesti että säännökset ovat kunnossa mutta käytännön toimintakultutuuri ei. Lasten osallistuminen vaatii aikuisten aikaa - mm. opetusryhmän tarpeeksi pientä kokoa. Se vaatii lasten tiedon ja toimijuuden arvostamista. Oppilaskuntatoiminnan juurruttamista myös alakouluihin sekä  myös yläkouluisa ja lukioissa ppilaskunnan käyttämistä aktiivisesti  koulun arjen asioiden keskusteluttamisessa. Opettajankoulutukseen tulisi sisällyttää lasten ja nuorten osallistumiseen ja vaikuttamiseen kasvattamisen taidot ja tiedot sekä oppilaskunnan ohjaavaksi opettajaksi oppiminen.

Otan seuraavaksi esille lasten omia mielipiteitä koulun arjesta sekä koulussa vaikuttamisesta. Ne perustuvat lapsiasiavaltuutetun yhdessä OPM:n osallistuva oppilas- yhteisöllinen koulu hankkeen kanssa tehtyyn kyselyyn syksyllä 2006. Kysely toteutettiin oppilaskuntien hallituksissa keskusteluna, jonka opettaja kirjasi ylös. Eräissä kouluissa kysymykset oli vielä taustakeskusteltu omissa luokissa. Kyselyn vastaajina oli 68 ala- ja yläkoulua ja keskusteluihin osallistui yli 3 400 oppilasta.

Opettajia ohjattiin kokoamaan lasten mielipiteitä seuraavista asioista

• Mikä on lasten elämässä hyvin? Mikä lasten elämässä vaatii korjausta?
• Millainen on viihtyisä koulu?
• Onko opettajilla riittävästi aikaa kuunnella oppilaita?
• Näkemyksiä koulupäivän rakenteesta?
• Mikä on kunnan tärkein palvelu ja miten niitä voisi kehittää?
• Mitkä asiat pelottavat? Alkoholin käyttöön liittyvät ongelmat?
• Lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuudet ?

Kerron vain keskeiset tulokset. Ensinnäkin hyvin olevissa asioissa kärjessä oli koulu. Lapset arvostivat tasa-arvoisia mahdollisuuksia koulutukseen. Mutta myös korjausta vaativien asioiden kärjessä olivat kouluun liittyvät asiat: Usein toistuivat toiveet kouluruuan määrän ja laadun parantamisesta sekä ruokailun kiireettömyydestä.

Kouluviihtyvyyden parantamisessa korostuivat yleisimpinä ehdotuksina koulun tilojen, sisustuksen ja pihaympäristön asiat. Lapset toivoivat pieniä konkreettisia korjauksia alkaen koulun seinien iloisista väreistä, viherkasveista, käytävien sisustuksesta, pihan leikki- ja liikuntavälineistä päätyen myös koulun sisäilmaongelmien korjaamiseen.

Mukavan, iloisen, lapsen- ja nuorenomaisen fyysisen ympäristön ohella viihtyisässä koulussa suhteet kavereihin ja opettajiin ovat hyvät. Tässä tuli esille johdonmukaisesti koulukiusaamisen vähentämisen tarve.

Kiusaamisen huomaamiseen tarvitaan aikuisten aikaa ja pysähtymistä. Puolet vastanneista ryhmistä arvioi, että opettajilla ei ole riittävästi aikaa kuunnella oppilaita. Syyksi nähtiin yleinen kiire sekä liian suuret ryhmät.

Kunnan palveluista useimmin mainittu tärkein palvelu oli liikunta- ja vapaa-ajan palvelut. Seuraavaksi useimmin mainittu oli kirjasto. Harrastusmahdollisuuksia useissa vastauksissa pidettiin myös hyvinä, mutta useimmin mainittuja parantamisen tarpeita olivat liikuntatilojen ja paikkojen lisääminen - erityisesti uimahallit - sekä päihteettömien nuorisokahviloiden perustaminen.  Koulupäivän rakenteeseen liittyvässä kysymyksessä puolet vastanneista toivoi koulun yhteyteen kerho- ja harrastustoimintaa. Toisella puolella ei ollut siihen tarpeita (mm. yläkouluikäiset), koulun tiloja ei pidetty tarpeeksi viihtyisänä tähän tai harrastuksia oli riittävästi koulun ulkopuolella.

