Lapsiasiavaltuutettu

Nuorisotyöpäivät Jyväskylässä 25.4.2007

Lapsen oikeus osallistua ja tulla kuulluksi

Luin uuden nuorisolain oppaan. Kovin monta kertaa siinä ei mainita sanaa lapsi, muualla kuin lapsiasiavaltuutetun työstä kertovassa artikkelissa. Huomaan, että sanaa "koululainen" käytetään näissä yhteyksissä usein ikään kuin lapsi sanan asemesta. Omassa työssäni tavoitteena on kuitenkin tehdä myös lapsia ihan lapsina näkyväksi suomalaisessa yhteiskunnassa. YK:n lapsen oikeuksien sopimuskin antaa oikeuksia kaikille alle 18-vuotiaille. Siksi pidän erinomaisena sitä, että uuden nuorisolain mukaista valtioneuvoston kehittämisohjelmaa laadittaessa on alettu reilusti puhumaan lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisestä.

Lapsiasiavaltuutettu on uusi vuonna 2005 perustettu viranomainen, jonka tehtävänä on edistää lapsen etua ja oikeuksia yleisellä yhteiskunnallisella tasolla. Toimimme on itsenäisesti STM:n yhteydessä täältä Jyväskylästä käsin.

Laissa määriteltyjä tehtäviä ovat
1) seurata lasten hyvinvointia ja raportoida sen kehityksestä
2) vaikuttaa ja tehdä aloitteita päättäjille
3) välittää lasten mielipiteitä päätöksentekoon
4) edistää lapsipolitiikan yhteistyötä
5) edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimusta.

Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on siis välittää lasten mielipiteitä päätöksentekijöille ja edistää yleisesti lapsen oikeutta osallistua ja tulla kuulluksi.

Suomi allekirjoitti lapsen eli alle 18-vuotiaiden oikeudet määrittelevän YK:n sopimuksen jo vuonna 1990. Lapsella on sen mukaan oikeus olla sekä pieni, suojeltu ja turvassa että osallistua ja vaikuttaa oman ikätasonsa mukaisesti. Lapsi on siis samalla sekä aktiivinen kansalainen että oikeutettu erityiseen suojeluun ensisijaisesti omilta vanhemmiltaan mutta toissijaisesti ja viimesijaisesti julkiselta vallalta. Lapsen oikeuksien turvaaminen on erityisesti valtion mutta samalla kaikkien aikuisten velvollisuus.

YK-sopimuksen hyväksymisestä meni kuitenkin lähes kymmenen vuotta ennen kuin lasten osallistuminen alkoi näkyä suomalaisessa lainsäädännössä. Uusi perustuslaki kirjasi hienosti 6 §:änsä 2000-luvun alkajaisiksi, että lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Ensimmäinen konkreettinen laki, jossa vaikutukset näkyivät oli nuorisolaki, joka nimestään huolimatta - kuten tiedämme koskee myös lapsi vauvasta alkaen. Sen pykälää tuleekin mielestäni lukea niin että muistetaan että se velvoittaa sekä lasten että nuorten osallistumismahdollisuuksiin paikallisesti. Tiedämme, että etenkin ala-kouluikäisten osallistumisen mahdollisuuksissa ja järjestelyissä on vielä erittäin paljon tekemistä. Toiminta on tähän mennessä keskittynyt lähinnä yläaste-, lukio ja ammattikouluikäisiin.

Kuntatasolla sekä yksittäiset kunnat - Tampere, Hyvinkää, Kotka, Jyväskylä - eräitä mainitakseni että myös Kuntaliitto valtakunnallisesti ovat edistäneet lasten osallistumisen hankkeita sekä ylipäätään lasten oikeuksien näkökulman vahvistumista. Tässä merkittävää oli Kuntaliiton "Eläköön lapsi" -ohjelma. Tätä nykyä jo enemmistö lapsista asuu kunnissa, joissa on tehty oma lapsipoliittinen ohjelma.

Nuorisolain ohella toinen merkittävä lakitason virstanpylväs oli uuden lastensuojelulain säätäminen. Se tulee voimaan ensi vuoden alusta. Se otti lapsen oikeuksien sopimuksen lähtökohdaksi ja kirjasti erinomaisesti ja vahvasti jo sen, että itse lapsen edun määrittelyyn sisältyy osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuudet. Laki turvasi nyt myös sen, että lastensuojeluratkaisuja ei voida tehdä kuulematta itse lasta ja dokumentoimatta sitä. Lasten omiin mielipiteisiin ja toivomuksiin tulee myös kiinnittää erityistä huomiota.

