Lapsiasiavaltuutettu

Suomalainen lapsi, kevään 2007 sosiaalitilastoseminaari
Tilastokeskus 12.4.2007, Helsinki
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula

Kommenttipuheenvuoro "Suomalainen lapsi - 2007" -julkaisun esittelyyn

Lapsiasiavaltuutetun yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on seurata lasten hyvinvointia ja oikeuksien toteutumista, arvioida tilannetta valtioneuvostolle ja tehdä tarpeellisia aloitteita. Lasten hyvinvoinnin seurannan kannalta yksi perustavanlaatuinen ongelma Suomessa on se, että kokonaiskuvaa elinolojen ja hyvinvoinnin kehityksestä ei ole helppo saada. Tietoakin on, mutta hajanaisesti.

Tilastokeskuksen nyt toista kertaa julkaisema "Suomalainen lapsi - 2007" -julkaisu on erinomainen siksi, että se pyrkii olemassa olevan tilastoaineiston pohjalta juuri muodostamaan kokonaiskuvaa suomalaisen lapsen arjesta ja hyvinvoinnista. Olemassa olevassa aineistossa on siinäkin omat puutteensa, joihin palaan myöhemmin.

Saatavilla oleva tieto on tässä paketoitu ymmärrettävään muotoon. Teksti on luonteeltaan sopivan yleistajuista ja tiivistä. Esillä ovat pitkän aikavälin trendit, tyttöjen ja poikien väliset eroavuudet, alueelliset sekä kieleen ja kansalaisuuteen liittyvät erityispiirteet. Esillä ovat paitsi palvelut, myös perherakenteiden muutokset, kulutus, ajankäyttö ja sitä kautta esimerkiksi mediamaailmaan liittyvät asiat.  Julkaisu on edeltäjäänsä kattavampi koska mukana ovat myös STAKES:n tilastoaineistot lastensuojelusta ja terveydestä.

Tilastokeskuksen pyrkimys kokonaisuuden kuvaamiseen sekä aineiston tarjoaminen jatkotutkimukselle sekä myös päätöksenteon tietopohjan vahvistamiseksi on erinomainen. Siksi toivon ja ehdotan, että tämän julkaisun laatimisesta tulisi esim. 5 vuoden välein toteuttava säännönmukainen "perinne".

Usein huomio kiinnittyy ensiksi huolenaiheisiin ja ongelmiin. Samalla on hyvä huomata, mitä hyviä trendejä tuli esille: Näitä ovat pitkällä aikavälillä ainakin imeväiskuolleisuuden aleneminen, nuorten lainrikkomusten väheneminen, poikien tapaturma ja väkivalta kuolleisuuden väheneminen sekä lasten tupakoinnin ja alkoholinkäytön vähenevät trendit sekä tietysti hyvät oppimistulosten arviot. 

Perheen hajoaminen on useimmiten lasten näkökulmasta jonkinmoinen ongelma.  Myönteisenä  piirteenä pitkän ajan trendeissä perheiden hajoamisen osalta voi pitää sitä,  että yksinhuoltajien osuus ei ole enää viime vuosina kasvanut. Tämä heijastanee erojen määrän vakiintumista tasolleen eli kasvu ei ole jatkunut "trendinomaisesti". Uusperheiden osuus (9 %) lapsiperheistä on yllättävän pieni suhteessa aiheesta käytyyn julkiseen keskusteluun.  Perheen hajoamisen vaikutuksista lasten hyvinvointiin sekä erilaisten huoltajuuden mallien toimivuudesta lasten kannalta sinänsä tarvittaisiin myös enemmän tutkimusta.

Mitkä trendit, tiedot tai ilmiöt julkaisussa jäivät erityisesti mieleen ?

Yhteisöllisyys ja suvun luomat verkostot ovat lasten kannalta tärkeitä. Yllättävän myönteinen tieto oli se, että lähes 70 prosentilla koululaisista asuu ainakin yksi isovanhempi 20 kilometrin säteellä. Toisaalta lasten matkat mummoloihin ovat hieman pidentyneet vuodesta 1997. Erityisesti pienten lasten perheet muuttavat.

Alueellisia eroja lasten hyvinvoinnissa tulisi tutkija selvittää syvällisemmin. Erot esimerkiksi perhetyypeissä ovat varsin suuret: Pohjois- etelä ja keskipohjanmaalla on suurempia perheitä sekä vähiten avoparien, yksinhuoltajien ja uusperheiden lapsia kuin muualla. Lastensuojelutoimenpiteissä ilmenee, että kodin ulkopuolelle sijoitetuissa pienimmät osuudet löytyvät myös Pohjanmailta.  Onko näillä asioilla keskinäisiä yhteyksiä ja miten alueellinen kulttuuri vaikuttaa lastensuojelutoimien "kynnyksen" korkeuteen, on vaikeata sanoa ilman tarkempaa tutkimusta.