Pelottavissa asioissa tuli alakoululaisten kohdalla esille humalaiset aikuiset kaduilla ja puistoissa. Yläkoululaisista puolestaan puolet vastanneista koki nuorten alkoholinkäytön ongelmaksi kotipaikkakunnallaan. Nuoret kannattivat tiukkaa alkoholipolitiikkaa. Yleisin keino ongelmien vähentämiseksi oli alkoholin saannin vaikeuttaminen eli hinnan korotus ja parempi myynnin valvonta.

Lapsilta ja nuorilta kysyttiin mihin he kokevat voivansa vaikuttaa kotona, koulussa ja vapaa-aikana. Kotona lapset näkivät eniten vaikutusmahdollisuuksia. Koulussa he kertoivat voivansa vaikuttaa koulu- ja luokkahenkeen sekä kaverisuhteisiin omilla valinnoillaan ja tekemisillään. Mutta koulun fyysinen ympäristö ja ruokailuun liittyvät asiat eivät kuuluneet niihin asioihin, joihin lapset kokivat voivansa koulussa vaikuttaa. Nämä olivat juuri ne asiat, joihin eniten esitettiin korjaustarpeita. Yleisesti lapset toivoivat enemmän vaikutusmahdollisuuksia koulussa.

Kysyimme myös mihin aikuisten pitäisi vaikuttaa enemmän lasten ja nuorten elämässä? Yli 90 prosenttia lapsista ja nuorista oli sitä mieltä että aikuisten pitää vaikuttaa enemmän lasten elämään - pieni vähemmistö oli toisella kannalla. Hyvin yksimielisesti aikuisten vaikuttamisen paikoiksi nähtiin seuraavat. Aikuisen tulee olla kiinnostunut lapsen asioista ja asettaa rajoja, puuttua nuorten päihteiden käyttöön, taata lasten turvallisuus ja puuttua kiusaamiseen, kannustaa lapsia elämään terveellisesti, tukea koulunkäyntiä ja auttaa läksyissä sekä luoda mahdollisuuksia harrastamiseen.

Olemme rohkaisseet oppilaskuntia viemään oman keskustelunsa tulokset oman kunnan päättäjien tietoon. Eräissä kunnissa näin on tehtykin. Kokonaisuutena viestit päättäjille ovat seuraavat:

• lapsia ja nuoria tulee kuulle enemmän koulussa ja muiden palveluiden järjestämisessä
• liikunta- ja vapaa-ajan ja kirjastopalveluiden laatu ja läheisyys on lapsille tärkeää
• kouluviihtyvyyden parantamisessa huomio sekä koulukiusaamiseen että koulun tiloihin sisustukseen ja pihavälineisiin
• kouluruuan laatu, määrä ja ruokailun kiireettömyys on lapsille tärkeä osa viihtyisää koulua
• opetusryhmien koon pienentäminen on tarpeen että opettajilla olisi enemmän aikaa oppilaille
• alkoholin hinnan korottaminen ja myynnin parempi valvonta on tarpeen

Lopuksi kokoan vielä yhteen näkökulmia siihen, mitä pitäisi tehdä lasten osallistumisen edistämiseksi. Lähden liikkeelle osallistumisen ulottuvuuksista (Thomas 2002/Mikko Orasen raportti) eli on hyvä mieltää että osallisuus sisältää monia erilaisia asioita. Kyse ei ole pelkästään päättämisestä. Osallisuus alkaa valinnasta osallistuuko vai ei, se sisältää mahdollisuuden saada tietoa, mahdollisuuden vaikuttaa prosessiin, mahdollisuuden ilmaista itseään, mahdollisuuden saada apua ja tukea itsensä ilmaisemiseen ja päätyen mahdollisuuteen itsenäisiin päätöksiin.