Eduskunta korjasi vielä lakiesitystä niin, että lapsen todisteellisen eli virallisen kuulemisen esim. tuomioistuimessa ikäraja säilyy johdonmukaisesti 12 vuodessa. Laki säätää myös selkeästi lapsen oikeudesta edunvalvojaan, jos hänen ja vanhempiensa etu. Uusi lakihan tuo myös nuorisotyöntekijät velvollisiksi tekemään lastensuojeluilmoituksen, mikäli epäily lapsen huonosta kohtelusta heidän työssään tulee esille.

Lasten osallistumisen ja arvostamisen kannalta kaikkein tärkein paikka on oma koti, sitten päivähoito ja myöhemmin koulu, järjestöt ja vapaa-ajan toiminta. Aina ei osallistumiseen tarvita erillisiä rakenteita vaan ennen kaikkea lasta kunnioittavia, kuuntelemaan ehtiviä ja keskustelemaan halukkaita aikuisia. Tutkimukset kertovat suomalaisen lapsen kärsivän myös yksinäisyydestä sekä aikuisen läsnäolon ja keskustelukumppanin puutteesta. Myös haavoittuvissa ja vaikeissa kotioloissa eläville lapsilla aikuisen tuki - vaikka harrastusten tai nuorisotyön piirissä - voi olla merkittävä hänen tulevaisuuttaan suojaava tekijä.

Kuitenkin myös rakenteet ovat tärkeitä. Suomalaiset lapset kokevat myös vaikutusmahdollisuutensa koulussa kansainvälisesti vertailtuna vähäisiksi. Samoin suomalaisten lasten ilmaisema kouluviihtyvyys on vertailututkimuksissa osoittautunut heikoksi. Lasten osallistumisen rakenteiden kannalta näen kouluympäristön kaikkein tärkeimpänä. Siltä kannalta on erinomaista että perusopetuslakiin on ensi vuoden alusta sisällytetty säädökset myös oppilaskunnista.

Perusopetuksen valtakunnalliset perusteet - myös 2000-luvulta - kirjaavat itse asiassa hyvin kunnianhimoisesti lasten oikeudet osallistua, vaikuttaa ja ottaa vastuuta omassa koulu- ja paikallisyhteisössä. Perusteet eivät siis rajaa osallistumisen oppimista kouluun vaan näkee myös kotikunnan ja ympäröivän yhteiskunnan merkityksen.

Opetusministeriö on viime vuosien aikana lähtenyt kiitettävästi kehittämään oppilaskuntatoimintaa myös peruskoulussa osana kouluhyvinvointiajattelua. Osallistuva oppilas "yhteisöllinen koulu" toimintatapaa ministeriö on ilmoittanut jatkavansa seuraavien neljän vuoden ajan niin, että sillä tuetaan yhteisöllisen toimintakulttuurin vahvistumista, oppilaskuntatoimintaa, yhteistyöverkostoja kunnissa sekä tuetaan myös lasten vaikuttamisjärjestelmien kehittymistä kuntatasolla.

Tähän liittyen on esimerkiksi Jyväskylässä aloitettu tänä vuonna Lasten parlamentti -toiminta nimenomaan oppilaskuntiin tukeutuen. Tämä tuo oppilaskuntiin kouluyhteisön juhlien ja yhteisten tapahtumien järjestämisen ohella myös laajempaa keskustelua koulun ja sen lähiympäristön kehittämisasioista. Jo pidempään toimineita lasten parlamentteja on Suomessa ainakin Tampereella, Kotkassa, Loimaalla.

Kuten totesin, lapsiasiavaltuutetun tehtävä on välittää lasten mielipiteitä päätöksentekoon. Tässä tarkoituksessa toteutimme viime syksynä kyselyn oppilaskunnille, jossa kartoitettiin lasten mielipiteitä arkiympäristöstään ja myös vaikuttamisesta.

Lopuksi haluan vetää yhteen ja tiivistää näkökulmia siihen, mitä toimenpiteitä tarvitaan lasten osallistumisen edistämiseksi. Ensisijaista on se, että uskomme ja luotamme siihen, että kyllä pienetkin lapset osaavat arvioida lähiympäristöään ja että he ovat omien arkikokemustensa parhaita asiantuntijoita vaikkapa koulussa. "Miten nuo pienet ossaa ajatella nuin fiksusti?" oli eräs yläkoululainen ihmetellyt kun oli yhtenäisen peruskoulun oppilaskunnan hallituksessa kuunnellut alakoululaisten mielipiteitä.

Lasten tärkeysjärjestys asioille on usein erilainen kuin aikuisten - aikuisten mielestä pieniltä, vähämerkityksellisiltä tuntuvat asiat ovat lapsille tärkeitä. Kouluympäristössä vaikkapa värit, sisustus, pihakalusteet, naulakkojen tilavuus olivat asioita joita lapset halusivat parantaa. Lasten tärkeysjärjestystä emme saa selville muutoin kuin kysymällä heiltä.

