Lapsiasiavaltuutettu

Suomen Vanhempainliiton 100-vuotisjuhlaseminaari
Helsinki, Marina Congress-center 27.10.2007
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula

Lapsi koulun osallistujana ja vaikuttajana

Suomalaiset lapset pärjäävät koulussa erinomaisesti. PISA-tutkimuksissa mitataan perinteisten koulusaavutusten tietoja ja taitoja, joissa suomalaiset lapset ja nuoret ovat maailman parhaita ja tulokset ovat vielä varsin tasaisia eri sukupuolten ja alueiden välillä.  

Tiedollisilla mittareilla suomalainen koulu menestyy siis hyvin. Tutkimuksissa, joissa vertailtavana ovat lasten omat mielipiteet, asenteet ja oma käsitys hyvinvoinnista, Suomi ei olekaan yhtä lailla kärjessä. Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkimuksen mukaan Suomessa on muihin maihin verrattuna vähiten niitä lapsia, jotka kertoivat pitävänsä koulusta hyvin paljon.  Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia koulussa mittaavassa kyselyssä (IEA/Civics 1999) suomalaisten tulos on selvästi kansainvälistä keskiarvoa heikompi.

Kotimaisessa kouluterveyskyselyssä keskimäärin puolet yläluokkalaisista ja 40 prosenttia lukiolaisista koki (2005/2006), ettei heidän mielipiteitään oteta huomioon koulutyötä kehitettäessä.

Lisäksi on syytä huomioida, että suomalaisten lasten ja nuorten asenteet yleisestä osallistumisesta ja vaikuttamisesta - esimerkiksi osallistumisesta järjestöihin tai vaikkapa äänestämisestä ovat huomattavan kielteiset verrattuna muihin vastaaviin maihin. Nuorilla on paljon yhteiskuntatietoa, mutta vähän valmiuksia soveltaa sitä oman lähiympäristön asioihin vaikuttamisessa.

Oppimistulosten mittarit eivät myöskään suoranaisesti kerro siitä, miten koulu on onnistunut - yhdessä vanhempien kanssa - lasten tunne-elämän tasapainon, kauneuden ja hyvyyden tajun taikka yhteisöön kasvamisen tukemisessa.

Koulusuorituksiin ja tiedolliseen menestykseen keskittymisen rinnalle on sekä koulussa että toki kotona tarpeen nostaa lasten ja nuorten oman äänen kuuleminen, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksien lisääminen ja lasten oman tietämyksen arvostaminen. Lapset ovat oman arkensa parhaita asiantuntijoita. Heidän tärkeysjärjestyksensä on usein erilainen kuin aikuisten ja he huomaavat arjestaan erilaisia asioita kuin aikuiset.

Jos lapsen mielipidettä arvostetaan, sitä on aikaa kuulla ja hänelle annetaan vastuuta, lapsi oppii myös vastuuta kantamaan.  Kyse on myös laajemmasta kansalaiskasvatuksesta - kansalaistaidot ovat osa yleissivistystä, joka antaa taitoja yhteisössä elämiseen, toisen mielipiteen huomioon ottamiseen ja vastavuoroisuuteen.
 
Lasten ja nuorten osallistumiselle ja vaikuttamiselle koulussa sekä kotikunnassa on olemassa vahva perusta lapsen oikeuksien sopimuksessa, perustuslaissa sekä nuorisolaissa. Lapsen oikeuksien sopimus antaa lapselle oikeuden sekä erityiseen suojeluun että osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Lapsella on oikeus olla pieni, suojattu ja turvassa mutta samalla lapsella on oikeus olla aktiivinen ja saada mielipiteensä huomioon otetuksi. Sopimus korostaa vanhempien ensisijaista vastuuta lapsen kasvattamisessa ja valtion velvollisuutta tukea vanhempia. Myös osallistumiseen kasvattaminen on lähtökohtaisesti vanhempien velvollisuus.

Suojelunäkökulma lasten hyvinvointiin on Suomessa tutumpi ja paremmin tiedossa, mutta osallistumisen ja vaikuttamisen oikeus ei vastaavasti. Lapsella on siis YK-sopimuksen mukaan oikeus vapaasti ilmaista mielipiteensä, lapsen näkemykset on otettava huomioon iän ja kehitystason mukaisesti ja lapsella on oikeus tulla kuulluksi myös oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa.