Lapsiperheiden asumistaso on kohonnut rankasti velkaantumalla. Keskimääräisen lainan suuruus on peräti tuplaantunut sitten vuoden 1997. Sen on mahdollistanut osalla perheitä tapahtunut tulotason kasvu. Pienten lasten perheissä velkaa on paljon (keskim. yli 80.000 euroa). 60 % lapsista elää asuntovelkaisissa perheissä.

Velkaantuminen luo paineita molempien vanhempien ja tiiviiseen työssäkäyntiin, vähentää mahdollisuuksia työajan lyhentämiseen - jota moni kuitenkin itse ilmoittaa toivovansa.  Osittaisen hoitovapaan käyttäjiä on vain 3 % vanhemmista, joilla oli siihen oikeus - toki työaikaa lyhennetään myös muilla tavoin. Lasten kannalta velkavetoisella asumisen tason nousulla on siis myös riskinsä. Asuntopolitiikka on merkittävä lasten hyvinvoinnin raamien luoja.

Pojille sattuu edelleenkin enemmän tapaturmia kuin tytöille ja he tekevät selvästi enemmän liikennerikkomuksia kuin tytöt. Yleisimmät poikien liikennerikkomukset liittyvät tavalla tai toisella mopoiluun.   Tämä kertoo myös siitä, että mopojen määrä lapsilla on lisääntynyt huimasti. Liikenneministeriön mukaan jo 35 %:lla 15-vuotiaiden ikäluokasta on mopokortti. Samaan aikaan mopo-onnettomuuksissa kuolleiden ja loukkantuneiden määrän on noussut selvästi.

Lasten sairaalahoito mielenterveysongelmien takia on yleistynyt - se koskee niin poikia kuin tyttöjäkin mutta eri ikäisinä. Tytöillä on erityisesti kyse teini-ikäisten nuorten 13-17 vuotiaiden psykiatrisen hoidon tarpeesta. Pojilla hoidetaan erityisesti alle kouluikäisenä esim. oppimisvaikeuksiin ja kehityshäiriöihin liittyviä ongelmia (vrt. erityisopetuksessa olevista suurin osa on poikia). Kouluterveyskyselyn mukaan 18 prosenttia tytöistä (8 % pojista) ilmoitti kärsivänsä keskivaikeasta tai vaikeasta masentuneisuudesta (yläaste ja lukio). Tyttöjen osuus on ollut kasvussa. 

Vaikean masennuksen seurauksena voi olla esimerkiksi itsetuhoisuutta. Lasten etenkin alle 15-vuotiaiden itsemurhat ovat hyvin harvinaisia. Tilastokeskuksen julkaisun ja muun lapsiasiavaltuutetun teettämän kansainvälisen tilastoaineiston  (sekä 18-24-vuotiaiden) perusteella voi kuitenkin todeta, että tyttöjen itsetuhoisuuden ehkäisyyn Suomessa tulisi kiinnittää aiempaa suurempaa huomiota. Meillä on totuttu puhumaan poikien itsetuhoisuudesta, jota onkin saatu olennaisesti vähennettyä viimeisten 20 vuoden aikana. Nuorten tyttöjen itsemurhakuolleisuus ei kuitenkaan ole vähentynyt. 

Käytössäni on vertailuaineistoa 15-24-vuotiaiden nuorten itsemurhakuolleisuudesta kansainvälisesti. Suomalaisten tyttöjen itsemurhakuolleisuus on Kiinan jälkeen toiseksi yleisintä maailmassa. Pojat ovat samassa sarjassa viidentenä. Itsemurha on tämän ikäisillä yleisempi kuolinsyy kuin liikenneonnettomuus.

Mitä näkökulmia raportista sitten puuttuu - sen takia, että niistä ei ole tilastoaineistoa? Tämä ei ole siis Tilastokeskuksen "vika", vaan vastuu on eri ministeriöiden. Kehittämistyötä puutteiden korjaamiseksikin on kyllä vireillä ja sitä haluan kiirehtiä. Listaan tärkeimmät:

1) Lasten ja nuorten terveydentilasta esitetyt tiedot perustuvat palvelukysyntään sekä kyselyihin ylä-aste- ja lukiolaisille. Mittauksiin ja kliinisiin tutkimuksiin perustuvaa tietoa on lapsista ja nuorista vähän. Myöskään kouluhyvinvoinnin kyselytutkimuksia ei ole alle 12-vuotiaista tai ammattikoululaisista. Kansanterveyslaitos on ilmoittanut yhteistyössä STM:n kanssa kehittävänsä parhaillaan lasten ja nuorten terveyden seurantaa, joka perustuisi myös neuvoloista ja kouluterveydenhuollosta kerättyihin tietoihin ja kattaisi myös siis alle 12-vuotiaat. 

