Lapsiasiavaltuutettu

Sámi Soster ry:n 10-vuotisjuhlaseminaari Inarissa 21.4.2008

Näkökulmia saamelaislasten ja nuorten oikeuksien toteutumiseen

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula

Hyvät kuulijat, 

Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on edistä lapsen edun ja oikeuksien toteutumista yleisellä yhteiskunnallisella tasolla. Työn perustana on YK:n lapsen oikeuksien sopimus, jota Suomen eduskunta on sitoutunut noudattamaan vuonna 1991. Lapsiasiavaltuutettu seuraa lasten ja nuorten hyvinvointia sekä vaikuttaa lainsäädäntöön ja päätöksentekoon. Tärkeänä tehtävänä on välittää lasten ja nuorten omia mielipiteitä päätöksentekijöille. 

Suomen, Ruotsin ja Norjan lapsiasiavaltuutetut ovat viime syksyn aikana toteuttaneet hankkeen, jossa on kerätty 13-18-vuotiaiden eli yläkoulu- ja lukioikäisten saamelaislasten mielipiteitä omasta hyvinvoinnistaan, koulusta, kodista, harrastuksista ja saamelaisuudestaan.  Suomessa tutkija Minna Rasmus haastatteli ja tapasi viime syksynä lähes 90 lasta ja nuorta saamelaisalueen kouluissa, Enontekiön, Inarin, Utsjoen kunnissa ja Sodankylän Vuotsossa. Lisäksi hän haastatteli lasten vanhempia ja opettajia.  Näistä on koottu raportti, jonka tuloksia tässä puheenvuorossa esittelen (www.lapsiasia.fi). 

Hanketta ovat rahoittaneet EU:n Interreg aluekehitysrahasto ja Lapin lääninhallitus. Kerron puheessani tämän selvityksen keskeiset tulokset ja johtopäätökset. Esille tuli sekä vahvuuksia että heikkouksia ajatellen lasten hyvinvointia. 

Kerron kuitenkin ensiksi yleisiä lähtökohtia lapsen oikeuksista ja erityisesti alkuperäiskansojen lasten oikeuksista. YK:n lapsen oikeuksien sopimus tarkoittaa lapsilla kaikkia alle 18-vuotiaita. Sopimuksen periaatteet kiteytetään usein kolmeen kohtaan. Ensinnäkin lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, lapsella on oikeus riittäviin voimavaroihin ja kolmanneksi lapsella on oikeus osallistua ja tulla kuulluksi. Suojelu ja osallistuminen käyvät siis käsi kädessä. Lapsella on oikeus olla pieni, suojattu ja turvassa mutta samalla lapsella on oikeus osallistua ja saada mielipiteensä huomioon otetuksi. 

Lapsen oikeuksien sopimus korostaa vanhempien ensisijaista vastuuta lapsen kasvattamisessa ja valtion ja kuntien velvollisuutta tukea vanhempia tässä tehtävässä. Valtiolla ja kunnilla on kuitenkin velvollisuus on viimesijaisesti turvata lapsen hyvä elämä kodin ulkopuolella, mikäli vanhemmat eivät omia velvollisuuksiaan täytä.  Kokonaisuudessaan lapsen oikeudet ovat kaikkien aikuisten velvollisuuksia. 

Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli kaikilla lapsilla on samat oikeudet riippumatta esimerkiksi heidän tai heidän vanhempiensa etnisestä ja kielellisestä taustasta. YK-sopimuksen vaativa lähtökohta on lapsen edun asettaminen kaikessa julkisessa päätöksenteossa etusijalle. Se edellyttää lapsiin kohdistuvien päätösten vaikutusten ennakointia ja arviointia.

Alkuperäiskansoihin kuuluvan lapsen kannalta erityisen tärkeitä ovat koulutukseen ja kieleen liittyvät oikeudet. Koulutuksen tulee kehittää lapsen oman kielen ja kulttuurin kunnioitusta ja suvaitsevaisuutta. Sopimuksessa on erillinen artikla vähemmistöryhmään tai alkuperäiskansaan kuuluvan lapsen erityisestä oikeudesta omaan kulttuuriinsa, uskontoonsa ja kieleensä. Valtion ja media-alan tulee edistää lastenkirjallisuuden ja tv-ohjelmien tuotantoa myös alkuperäiskansojen lapsille. Kodin ulkopuolelle sijoitetun eli lastensuojelun piirissä olevan lapsen huollossa on kiinnitettävä huomiota lapsen kasvatuksen jatkuvuuteen sekä lapsen etniseen, uskonnolliseen ja kielelliseen taustaan. 

On hyvä huomata, että Suomen perustuslaki tukee vahvasti lasten tasa-arvoista kohtelua sekä oikeutta osallistua ja vaikuttaa oman ikätasonsa mukaisesti. Samoin tämän vuoden alusta voimaan tullut lastensuojelulaki vahvistaa lapsilähtöisyyttä ja lasten itsensä osallisuutta lastensuojelutyössä. Laki sisältää myös tärkeän lapsen edun määritelmän. Se kertoo, mitä lapsen hyvinvoinnilla tarkoitetaan. Määritelmään on lisätty edelliseen lastensuojelulakiin verrattuna juuri  lasten osallistumisen  tukeminen sekä  lapsen kielen ja etnisen taustan huomioimisen periaate. 

