Lapsiasiavaltuutettu

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula Hyvä alku -messujen avaus 31.8.2006 Jyväskylässä

Hyvät lapsen kasvun, kehityksen ja oppimiset tutkijat

Niilo Mäki -instituutin edustajat

Tieto ja ymmärrys erilaisista lasten oppimis-, tarkkaavaisuus - ja kehityshäiriöistä on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana huimaa vauhtia. Monen näistä ongelmista kärsivän lapsen kohtaloksi koitui vielä 1980-luvulla leimautua koulussa häiriköksi ja vaikeaksi tapaukseksi.

Kun vaikeuksien syitä ei ymmärtänyt lapsi itse tai ympäristönsä, saattoi tuloksena olla huono kierre. Vuorovaikutus vanhempien, hoitajien ja opettajan kanssa ei onnistunut. Vaikeudet saattoivat kasautua ja muuttua aikuisena sosiaaliseksi syrjäytymiseksi. Vasta viime vuosina on alettu tiedostaa, että oppimisvaikeudet voivat olla esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyyden tai jopa rikoskierteiden taustalla.

Monien oppimisvaikeuksien syy voi olla perinnöllinen. Kuitenkin tutkimus osoittaa, että kasvuympäristö vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten lapsi näistä vaikeuksista selviää. Monipuolinen ja ymmärtävä kasvuympäristö, oppimismotivaation vahvistaminen, varhainen kuntoutus sekä laadukas opetus voivat merkittävästi vähentää neurologisten tekijöiden vaikutuksia. Päinvastaisessa tapauksessa puolestaan ongelmat voivat kärjistyä ja kasautua.

Jokaisella lapsella on oikeus hyvään alkuun. Jokaisella lapsella on oikeus oppia lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen perustaidot - myös niillä joille oppiminen on vaikeaa. Riittävät perustaidot lapsena luovat perustan niin yksilölliselle elämänlaadulle, osallistumisella yhteiskuntaan kuin koulutukselle ja työllistymisellekin. Mitä aikaisemmin eroja oppimisvalmiuksissa kyetään tasoittamaan, sen parempi.

Hyvän alun eväitä ja tieto-taitoa erilaisten kasvun ja kehityksen ongelmien varhaiseen tunnistamiseen on tarjolla nyt toista kertaa järjestettävillä messuilla, joiden pääjärjestäjänä on Jyväskylän yliopiston yhteydessä toimiva Niilo Mäki instituutti.

Jyväskylän seudulla olemme onnekkaita siinä, että 16 vuotta sitten Jyväskylän kaupunki, yliopistoyhdistys ja Haukkalan koulu laittoivat liikkeelle monitieteisen oppimisvaikeuksien tutkimusyksikön Niilo Mäki instituutin. Sen tarkoituksena on tutkimisen lisäksi myös soveltaa ja siirtää käytäntöön lasten oppimisvaikeuksien ja kehityshäiriöiden diagnostiikkaa ja kuntoutusta.

Kyse on oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen tulevaisuuden ja koko yhteiskunnan kannalta merkittävästä asiasta, jonka tutkimukseen on tärkeä suunnata voimavaroja. Valtakunnallisesti tarvitaan laadukasta tutkittua tietoa oppimisvaikeuksien arvioinnista ja kuntoutusmenetelmistä. Tiedon tulee olla lasten kanssa työskentelevien ammattiryhmien, vanhempien ja oppimisvaikeuksista kärsivien saatavilla eri kanavien kautta.

Oppimisvaikeuksien tieto- ja neuvontakeskuspalveluita tarvittaisiin myös valtakunnallisesti. Toivon, että Opetusministeriö voisi tukea Niilo Mäki - instituutin tarjoaman palvelun laajentamista tältä osin.

Hyvä kuulijat,
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on seurata lapsen oikeuksien toteutumista sekä lasten elinoloja sekä vaikuttaa päätöksentekoon lapsinäkökulman vahvistamiseksi. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus, jonka Suomi allekirjoitti jo vuonna 1991. Tämän päivän teeman kannalta ilman muuta lapsen oikeuksista tärkein on oikeus koulutukseen ja sivistykseen niin, että lapsen erityiset tarpeet otetaan huomioon.

Lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista seuraa YK:n komitea, joka antoi Suomen valtiolle uusimmat suosituksena noin vuosi sitten. Lapsen oikeuksien kannalta yksi suurimpia ongelmia Suomessa on lasten tarvitsemien palveluiden saatavuuden ja laadun eriarvoisuus.

Erityisesti tämä koskee erityistä tukea tarvitsevia lapsia niin päivähoidossa kuin koulussakin. Tuen saaminen on riippuvainen liiaksi lapsen kotikunnan voimavaroista ja osaamisesta. Erityisopetusta saa sekä päivähoidossa että koulussa noin 7 prosenttia lapsista. Osa-aikaisessa erityisopetuksessa oli peruskoulussa peräti 21 % oppilaista.

Parhaiten erityisosaamista ja - palveluita on tarjolla suurempien kaupunkien läheisyydessä. Pienissä ja kauempana kaupunkikeskuksista sijaitsevissa kunnissa lapsen oikeus erityiseen tukeen varsinkin päivähoidossa ja koulutuksessa toteutuu huonommin. Vaikein on tilanne, jos on kyse harvinaisesta vammasta, pitkäaikaissairaudesta tai oireyhtymästä.

Esimerkiksi erityislastentarhanopettajan, pätevien erityisopettajien tai puheterapeuttien palveluiden saannissa on etenkin pienissä ja syrjäisemmissä kunnissa ongelmia. Alueelliset tai seudulliset palveluiden yhteistyörakenteet ovat näissä lasten erityispalveluissa huonosti kehittyneet. Myös erityistä tukea koulussa ja päivähoidossa tarvitsevan lapsen palveluiden alueellinen tutkimus- ja kehittämistyö on puutteellista.

Kuntien on tärkeä tehdä yhteistyötä ja ryhtyä yhteistyöhön erityistä tukemaan tarvitsevien lasten palveluiden turvaamisessa myös päivähoidon ja koulutuksen alalla. Erityisosaamista on organisoitava seudullisesti ja alueellisesti, jotta lapsen oikeudet toteutuvat. Monilla alueilla hankkeita on toki jo vireilläkin. Yhteistyötarpeet erityistä tukea tarvitsevien lasten palveluissa pitää ottaa huomioon meneillään olevassa kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa.

Ylipäätään palvelurakennemuutoksesta ratkaisujen lapsivaikutusten arviointi on tarpeen. Erityistä tukea tarvitsevien lasten osalta on tärkeää että palveluissa toimitaan moniammatillisesti hallinnonalarajat ylittäen.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten ongelmiin pystytään parhaiten ja ajoissa vastaamaan silloin, lasten peruspalveluiden voimavarat neuvolassa, päivähoidossa ja peruskoulussa ovat riittävät. Monilta riskeiltä ja pulmilta vältytään, jos lapsen tuen tarve kyetään toteamaan jo varhain ja palvelut räätälöimään yhdessä vanhempien kanssa.

Varsinkin neuvolan voimavaroja tunnistaa ja auttaa erityistä tukea tarvitsevia lapsia tulee nopeasti vahvistaa. Alle 4-vuotiaista lapsista suurin osa hoidetaan kotona, jolloin heidän tukitarpeensa tulevat esille juuri neuvolatarkastusten yhteydessä. Aikaisella tuella voidaan lievittää oppimisvaikeuksia ja näin vähentää koulun erityisopetuksen tarvetta.

Samoin tärkeitä ovat varhaiskasvatuksen lapsiryhmien koko, joustava ja ripeä lapsen tuen tarpeen arviointi sekä erityislastentarhanopettajien palveluiden saatavuus. Myös perusopetuksessa ryhmäkokojen pitäminen kohtuullisina sekä kaikkien opettajien erityisopetusvalmiuksien parantaminen helpottaisivat lasten ongelmiin vastaamista.