Lapsen oikeuksien sopimukseen Suomen eduskunta sitoutui jo vuonna 1991. Kesti lähes kymmenen vuotta ennen kuin sen velvoitteet sisällytettiin perustuslakiin. Perustuslain 6 §:n mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Tämän jälkeen nuorisolakiin on säädetty 8 §, jonka mukaan paikallisten asioiden järjestämisessä kuntien tulee kuulla lapsia ja nuoria heitä koskevissa asioissa. Lisäksi ensi vuoden alussa voimaan tulevassa lastensuojelulaissa on vahvistettu olennaisesti lasten oman mielipiteen selvittämisen ja kuulemisen velvoitteita.

Koulu- ja päivähoitolaeista vastaavat konkreettiset säädökset vielä puuttuvat, mutta perustuslaki koskee myös niitä. Perusopetuslakiin on vastikään lisätty pykälä, jolla pyritään vauhdittamaan oppilaskuntien perustamista myös alakouluihin. Tämä ei kuitenkaan ole opetuksen järjestäjää velvoittava.

Opetussuunnitelman (OPS) valtakunnalliset perusteet (2004) huomioivat kiitettävästi lasten osallistumisen. OPS:n perusteet sisältävät oppilaiden oikeuden vaikuttaa ja ottaa vastuuta yhteisten asioiden hoidosta sekä koulu- että omassa paikallisyhteisössä eli kunnassa. Koululla onkin vanhempien ohella keskeinen merkitys myös siinä, miten lapset oppivat ymmärtämään kotikuntansa asioita.

Koulu voi toimia hyvänä esimerkkinä yhteisöstä, jossa lapsen mielipiteitä kuullaan ja otetaan huomioon, mutta samalla koulu voi tarjota kanavan laajempaan lasten mielipiteiden välittymiseen eteenpäin. Monet nuorisovaltuustot rakentuvat oppilaskuntien perustalle. Samoin muutamat kunnat (Tampere, Jyväskylä) ovat jo perustaneet alakoululaisille lasten parlamentteja, joihin jokaisen koulun oppilaskunta saa lähettää edustajansa, ja joissa kootaan lasten näkökulmia kaupungin asioihin.   Itse asiassa nuorisolain on katsottu velvoittavan kuntia tällaisen järjestelmän luomiseen. Monella paikkakunnalla se on vielä alkutekijöissään.

Osallistumisella ei tässä tarkoiteta vain perinteistä edustuksellisuutta. Parhaimmillaan lasten ja nuorten mielipiteiden kuuleminen on arkista vuorovaikutusta kotona, päivähoidossa, koulussa, kirjastossa tai muissa palveluissa. Osallistumista kouluyhteisössä ovat myös tukioppilastoiminta, vertaissovittelu, koululehden tekeminen tai harrastuskerhojen järjestäminen.  Lasten osallistumiseen on hyvä kuitenkin luoda myös uusia rakenteita, kuten oppilaskunnat, jotka tekevät lapsia ryhmänä näkyväksi koulun ja kunnan päätöksenteossa. Ne tuovat vaikuttamiseen jatkuvuutta ja kokoavat lasten mielipiteitä yhteisössä.

On tärkeä myös käyttää oppilaskuntia lasten mielipiteiden kartoittamiseen myös muistakin asioista kuin juhlista ja tapahtumista. Juhlien ja tapahtumienkaan merkitystä ei kuitenkaan pidä aliarvioida - ne luovat koulun yhdessä tekemisen kulttuuria sekä vahvistavat koulun ja luokan me-henkeä. Juhlat ja tapahtumat ovat hyvä tapaa jakaa vastuuta jokaiselle.

