Lapsiasiavaltuutettu

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula pääministerin koolle kutsumassa lasten ja nuorten hyvinvointi-foorumissa 2.10.2006

Lapset ja nuoret - tulevaisuutemme tekijät

Pääministeri Matti Vanhasen koolle kutsuma lasten ja nuorten hyvinvointi-foorumi
Ma 2.10 klo 13 Siltasaarisali Helsinki

Miten lapset ja nuoret voivat ?

Hyvät kuulijat,

Arvioin ensiksi lyhyesti sitä, mistä lasten ja nuorten hyvinvointi rakentuu.

Vanhempien vastuu on tietysti ensisijainen. Lasten hyvän elämän mahdollisuuksiin vaikuttavat vanhempien voimavarat ja kyky huolehtia lapsen hoivasta, ihmiseksi kasvamisesta, toimeentulosta, osallistumisesta sekä kasvuympäristön erilaisten uhkien suodattamisesta. Lapsen hyvinvointia voivat vahvistaa olennaisesti vanhempien sosiaaliset verkostot ja yhteisölliset siteet, isovanhemmat, sukulaiset, tutut sekä vapaaehtoisjärjestöt ja seurakunnat.

Julkisen vallan, valtion ja kunnan osuus on varmistaa lapsen hyvinvointia palveluiden, tulonsiirtojen, lapsen fyysisen turvallisuuden sekä alueiden suunnittelun kautta. Julkisen vallan vastuu korostuu silloin kun vanhempien voimavarat ovat vajavaiset. Viime kädessä valtio vastaa lapsen oikeuksien turvaamisesta.

Hyvä lapsuus ei ole kuitenkaan pelkästään vanhempien ja julkisen vallan ratkaisujen varassa. Yritykset ovat lasten kasvuympäristön merkittäviä vaikuttajia. Työpaikoilla tehtävät valinnat vaikuttavat tietysti työn ja perheen yhteensovittamisen ehtoihin. Lisäksi media eri muodoissaan sekä mainonnan ja viihteen tuottajat ovat lasten henkisen kasvurauhan kannalta avainasemassa.

Lasten hyvän elämän turvaksi tarvitaan siis oikeastaan kaikkien aikuisten vastuuntuntoa, välittämisen kulttuuria sekä yhteisöllisyyttä vahvistavaa ihmisten vuorovaikutusta.

Lasten hyvinvoinnin polarisaatio

Lasten hyvinvoinnin tilaa on tässä seminaarissa jo moneen kertaan kuvattu sanoilla erilaistuminen, eriarvoistuminen ja polarisaatio. Lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointierot kärjistyvät niin taloudellisesti, henkisesti kuin kulttuurisestikin.

Enemmistö lapsista voi aivan kohtuullisesti, osa lapsista suorastaan erinomaisesti. Arviolta noin 15-20 prosentilla lapsia ja nuoria on eriasteisia psykososiaalisia ja mielenterveyden oireita. Pieni osa lapsista, arviolta 5 tai jopa 10 prosenttia, tulee kuitenkin kaltoin kohdelluksi. Heidän perheissään ongelmat ovat olleet kasvussa. Pahoinvointi on monimutkaistunut ja vaikeutunut.

Lasten ja perheiden ongelmia korjaavien erityispalveluiden eli lastensuojelun, mielenterveyspalveluiden sekä erityisopetuksen - ja päivähoidon kysyntä on ollut kasvussa jo pitkään. Korjaavat palvelut ovat ruuhkautuneet ja alueelliset erot niiden saatavuudessa ovat suuria. Samalla myös ehkäisevissä palveluissa erityisesti neuvolan, kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon palveluiden laatu on epätasainen.

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten suhteellinen osuus alle 18-vuotiaiden ikäryhmästä on 20 vuodessa lähes kaksinkertaistunut eli noussut 1.1 prosenttiin. Lastensuojelun avohuollon toimenpiteiden piirissä on reilu 5 prosenttia alle 18-vuotiaista. Erityisopetuksen ja -päivähoidon piirissä on noin seitsemän prosenttia lapsista. Kyseessä on pieni, mutta ikärakenteeltaan vanhenevassa Suomessa merkittävä osa lapsista.

Pahoinvointiongelmien taustalla voi olla sekä vanhempien että lapsen oman kehityksen pulmia. Arviointia hankaloittaa se, että esimerkiksi huostaanottojen syistä meillä ei ole valtakunnallista koottua tietoa. Saatavilla olevat tieto ja tuntuma lastensuojelutyöstä kuitenkin korostavat varhaisen puuttumisen, vanhemmuuden tukemisen, perheisiin menevän työn sekä erityisesti päihteiden käyttöä vähentävän alkoholipolitiikan tarvetta.