Samalla kun kehotamme lapsia ja nuoria vaikuttamaan - on hyvä kehottaa myös aikuisia välittämään ja kuuntelemaan lasten ja nuorten mielipiteitä, muuttamaan asenteitaan, antamaan aikaa lapsille ja nuorille, kehittämään myös uusia vaikuttamisen toimintatapoja ja vuorovaikutuksen ja keskustelun kulttuuria sekä luomaan rakenteita, jotka helpottavat osallistumista sekä yhteisen mielipiteen muodostamista. Jonkin verran lasten osallistumisjärjestelyjen kehittäminen esimerkiksi oppilaskuntien ja lasten parlamentin kautta vaatii myös voimavaroja niin, että ohjaavalla opettajalla tai nuorisotyöntekijällä on mahdollista panostaa asiaan.

Koulun ja nuorisotyön yhteyksien vahvistamisen näen lasten osallistumisen kannalta hyvänä kehityssuuntana. Opettajien koulutukseen ei aina sisälly niinkään paljon osallistumiseen, ryhmäytymiseen ja ryhmätoimintaan liittyviä taitoja - tässä myös nuorisotyön ammattilaiset voivat olla tukena. Joskus voi olla hyvä tuoda osallistumistilanteisiin myös koulun ulkopuolisia aikuisia, joiden kanssa keskustelussa kouluyhteisön - opettaja-oppilas -roolit eivät "paina".

Lasten osallistumisella ja kuulemisella ei tarkoiteta kokouksissa istumista vaan se voi olla yhtä hyvin lapsenomaista ja lapsen näköistä. Piirustus voi sanoa enemmän kuin tuhat sanaa. Draaman ja teatterin keinot ovat myös erinomaisia.

Lasten osallistumien tueksi tarvitaan uusia näkökulmia avaavaa koulutusta kunnan päättäjille, lasten kanssa työskenteleville. Usein lasten omat kehittämisasiat liittyvät konkreettisen fyysiseen ympäristöön pihoihin, puistoihin, asuinalueisiin ja koulutiloihin. Tästä syystä koulutusta osallistuvaan suunnitteluun ja lasten mielipiteiden huomioimiseen tarvitaan myös näistä ratkaisuista kunnassa päättäville ja niitä suunnitteleville.

Lapset ajattelevat asioista useimmiten konkreettisesti ja toivovat tuloksia nopeasti. Siksi on tärkeä antaa myös palautetta siitä, miten lasten mielipiteitä on viety eteenpäin ja miten ne ovat mahdollisesti vaikuttaneet.

Lapsia ei saa jättää osallistumisessa yksin. Lapset tarvitsevat aikuisten tukea. Lasten osallistuminen on mitä suurimmassa määrin sukupolvien välisten yhteyksien luomista. Lasten osallistumisen ja kuulemisen toimeen panemiseksi tarvitaan välittäviä ja lapsia tukevia aikuisia kotona, päivähoidossa, koulussa, järjestöissä, nuorisotyössä jne.

Osallistuminen ja kuulluksi tuleminen on siis lähtökohtaisesti lapsen oikeus, mutta on sillä muitakin hyviä vaikutuksia. Kuulluksi, nähdyksi ja huomatuksi tuleminen on lapsen selviytymistä ja pärjäämistä vahvistavaa. Se ehkäisee syrjäytymistä. Kunnan etu on myös vahvistaa lasten osallisuutta. Tiedämme että nuorten käsitykseen omasta kunnasta ja haluun esimerkiksi palata opiskelujen jälkeen takaisin vaikuttaa myös se, miten he ovat voineet kotikuntaan jo lapsena ja nuorena sitoutua.

Joskus on esitetty huolia siitä, että osallistumisella ikään kuin lykkäämme aikuisten huolet lapsille. Silloin taidetaan sekoittaa päättäminen ja vastuu tai ajatellaan osallistumista liiaksi aikuisten mallien mukaisena.

Lasten osallistuminen ei tarkoita sitä, että lapsista tulisi pikkuaikuisia - se ei poista hoivan ja erityisen suojelun merkitystä. Sen tarkoitus ei ole vyöryttää lasten vastuulle asioita, joista aikuisten kuuluu huolehtia. Näen että lasten kuulemisella ja heidän mielipiteidensä huomioimisella on sen sijaan paljon merkitystä lapsuuden arvostuksen kannalta. Mitä paremmin otamme lapset huomioon myös toimijoina ja kansalaisina, sitä arvostetummaksi he itsensä kokevat juuri lapsina ja voivat olla reilusti lapsia.


Maria Kaisa Aula

Lapsiasiavaltuutettu