Lasten ja nuorten osallistumisen tukemiseen liittyy myös kansalaistaitojen ja yhteiskuntaopin opetus koulussa. Kansainvälisissä vertailuissa kiinnittyy huomio siihen, että yhteiskuntaopin opetus alkaa Suomessa myöhään, vasta 9. luokalla ja se on hyvin tietopainotteista. Se ei peruskoulussa, lukiossa eikä ammatillisissa oppilaitoksissa tue lasten ja nuorten halua vaikuttaa, heidän kykyjään vaikuttaa tai luo yhteyksiä ympäröivään yhteiskuntaan.  Vaikuttaminen ei ole vain tietoa vaan kokemuksia ja tunnetta sekä myös lasten ja nuorten asioiden näkymistä  paikallisissa tiedotusvälineissä.

Kainuun maakunnassa on tehty opettajankoulutusyksikössä tällä alueella erinomaista työtä otsikolla "Kainuulainen uusi yhteiskuntaoppi". Opettajankoulutukseen tulisi ylipäätään sisällyttää lasten ja nuorten osallistumiseen ja vaikuttamiseen kasvattamisen taidot ja tiedot sekä oppilaskunnan ohjaavaksi opettajaksi oppiminen.

Otan seuraavaksi esille lasten omia mielipiteitä koulun arjesta sekä koulussa vaikuttamisesta. Ne perustuvat lapsiasiavaltuutetun yhdessä opetusministeriön Osallistuva oppilas - yhteisöllinen koulu -hankkeen kanssa tehtyyn kyselyyn syksyllä 2006. Kysely toteutettiin oppilaskuntien hallituksissa keskusteluna, jonka opettaja kirjasi ylös. Eräissä kouluissa kysymykset oli vielä taustakeskusteltu omissa luokissa. Kyselyn vastaajina oli 68 ala- ja yläkoulua ja keskusteluihin osallistui yli 3 400 oppilasta.

Opettajia ohjattiin kokoamaan lasten mielipiteitä seuraavista asioista:
-    Mikä on lasten elämässä hyvin? Mikä lasten elämässä vaatii korjausta?
-    Millainen on viihtyisä koulu?
-    Onko opettajilla riittävästi aikaa kuunnella oppilaita?
-    Näkemyksiä koulupäivän rakenteesta?
-    Mikä on kunnan tärkein palvelu ja miten niitä voisi kehittää?
-    Mitkä asiat pelottavat? Alkoholin käyttöön liittyvät ongelmat?
-    Lasten ja nuorten vaikutusmahdollisuudet ?

Kerron vain keskeiset tulokset. Ensinnäkin hyvin olevissa asioissa kärjessä oli koulu. Lapset arvostivat tasa-arvoisia mahdollisuuksia koulutukseen. Mutta myös korjausta vaativien asioiden kärjessä olivat kouluun liittyvät asiat: usein toistuivat toiveet kouluruuan määrän ja laadun parantamisesta sekä ruokailun kiireettömyydestä.

Kouluviihtyvyyden parantamisessa korostuivat yleisimpinä ehdotuksina koulun tilojen, sisustuksen ja pihaympäristön asiat. Lapset toivoivat pieniä konkreettisia korjauksia alkaen koulun seinien iloisista väreistä, viherkasveista, käytävien sisustuksesta, pihan leikki- ja liikuntavälineistä päätyen myös koulun sisäilmaongelmien korjaamiseen.

Mukavan, iloisen, lapsen- ja nuorenomaisen fyysisen ympäristön ohella viihtyisässä koulussa suhteet kavereihin ja opettajiin ovat hyvät. Tässä tuli esille johdonmukaisesti koulukiusaamisen vähentämisen tarve.

Kiusaamisen huomaamiseen tarvitaan aikuisten aikaa ja pysähtymistä. Puolet vastanneista ryhmistä arvioi, että opettajilla ei ole riittävästi aikaa kuunnella oppilaita. Syyksi nähtiin yleinen kiire sekä liian suuret ryhmät.

Kunnan palveluista useimmin mainittu tärkein palvelu oli liikunta- ja vapaa-ajan palvelut. Seuraavaksi useimmin mainittu oli kirjasto. Harrastusmahdollisuuksia useissa vastauksissa pidettiin myös hyvinä, mutta useimmin mainittuja parantamisen tarpeita olivat liikuntatilojen ja paikkojen lisääminen - erityisesti uimahallit - sekä päihteettömien nuorisokahviloiden perustaminen.  Koulupäivän rakenteeseen liittyvässä kysymyksessä puolet vastanneista toivoi koulun yhteyteen kerho- ja harrastustoimintaa. Toisella puolella ei ollut siihen tarpeita (mm. yläkouluikäiset): koulun tiloja ei pidetty tarpeeksi viihtyisänä tähän tai harrastuksia oli riittävästi koulun ulkopuolella.