Vanhempien alkoholin ja muiden päihteiden käyttö on suurin yksittäinen lasten pahoinvoinnin ja kaltoin kohtelun syy. Päihteiden käyttöön usein kytkeytyy myös väkivaltaisuus. Lasinen lapsuus projektin vuonna 2004 tekemän arvion mukaan noin joka kymmenes suomalainen on kasvanut kodissa, jossa liiallinen alkoholinkäyttö tai muu vanhempien päihdeongelma aiheutti myös lapselle ongelmia tai haittaa.

Lisäksi avio- ja avoerojen määrä on meillä vakiintunut korkealle tasolle, mikä vaikuttaa lasten hyvinvointiin kahdella tavalla. Yksinhuoltajien määrä on lisääntynyt noin 20 prosenttiin perheistä. Yksinhuoltajuuteen liittyy useita riskejä lasten hyvinvoinnin kannalta. Toisaalta parisuhdekriisit ja kärjistyvät erokiistat varjostavat osan lapsia mielenterveyttä. Palvelujärjestelmä ei pysty riittävässä määrin vastaamaan erotilanteiden psykososiaalisen tuen ja sovittelun tarpeisiin.

Erilaistuminen näkyy myös tulokehityksessä. Lapsiperheistä valtaosalla tulokehitys on ollut viime vuosina hyvä tai kohtuullinen, mikä näkyy osalla lapsia omassa käytössä olevien varojen määrän kasvusuuntana. Köyhyys kasautuu yksinhuoltajille, alle 3-vuotiaiden lasten perheille sekä monilapsisille perheille. Suhteellinen lapsiköyhyys on kaksinkertaistunut 10 vuoden aikana. Noin 12 prosenttia lapsista (noin 130 000 lasta) elää köyhiksi määritellyissä perheissä. (Tulo on alle 60 % mediaanitulosta). Köyhyys luo erityisesti terveysriskejä, mutta myös lapsille osattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia alati laajenevan kulutuskulttuurin keskellä.

Myös lasten ja nuorten omissa elämäntavoissa kuten päihteiden käytössä ja liikkumisessa näkyy samantapaista polarisaatiota. Osa lapsista ja nuorista ilmoittaa olevansa raittiita (14-vuotiaista 60 %, 16-vuotiaista 20 %), osa taas juo toistuvasti ja humalahakuisesti. Osa liikkuu paljon, osa ei juuri lainkaan. Noin 30 prosenttia lapsista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi.

Uusimmassa eli tänä syksynä julkaistussa yläaste- ja lukioikäisten kouluterveyskyselyssä päihteiden käytössä näkyi myönteinen eli vähenevä suunta. Huolenaiheina korostuivat tytöillä masentuneisuuden ja pojilla ylipainon lisääntyminen sekä koulu-uupumuksesta kertovien lasten yleisyys. Koulukiusaamista kokevien oppilaiden määrä on pysytellyt näissä kyselyissä sitkeästi vuodesta toiseen 6-7 prosentissa.

Työelämän muutosten vaikutukset lapsiin

Työelämän muutokset tuovat lasten elämään sekä uhkia että mahdollisuuksia. Työelämän joustot voivat antaa lasten hoitamiselle kahden vanhemman perheessä moninaisia mahdollisuuksia. Toisaalta yksinhuoltajaperheissä hoitojärjestelyt iltaisin ja viikonloppuisin voivat olla hyvin vaikeita, jopa mahdottomia, etenkin jos lapset ovat ohittaneet päivähoitoiän.

Uusimmassa tutkimuksessa korostuvat erityisesti työn rasittavuuden tuomat ongelmat korkeasti koulutettujen, toimihenkilöiden ja johtavassa asemassa olevien perheissä. Tuoreessa tutkimuksessa 12-16-vuotiaat lapset itse ottivat kantaa vanhempien työnteon vaikutuksiin omaan elämäänsä. Noin neljännes lapsista arvioi vanhempien olevan töiden jälkeen liian väsyneitä kiinnostuakseen lastensa asioista. Tiivistetysti voi sanoa, että lapset toivoivat vanhemmilleen paremmin palkattua työtä joka toisi myös enemmän vapaa-aikaa eli aikaa olla lasten kanssa.

Lasten yksinäisyyden tuntemukset ja aikuisen läsnäolon tarve

Tarve vanhempien vahvempaan läsnäoloon lastensa elämässä välittyy myös suomalaisesta lapsuuden tutkimuksesta. Sen sisältämässä lasten omassa arjen kuvauksessa tulevat esille yksinäisyys ja aikuisten etäisyys tai se, että aikuiset eivät arvosta tai ota hänen tarpeitaan vakavasti.

Tutkimus kertoo myös siitä, että lapsuus on ikään kuin elämänvaiheena ahtaalla. Kasvatuskulttuurimme ihannoi lapsen varhaista itsenäistä selviytymistä. Lapset ovat jossain määrin haluttomia määrittelemään itseään lapseksi. Heillä on kiire nuoriksi ja aikuisiksi, koska silloin on tärkeä ja asiantunteva ja tulee kuulluksi. Esimerkiksi kouluyhteisössä lasten vaikutusmahdollisuudet omaan arkeensa ovat meillä vielä liian vähäiset.