2) Erityisen puutteellista on lasten mielenterveyden kehitystrendejä ja palveluiden kokonaisuutta koskeva tietopohja: Julkaisussa tulee esille lastenpsykiatrian palveluiden kysynnän kasvu sekä eräitä tietoja kouluterveyskyselystä. Lasten mielenterveyttä koko ikäluokan osalta tulisi arvioida määräajoin. Lisäksi tietoa tarvittaisiin mielenterveyspalveluista laajemminkin kuin erikoissairaanhoidosta.

3) Suomessa ei ole saatavilla tilastoja tai ajanmukaista säännöllisesti toteutettavaa tutkimusta lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, sen määrän kehityksestä sekä eri-ikäisten lasten peloista ja turvattomuuden kokemuksista.  Viranomaisten tietoon tuleva väkivalta kuvaa ilmirikollisuutta, joka todennäköisesti kertoo vain "jäävuoren huipun" kokonaisuudesta. Toki myös viranomaisrekistereitä on kehitettävä niin että terveydenhuollon, lastensuojelun, muun sosiaalitoimen ja poliisin kautta tuleva tieto kerätään. Sen lisäksi tarvitaan lasten ns. uhritutkimusta eli kyselyitä suoraan lapsille.

4) Lastensuojelun syyt ja taustatekijät sekä lastensuojelulasten hyvinvoinnin seuranta. Julkaisusta käy ilmi, että lastensuojelulasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen tms. toimien perusteista ei kerätä kansallista tietoa. Tällaisen tiedon keräämistä ml. lastensuojelun avohuollon taustatietoja ja kustannuksia on kyllä valmisteltu Stakesin projektissa.  Kaikkia tämäntyyppistä tietoa ei ole toki mahdollista kerätä vuosittaisina tilastoina vaan asiasta voidaan myös tehdä säännönmukaisia erillisselvityksiä ja tutkimusta.

Kaikkia puutteita ei voi paikata tilastoilla vaan tarvitaan myös lisää tutkimusta lasten hyvin ja pahoinvoinnista sekä siihen vaikuttavista tekijöistä. Lapsiasiavaltuutettu on yhdessä lapsiasianeuvottelukunnan kanssa tehnyt Suomen Akatemialle aloitteen monitieteisestä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tutkimusohjelmasta. Esimerkkinä tutkimusalueista voi mainita vaikkapa perheiden hajoamisen vaikutukset lasten hyvinvointiin, lasten vertaissuhteiden siirtymisen virtuaaliareenoille, lasten vapaa-ajan televisiokeskeistymisen, lapsiköyhyyden vaikutukset ja kokemukset lasten näkökulmasta, em. lastensuojelulasten hyvinvoinnin tutkimuksen sekä kasautuvan pahoinvoinnin taustatekijöiden tutkimuksen.

Opetusministeriön johdolla valmistellaan parhaillaan ensimmäistä valtioneuvoston lapsi ja nuorisopoliittista kehittämisohjelmaa. Lisäksi Säätytalossa istuvat hallitusneuvottelijat miettimässä tulevien neljän vuoden painopisteitä. Julkisuuden perusteella esillä on ollut ikärakenteen vanheneminen. Toivon mukaan neuvottelijat muistavat, että hyvinvoivat lapset ja nuoret ovat ikääntyvän Suomen paras vanhuuden turva. Lapsilla on itseisarvoinen oikeus erityiseen suojeluun, riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista sekä osallistumiseen. Kuitenkin viisasta on myös ikärakenteenvanhenemiseen vastaamiseksi on investoida lapsiin ja nuoriin.  Lapsiystävällisempi Suomi kestää myös ikärakenteen muutoksen paremmin.

Puolueiden vastauksissa hallitustunnustelijalle tuli esille ehdotuksia lasten ja nuorten hyvinvoinnin politiikkaohjelmasta. Kannatan sitä. Tällaisen ohjelman myötä olisi hyvä mahdollisuus saada eri hallinnonalat toimimaan tehokkaammin yhteen pienelle osalle lapsia ja perheitä kasautuvan pahoinvoinnin ehkäisemiseksi. Ehkäiseviä toimia ja varhaista tukea vahvistamalla voisi olla mahdollista, että seuraavassa lapsitilastojulkaisussa lastensuojelutoimien tarve olisikin kääntynyt laskuun 20 vuoden nousutrendin jälkeen. Lasten ja nuorten politiikkaohjelmaan tulisi sisällyttää myös mainitsemiani lasten elinolojen seurannan tietopohjan puutteiden korjaaminen.