Lapsia on myös erilaisia - kaikkia lapsia ei kiinnosta samanlainen vaikuttaminen. Johanna Kiili on väitöskirjassaan löytänyt muutoshaluisia, kriittisiä, toiminnallisia ja lapsikeskeisiä lapsia. Muutoshaluiset ja kriittiset haluavat vaikuttaa aikuisten kanssa sekä isoihin lähiyhteisön että pieniin arjen asioihin. Toiminnallisille tärkeintä on tapahtuminen ja tekeminen. Lapsikeskeiset suhtautuvat aikuisiin varauksellisesti ja haluavat toimia lasten kesken.

Lasten osallistumisen edistämiseksi kotona, koulussa ja muissakin palveluissa tarvitaan ensisijaisesti aikuisten asenteiden muuttumista.  Aikuisilta tarvitaan oivallusta siitä, että lapset osaavat ajatella fiksusti, ja että lasten tärkeysjärjestys on usein erilainen kuin aikuisten. Aikuisilta tarvitaan aikaa ja toimintatapojen muuttamista. Lasten osallistumisen tueksi tarvitaan lapsia arvostavia, kuuntelemaan ehtiviä ja keskustelemaan halukkaita aikuisia. Myös nuoret tarvitsevat aikuisia ottamaan mielipiteet vastaan ja huomioon.

Vastavuoroisuus aikuisen ja lapsen välillä tarkoittaa että molemmilla on omat tehtävänsä. Osallistumisen ei tarkoita päättäjän vastuun vyöryttämistä lapselle silloin kuin se ei ole hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaista. Vaikka päätös ei olisi lapsen mielipiteen mukainen, lapsikin osaa arvostaa sitä, että häneltä on kysytty.

Lapsi voi myös ilmaista mielipiteensä monella tavalla esimerkiksi piirustuksen tai näytelmän muodossa. Kuva voi sanoa enemmän kuin tuhat sanaa. Aivan pientenkin lasten näkemyksiä on onnistuneesti kerätty ns. sadutusmenetelmän avulla.

Arjen toimintatapojen muuttumisen ohella osallistumisen tueksi on hyvä perustaa oppilaskuntia, lasten parlamentteja ja nuorisovaltuustoja. Koulu on hyvä nähdä osana yhteiskuntaa, johon yksi keino on myös koulun ja nuorisotyön välisten yhteyksien vahvistaminen. Opettajan ohella koulussa on hyvä olla myös muita lasten osallistumista tukevia aikuisia.

Lasten osallistumisen vahvistaminen edellyttää jonkin verran lisävoimavaroja oppilaskuntatoiminnan kehittämistyöhön koulussa, opettajankoulutuksen uudistumista sekä täydennyskoulutusta kunnan päättäjille sekä kaikille lasten kanssa työskenteleville. Tässä ei tule unohtaa fyysisen ympäristön ratkaisuja kunnassa suunnittelevia ja niistä päättäjiä.

Lapsen osallistuminen ja kuulluksi tuleminen on lapsen oikeus. Se myös voimaannuttaa ja kiinnittää yhteisön. Osallistuminen tuo parhaimmillaan myös tunteen siitä, että minä olen lapsena tärkeä. Se ei tee lapsista pikkuaikuisia vaan antaa arvoa lapsen oman iän ja kehitystason mukaiselle tiedolle ja ilmaisulle. Aikuisten pitää opetella lapsen viestejä lukemaan. Lapselta saatu tieto kunnan palveluista tai koulun arjesta tuottaa parempia päätöksiä. Lasten ja nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen saa myös olla hauskaa.

Yhteisenä tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua sivistyneiksi vastuullisiksi suomalaisiksi, jotka ovat kiinnostuneita lähiyhteisöstään ja sen hyvinvoinnista.