Valtion ensi vuoden talousarviossa on tiedossa eräitä myönteisiä hankkeita erityistä tukea tarvitsevien lasten kannalta sekä päivähoidossa että peruskoulussa. Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut päivähoitolain osittaisuudistusta, jossa parannettaisiin erityistä tukea tarvitsevien lasten palveluita sekä täsmennetään henkilöstömitoitusta koskevaa asetusta. Erityislastentarhanopettajien virkojen lisäämiseen tulisi lakiin velvoite sekä lisärahoitusta kunnille noin 200 viran verran.

Ylipäätään uusien varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden henki on tarkoitus saada paremmin näkymään laissa. Niinpä puuttumista lapsen tilanteeseen nopeutettaisiin niin, että tukea ei tarvitse eikä tule sitoa lääketieteellisen tai muun ulkopuolisen asiantuntijalausunnon saantiin.

Opetusministeriö puolestaan valmistelee parhaillaan kansallista erityisopetuksen strategiaa, joka valmistuu ensi vuonna. Opetusministeriö on käynnistänyt hankkeita, joissa tavoitellaan esimerkiksi seudullisten palveluiden kehittämistä erityisopetuksessa, sairaalakoulujen kehittämistä sekä valtion erityiskoulujen ohjauksen sekä toiminnan kehittämistä myös muita kouluja ja kuntia palveleviksi resurssikeskuksiksi.

Opetusministeriön ensi vuoden talousarviossa on mukana laaja toimenpidekokonaisuus lasten kouluhyvinvoinnin parantamiseksi. Se sisältää koulukiusaamisen ehkäisyä, varhaista puuttumista oppimis- ja koulunkäyntivaikeuksiin sekä tuen kehittämistä lapsen siirtymiseen peruskoulusta toiselle asteelle.

Koulukiusaamisen vähentäminen ja kouluviihtyvyyden parantaminen on tarpeellista erityisopetukseen siirrettyjen lasten kannalta. Nimittäin tehdyssä selvityksessä erityisopetukseen siirretyistä oppilaista neljännes kokee koulunkäyntinsä kielteisenä. Tulos herättää pohtimaan koulun arjen toimintatapoja ja yhteisöllisyyden puutetta.

Sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen kehittämisessä on siis tiedostettu erityistä tukea tarvitsevan lapsen oikeuksien puutteet. Hyvään suuntaan menevää valtakunnallista kehittämistyötä on meneillään. Kuitenkin hyvien suuntien käytännön toteutus varmistuu kuntatasolla.

Lopuksi muistutan vielä eräästä tärkeästä lapsen oikeudesta, nimittäin lapsen oikeudesta osallistua ja esittää mielipiteensä. Oikeus osallistua koskee myös erityistä tukea tarvitsevaa lasta, Tältä kannalta mahdollisuus oppia ilmaisemaan itseään, lukemaan ja kirjoittamaan on tietysti aivan ratkaiseva.

Esimerkiksi koulussa suomalaiset lapset ylipäätään kokevat vaikutusmahdollisuutensa vähäisiksi. Mutta varsinainen haaste on erityistä tukea tarvitsevan lapsen oman mielipiteen kuulemisen ja osallistumisen mahdollisuuksien kehittäminen. Lapsen kyky viestiä ja kommunikoida voi olla hyvin rajallinen eikä kotiympäristön ulkopuolella ole välttämättä valmiuksia ymmärtää lapsen sanomaa. Kaikissa tapauksissa ei edes tulkkipalveluita ole saatavilla. Vanhempi on lapsen äänen tulkkina.

Erilaisissa harrastuksissa kuten liikunnassa osallistumisen ja ryhmässä mukana olemisen malleja on kehitetty viime vuosina kiitettävällä tavalla myös erityistä tukea tarvitseville lapsille. Lapsen oman mielipiteen kuulemisen periaatetta tulisi pitää esillä myös palveluiden kehittämisessä myös kouluissa, terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa.

Jokainen lapsi ja nuori on yhtä arvokas ja tärkeä. Olemme erilaisia mutta tasa-arvoisia. Olen luottavainen siihen, että monenlaisten pienten purojen suunta on sama: hyvän elämän turvaaminen jokaiselle lapselle.