YK-sopimuksen periaatteet toteutuvat omassa lainsäädännössämme hyvin, mutta parantamisen varaa on käytännön toteutuksessa.   Kaiken kaikkiaan Suomessa lasten oikeuksien kannalta keskeisin pulma on palveluiden epätasainen saatavuus ja laatu. Tämä yleinen ongelma koskee yhtälailla saamelaisia kuin muitakin lapsia. 

Pulma on palveluissa kaiken kaikkiaan se - etnisestä taustasta riippumatta -  että ehkäisevät palvelut neuvolassa,  kouluterveydenhuollossa, sosiaalityön kotipalveluissa ja perhetyössä ovat useimmissa kunnissa riittämättömät. Vanhempien ja lasten ongelmia ei havaita ajoissa, jolloin ongelmat ehtivät pienen lasten ryhmän osalta kiertyä kovin monimutkaisiksi ja vaikeiksi. 

Tämä näkyy korjaavien palveluiden eli lastensuojelun sekä lastenpsykiatrian ja osin erityisopetuksenkin kysynnän voimakkaana kasvuna viimeisen  kymmenen vuoden aikana.  Ensimmäinen viestini ja toiveeni myös saamelaisalueen kunnille, järjestöille ja saamelaiskäräjille onkin perheiden ongelmia ehkäisevien palveluiden vahvistaminen - vanhemmat tarvitsevat enemmän tukea ja varhaisemmassa vaiheessa. 

Saamelaisalueen kunnissa lastensuojelun avohuollon toimien piirissä on valtakunnalliseen keskiarvoon nähden enemmän lapsia - Enontekiöllä noin 5 %, Inarissa noin 7 % ja Utsjoella noin 15 %.  Tämä osoittaa, että ongelmiin pyritään hakemaan ratkaisuja eikä lapsia jätetä oman onnensa nojaan mutta myös sitä, että ehkäisevään työhön jo ennen lastensuojeluasiakkuutta tulisi panostaa enemmän. 

Mutta sitten selvityksemme konkreettisiin tuloksiin eli mitä saamelaiset lapset ja nuoret ajattelevat omasta elämästään. Käsittelen kotia, koulua, vapaa-aikaa sekä saamelaista identiteettiä ja kaksikielisyyttä. Toki saamelaislapset ovat osaltaan pohjoisen lapsia ja suomalaisia lapsia. Heillä on samantyyppisiä huolia kuin suomalaislapsilla yleensä ja pohjoisen lapsina heidän ongelmissaan näkyvät pitkät etäisyydet niin kouluun kuin harrastuksiinkin. 

Ensinnäkin kotona ja perheissä saamelaislapsilla moni asia on myös hyvin. He arvostavat vanhempia ja yhteyttä sukuun. Elämä tuntui useimmille turvalliselta ja mukavalta. Esille tuli kuitenkin myös nuorten yksinäisyys: nuoret toivoivat parempaa keskusteluyhteyttä ja aikaa omilta vanhemmiltaan. Noin joka kymmenes vastaaja toi esille myös vanhempien liiallisen alkoholinkäytön lapsille aiheuttamat ongelmat. Vanhempien päihdeongelmista etenkin tytöt kirjoittivat yllättävän avoimesti. 

Haastattelussa mukana olleet vanhemmat kokivat tarvitsevansa enemmän tukea saamelaiseen kasvatukseen. He ovat itse kenties asuneet lapsuutensa koulun asuntolassa ja joutuneet peittämään oman kielensä. Jos vielä isovanhemmat asuvat etäämmällä tai ovat kuolleet, nähdään saamelaisen kulttuurin välittäminen uudelle sukupolvelle haasteellisena. Suvun perinteisen vahvan merkityksen saamelaislasten kasvuyhteisönä nähtiin Suomessa heikentyneen. 

Johtopäätöksenä voi sanoa saamelaislasten vanhempien tarvitsevan tukea ja rohkaisua vanhemmuuteensa sekä läsnäoloon lastensa elämässä. Lisäksi tarvitaan vahvempaa päihdetyötä, joka tunnistaa vanhempien ongelmia, auttaa heitä vähentämään alkoholinkäyttöä ja antaa nuorille myös vertaistukea. Myös suomalaisen väestön keskuudessa on arvioitu joka kymmenennen lapsen ja nuoren kärsivän vanhempien liiallisen alkoholinkäytön ongelmista. 

Suurin osa nuorista piti saamelaisuuttaan sinällään hyvin myönteisenä asiana. Nuorten saamelainen identiteetti on selvästi vahvistunut. "Saamelaisuus on niin kuin lahja", "On siistiä olla saamelainen", nuoret kommentoivat. Tytöillä saamelainen identiteetti kiinnittyy erityisesti saamen kieleen, pojilla taas enemmän poronhoitoon. Pojille saamelaisen identiteetin tunnistaminen ja ilmaiseminen näyttäisi olevan hieman tyttöjä vaikeampaa. 