Pelottavissa asioissa tuli alakoululaisten kohdalla esille humalaiset aikuiset kaduilla ja puistoissa. Yläkoululaisista puolestaan puolet vastanneista koki nuorten alkoholinkäytön ongelmaksi kotipaikkakunnallaan. Nuoret kannattivat tiukkaa alkoholipolitiikkaa. Yleisin keino ongelmien vähentämiseksi oli alkoholin saannin vaikeuttaminen eli hinnan korotus ja parempi myynnin valvonta.

Lapsilta ja nuorilta kysyttiin, mihin he kokevat voivansa vaikuttaa kotona, koulussa ja vapaa-aikana. Kotona lapset näkivät eniten vaikutusmahdollisuuksia. Koulussa he kertoivat voivansa vaikuttaa koulu- ja luokkahenkeen sekä kaverisuhteisiin omilla valinnoillaan ja tekemisillään. Mutta koulun fyysinen ympäristö ja ruokailuun liittyvät asiat eivät kuuluneet niihin asioihin, joihin lapset kokivat voivansa koulussa vaikuttaa. Nämä olivat juuri ne asiat, joihin eniten esitettiin korjaustarpeita. Yleisesti lapset toivoivat enemmän vaikutusmahdollisuuksia koulussa.

Kysyimme myös, mihin aikuisten pitäisi vaikuttaa enemmän lasten ja nuorten elämässä. Yli 90 prosenttia lapsista ja nuorista oli sitä mieltä että aikuisten pitää vaikuttaa enemmän lasten elämään - pieni vähemmistö oli toisella kannalla. Hyvin yksimielisesti aikuisten vaikuttamisen paikoiksi nähtiin seuraavat: Aikuisen tulee olla kiinnostunut lapsen asioista ja asettaa rajoja, puuttua nuorten päihteiden käyttöön, taata lasten turvallisuus ja puuttua kiusaamiseen, kannustaa lapsia elämään terveellisesti, tukea koulunkäyntiä ja auttaa läksyissä sekä luoda mahdollisuuksia harrastamiseen.

Olemme rohkaisseet oppilaskuntia viemään oman keskustelunsa tulokset oman kunnan päättäjien tietoon. Eräissä kunnissa näin on tehtykin. Kokonaisuutena viestit päättäjille ovat seuraavat:
-    lapsia ja nuoria tulee kuulla enemmän koulussa ja muiden palveluiden järjestämisessä
-    liikunta-, vapaa-ajan ja kirjastopalveluiden laatu ja läheisyys on lapsille tärkeää
-    kouluviihtyvyyden parantamisessa huomio sekä koulukiusaamiseen että koulun tiloihin         sisustukseen ja pihavälineisiin
-    kouluruuan laatu, määrä ja ruokailun kiireettömyys on lapsille tärkeä osa viihtyisää koulua
-    opetusryhmien koon pienentäminen on tarpeen, että opettajilla olisi enemmän aikaa oppilaille
-    alkoholin hinnan korottaminen ja myynnin parempi valvonta on tarpeen.

Lopuksi kokoan vielä yhteen näkökulmia siihen, mitä pitäisi tehdä lasten osallistumisen edistämiseksi. Lähden liikkeelle osallistumisen ulottuvuuksista (Thomas 2002/Mikko Orasen raportti) eli on hyvä mieltää, että osallisuus sisältää monia erilaisia asioita. Kyse ei ole pelkästään päättämisestä. Osallisuus alkaa valinnasta osallistuuko vai ei, se sisältää mahdollisuuden saada tietoa, mahdollisuuden vaikuttaa prosessiin, mahdollisuuden ilmaista itseään, mahdollisuuden saada apua ja tukea itsensä ilmaisemiseen ja päätyen mahdollisuuteen itsenäisiin päätöksiin.