Eriarvoinen lapsuus - tutkimusprojektin tulosten mukaan suomalaiset 10-14-vuotiaat lapset sanovat lopettavansa leikkimisen aikaisemmin kuin ruotsalaiset ja norjalaiset ikätoverinsa - noin 11 vuotiaana. Kyse voi olla myös siitä, että lapset kokevat vahvana ympäristön paineen sanoa näin. Aikaiseen leikin lopettamiseen näytti kytkeytyvän myös se, että lasten itsetunto- ja ulkonäköhuolia oli suomalaisilla lapsilla enemmän ja nuorempina kuin muissa Pohjoismaissa.

Lapsuuden lyhenemisen paineita luo myös arjen kuva- ja mediamaailman erotisoituminen ja väkivaltaistuminen, joka tuo aikuisten maailman huolet jo aikaisessa vaiheessa lasten tietoisuuteen. Mediamaailman vaikutuksia lasten elämään valottaa esimerkiksi tutkimustulos, jonka mukaan 5-6-vuotiailla suomalaisilla lapsilla televisioon liittyvät pelot ovat heidän yleisimmät itse ilmaisemansa pelon aiheet.

Lapsuus teknologisoituu ja virtualisoituu kovaa vauhtia. Lapset viettävät merkittävän osan vapaa-ajastaan tv:n, tietokoneen ja kännykän äärellä. Muutos tuo toki monia mahdollisuuksia uudenlaiseen oppimiseen ja yhteydenpitoon. Riskinä on lasten ja vanhempien maailmojen entistä suurempi eriytyminen. Kaverisuhteet ovat tärkeitä mutta eivät pysty korvaamaan aikuisen keskustelukumppanin tarvetta lapsen elämässä.

Myös lasten kaverisuhteet näyttävät siirtyvän entistä enemmän virtuaalimaailmaan. Tämä on seurausta myös lasten vapaiden, turvallisten leikkiympäristöjen, pihojen ja ulkoilualueiden kaventumisesta sekä harrastusten ja usein myös koulumatkojen organisoitumisesta autokuljetusten varaan. Lähiympäristöjen paremmalla suunnittelulla tulisi varmistaa lasten mahdollisuuksia vapaaseen leikkiin ja ulkoiluun.

Lasten hyvinvoinnin parempi seuranta tarpeen

Olen tuonut esille lasten ja nuorten hyvin- ja pahoinvoinnista sellaisia näkökulmia, joilla ajattelen olevan erityistä merkitystä valtioneuvoston lapsi - ja nuorisopoliittisen ohjelman kannalta. Ohjelmalla pyritään parantamaan asioita - joten siksi olen keskittynyt huolenaiheisiin. Monessa asiassa lasten hyvinvoinnin tilan arviointi on varsin karkealla tasolla. Syynä on se, että etenkin alle 12-vuotiaiden lasten hyvinvoinnista tietomme ovat kansallisella tasolla ja kehitystrendejä ajatellen kovin hajanaiset ja vajavaiset.

Myös lasten mielenterveyden kehitystrendejä kartoittava säännöllinen tutkimus meiltä puuttuu. Ajantasaista tutkimus ja rekistereitä tarvittaisiin pikaisesti myös lasten turvallisuuden tilasta eli lapsiin kohdistuvan väkivallan määrästä niin viranomaisten kuin lasten itsensäkin arvioimana. Lasten hyvinvoinnin paremman seurannan ja alan tutkimuksen kehittäminen tuleekin olla osa tulevaa valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopoliittista ohjelmaa.

Johtopäätöksenä, arvoisa yleisö katson, että valtioneuvoston vireillä olevan lapsi- ja nuorisopoliittisen ohjelman tärkein tavoite tulisi olla lasten hyvinvoinnin eriarvoistumisen ja polarisoitumisen estäminen. Pienelle lasten ryhmälle kasautuva pahoinvointi tulisi saada vähenemään. Tämä on mahdollista ehkäiseviä palveluita ja varhaista puuttumista vahvistamalla ja erityisesti vanhemmuutta tukemalla. Ongelmiin tulee puuttua jo varhaislapsuudessa.

Toisena tärkeänä tavoitteena tulee olla vahvistaa kulttuurisesti ja henkisesti lapsuuden ja lapsen arvostusta ja lasten kuulemista eri yhteyksissä. Lapsella on oikeus ottaa kantaa, tulla kuulluksi ja osallistua, mutta samalla lapsella on oikeus olla pieni, tietämätön ja turvassa. Lapsen oikeus olla lapsi - riittävän kauan ja rauhassa olkoon yksi nyt liikkeelle lähtevän ohjelmatyön johtolankoja.