Saamelaisnuoret olivat hyvin kotiseuturakkaita: vajaa 70 prosenttia ei haluaisi asua Rovaniemen eteläpuolella. He pitävät pohjoisesta luonnosta, lumesta, turvallisuudesta ja suvun läheisyydestä. Nuoret joutuvat kuitenkin käytännössä tekemään jo hyvin varhain asuinpaikkavalintoja, kun ratkaisevat mihin jatko-opintoihin menevät peruskoulun jälkeen. 

Vapaa-ajan palveluista nuorilta tuli kaikkien eniten kommentteja. Kuntakeskuksissa asuvat olivat useimmiten tyytyväisiä. Tyytyväisiä oltiin kavereihin, metsästys ja kalastusmahdollisuuksiin, nuorisotaloon ja seurakunnan järjestämään toimintaan. Keskusten ulkopuolella kuitenkin nuoret kokivat yksinäisyyttä sekä moittivat nuorisotilojen ja harrastusmahdollisuuksien puutteita. Moni nuori toivoi myös saamenkielisiä internetpalveluita nuorille sekä ylipäätään enemmän nuorisokulttuuria saameksi tv:ssä ja radiossa. 

Kouluopetukseen ja kouluunsa valtaosa saamelaisnuorista oli tyytyväisiä. Saamenkielistä opetusta arvostettiin. Saamen kielen opettaja on nuorille tärkeä saamelaisen identiteetin tuki. Kiusaamista saamelaisuuden perusteella tuli esille hyvin vähän. Esimerkiksi ruotsalaisten saamelaisnuorten vastauksissa kiusaaminen oli selvästi vahvemmin esillä. Ongelmia aiheuttivat pitkien koulumatkojen raskaus  ja nuorten kokema joidenkin koulujen huono ilmapiiri. 

Saamelaisopetus on lisääntynyt 1990-luvulta alkaen, mutta edelleen vakavaksi ongelmaksi nähtiin opetuksen jatkuvuuden ja oppimateriaalin puute. Pätevistä saamenkielisistä opettajista on pulaa. Oppimateriaalipuutteet ovat suurimmat inarin ja koltansaamen osalta. Yllättävää oli myös se, että saamelaislapset eivät saa juurikaan opetusta oman kansansa historiasta. Samoin suomenkieliset lapset jäävät vaille tietoja saamelaisesta historiasta ja kulttuurista- niin saamelaisalueella kuin muutoinkin. Valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet eivät siis toteudu saamelaisopetuksessa.

Lapsilla ja nuorilla on oikeus tulla kuulluksi, vaikuttaa ja osallistua ikätasonsa mukaisesti omassa koulussaan, kotikunnassaan mutta myös saamen kielen ja kulttuurin itsehallintoalueella. Saamelaisnuorilla ei ollut selvityksen perusteella kovin hyvää keskusteluyhteyttä saamelaiskäräjiin tai tietoa sen toiminnasta.  Koulujen oppilaskuntien ja kuntien nuorisovaltuustojen toimintaa ohjastavat peruskoululaki ja nuorisolaki. Näiden ohella on tarpeen vahvistaa lasten ja nuorten osallistumista myös saamelaiskäräjien yhteydessä perustamalla myös käräjien oma nuorisovaltuusto. Käräjien ja alueen kuntien yhteistyönä tulisi hakea malleja myös saamelaisalueen saamenkielisen nuorisotyön vahvistamiseen. Valtiolta tarvitaan tähän tukea. 

Selvityksessämme ei kerätty mielipiteitä alakoululaisten ja päivähoitoikäisten asioista, joten esimerkiksi ajankohtaiset keskustelussa olleet pulmat saamenkielisen päivähoidon järjestämisestä eivät tässä kyselyssä tulleet esille. Näihin tulee kuitenkin hakea ratkaisuja kun päivähoitolaki tämän hallituskauden aikana uudistetaan. 

Saamenkielisistä lapsista suuri enemmistö, peräti 70 prosenttia, asuu jo saamelaisalueen ulkopuolella. Perusopetuslakia tulee muuttaa niin, että myös heillä on oikeus saamenkieliseen opetukseen. Tältä osin lainsäädäntö on jäänyt ajastaan jälkeen. Kouluasioissa tarvitaan myös Suomen, Norjan ja Ruotsin hallitustason ja opetusministeriöiden yhteistyötä, jotta oppimateriaalin, opettajien ja opetussuunnitelmien puutteet saadaan korjattua. 

Järjestöt ovat kuntien ja saamelaiskäräjien ohella tärkeitä toimijoita saamelaislasten hyvinvoinnin parantamisessa. Sámi Soster ry on tehnyt hyvin ansiokasta ja uraa uurtavaa kenttätyötä saamelaisnuorten parissa ja vienyt eteenpäin viestiä nuorilta päättäjille. Saamelaisalueella on yhteistyötä lasten hankkeissa myös Ensi- turvakotien liiton sekä Sininauhaliiton kanssa. 

Toivotan Sámi Sosterille mitä parhainta menestystä seuraaville kymmenelle vuodelle!