Lasten osallistumisen edistämiseksi kotona, koulussa ja muissakin palveluissa tarvitaan ensisijaisesti aikuisten muuttumista.  Aikuisilta tarvitaan oivallusta siitä, että lapset osaavat ajatella fiksusti, ja että lasten tärkeysjärjestys on usein erilainen kuin aikuisten. Aikuisilta tarvitaan aikaa ja toimintatapojen muuttamista. Lasten osallistumisen tueksi tarvitaan lapsia arvostavia, kuuntelemaan ehtiviä ja keskustelemaan halukkaita aikuisia. Myös nuoret tarvitsevat aikuisia ottamaan mielipiteet vastaan ja huomioon.

Vastavuoroisuus aikuisen ja lapsen välillä tarkoittaa, että molemmilla on omat tehtävänsä. Osallistuminen ei tarkoita päättäjän vastuun vyöryttämistä lapselle silloin kun se ei ole hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaista. Vaikka päätös ei olisi lapsen mielipiteen mukainen, lapsikin osaa arvostaa sitä, että häneltä on kysytty.

Lapsi voi myös ilmaista mielipiteensä monella tavalla esimerkiksi piirustuksen tai näytelmän muodossa. Kuva voi sanoa enemmän kuin tuhat sanaa. Aivan pientenkin lasten näkemyksiä on onnistuneesti kerätty ns. sadutusmenetelmän avulla.

Arjen toimintatapojen muuttumisen ohella osallistumisen tueksi on hyvä perustaa oppilaskuntia, lasten parlamentteja ja nuorisovaltuustoja. Koulu on hyvä nähdä osana yhteiskuntaa, johon yksi keino on myös koulun ja nuorisotyön välisten yhteyksien vahvistaminen. Opettajan ohella koulussa on hyvä olla myös muita lasten osallistumista tukevia aikuisia.

Lasten osallistumisen vahvistaminen edellyttää jonkin verran lisävoimavaroja oppilaskuntatoiminnan kehittämistyöhön koulussa, opettajankoulutuksen uudistumista sekä täydennyskoulutusta kunnan päättäjille sekä kaikille lasten kanssa työskenteleville. Tässä ei tule unohtaa fyysisen ympäristön ratkaisuja kunnassa suunnittelevia ja niistä päättäjiä. Osallistumista on myös lasten ja nuorten asioiden saaminen paremmin paikalliseen julkisuuteen.

Lapsen osallistuminen ja kuulluksi tuleminen on lapsen oikeus. Se myös voimaannuttaa ja kiinnittää yhteisön. Osallistuminen tuo parhaimmillaan myös tunteen siitä, että minä olen lapsena tärkeä. Se ei tee lapsista pikkuaikuisia, vaan antaa arvoa lapsen oman iän ja kehitystason mukaiselle tiedolle ja ilmaisulle. Aikuisten pitää opetella lukemaan lapsen viestejä. Lapselta saatu tieto kunnan palveluista tai koulun arjesta tuottaa parempia päätöksiä. Lasten ja nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen saa myös olla hauskaa.

Monissa kunnissa on lähdetty aivan viime vuosina aktivoimaan oppilaskuntatoimintaa tai muita vaikuttamisrakenteita. Opetusministeriö on panostanut asiaan voimakkaasti Osallistuva oppilas - yhteisöllinen koulu -hankkeen kanssa. Opetushallitus on koonnut tälle jatkoksi oman lasten ja nuorten foorumin, jossa kymmeniä kuntia on mukana vaikuttamista kehittämässä. Silti paljon on vielä tehtävänä. Toivon vanhempainyhdistyksistä aktiivisia kumppaneita lapsille ja oppilaskunnille. Kodin esimerkki on toki tässäkin asiassa ensisijainen.

Toivon teidän osaltanne patistavan koulua, rehtoreita ja opettajia lasten mielipiteiden huomioimiseen niin, että lapset ja heidän vanhempansa yhdessä saadaan mukaan koulun kehittämiseen. Yhteisenä tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua sivistyneiksi vastuullisiksi suomalaisiksi, jotka ovat kiinnostuneita lähiyhteisöstään ja sen hyvinvoinnista.