Sisältöön      

EU ja lapsen oikeudet seminaari ja vaalipaneeli 1.6.2009 klo 13 Helsingissä EU-komission Suomen edustuston tiloissa.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula

Avauspuhe: Lapset paremmin näkyväksi EU:ssa

Lapset, nuoret ja perheet eivät ole näkyneet eurovaalien ehdokkaiden kampanjoissa. Valtioneuvoston eduskunnalle antamassa selonteossa puhuttiin kyllä perusoikeuksista mutta lapsista ei juurikaan. Puolueiden eurovaaliohjelmat eivät kilpaile lapsiasioilla. Kuitenkin vietämme lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotisjuhlavuotta. 

Lasten asioiden järjestöt, Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi, lapsiasiavaltuutettu, valtion nuorisoasiain neuvottelukunta sekä kirkon kasvatus ja nuorisotyö ovat järjestäneet tämän tilaisuuden, jotta korjaisimme tätä puutetta. Haluamme lapset ja nuoret näkyvämmäksi Suomen EU-politiikassa ja EU:n tulevissa päätöksissä.   EU voi toimia globaalisti lapsen oikeuksien edelläkävijänä, johon sitä patistaa myös Eurochild -järjestön täällä jaossa oleva vaalijulistus. Myös europarlamentaarikot voivat tehdä nykyistä tietoisempaa lapsi- ja nuorisopolitiikkaa.

Nyt istuva EU komissio ansaitsee kiitoksen. Se on Franco Frattininin johdolla paneutunut lapsen oikeuksien sopimukseen ja laatinut ehdotuksen EU:n lapsistrategiaksi. Eniten lapsinäkökulmaa on mietitty EU:n ulkosuhteissa. EU komission näkökulmasta meille kertoo enemmän apulaispäällikkö Paavo Mäkinen.  Olemme kiitollisia että komission edustusto on mukana tämän tilaisuuden järjestelyissä. Toivokaamme seuraavasta komissiosta nykyisen työn jatkajaa tässä suhteessa. EU:n suuret linjat muuttuvat hitaasti.

Mutta hyvät kuulijat, muutama asia EU:n näkökulmasta lapsiin.  Toki perheiden ja lasten asiat ratkaistaan ensisijaisesti kotona, kotikunnassa ja kotimaassa. Kotimaiset päätökset ovat tärkeimpiä mutta ne eivät kaikissa asioissa riitä. Myös lasten hyvinvoinnin asioissa kansallisvaltion rajat tulevat silloin tällöin vastaan. Kuluttajan oikeuksissa EU on tärkeä sääntelijä. Arjen juttuja ovat esimerkiksi lelujen tai ruuan turvallisuus sekä mediaan liittyvät asiat.  Euroopan Unioni on antanut esimerkiksi yhteiset pelisäännöt televisioyhtiöille lapsille sopimattomien ohjelmien sijoittelussa sekä mainosten sijoittelussa lastenohjelmiin.

Internetissä lapset ja nuoret ovat sujuvasti kansainvälisiä. Internetin turvallisuuden alalla EU:n poliisi- ja rikosoikeuden yhteistyö voisi olla vielä tiiviimpääkin. Esimerkiksi lapsipornoa sisältävien laittomien nettisivujen sulkemisessa ja kuvissa esiintyvien lasten tunnistamisessa yhteistyötä tarvittaisiin.

Euroopan Unioni on keskittynyt perinteisesti yritysten, palveluiden, työntekijöiden ja rahan vapaaseen liikkuvuuteen. Työntekijöillä on kuitenkin lapsia ja se usein unohtuu. Esimerkiksi Itä-Euroopan lapsiasiavaltuutetut ovat olleet jo pitkään huolestuneita länteen "siirtotyövoimana" sukkuloivista vanhemmista, joiden lapset jäävät entiseen kotimaahan sukulaisten hoiviin.

Lasten hyvä elämä ratkeaa parhaiten heidän lähellään, mutta Euroopan Unionikaan ei saa jättää lapsia huomiotta. EU:n monilla päätöksillä on vaikutuksia lapsiin ja niitä pitäisi europarlamentaarikkojen osata ennakoida. Lasten näkökulmasta on harmi, että unionin uusi perussopimus on jäänyt vieläkin odottamaan hyväksymistä. Uudessa sopimuksessa lapsen oikeudet saisivat nykyistä vahvemman aseman EU:n perusarvoina ja tavoitteina.

Nyt työtään päättävän EU-komission kiitokseksi voi sanoa, että se on nostanut lapsen oikeuksia vahvemmin esille. EU:n omaa ulkopolitiikkaa on mietitty lapsinäkökulmasta.  Euroopan diplomaatit voivat vaikuttaa paljonkin maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten asioihin. EU on tärkeä vaikuttaja erilaisissa maailman kriiseissä, joissa lapset jäävät helposti jalkoihin. 

Komissio on halunnut myös kuulla lasten ja nuorten ääntä EU:ssa. Tavoite on hyvä. Useimmiten se kuitenkin tarkoittaa muutaman kielitaitoisen lapsen ja nuoren matkustamista "malliksi" Brysseliin edustamaan.  Parhaiten lasten ja nuorten ääni kuuluu, jos europarlamentaarikot pitävät omissa maissaan aktiivisesti yhteyksiä myös lapsiin ja nuoriin ja ovat heille tärkeistä asioista perillä.

Maailmanlaajuisesti EU on harmaantuva maanosa. Euroopassa väki vähenee ja ikääntyy. Aasia ja Amerikan mantere ovat tältä kannalta lasten ja nuorten maanosia. Euroopan oman tulevaisuuden kannalta uuden europarlamentin ja komission kannattaisi miettiä, miten se voi tukea lapsiystävällistä työelämää ja perheiden arkea jäsenmaissa. Kilpailukykyä ei kannata edistää perheiden kustannuksella.

Toivotan teidät kaikki tervetulleeksi seminaarin ja paneeliin. Kiitokset Allianssin Reija Salovaaralle ja komission edustuston Nina Hotille käytännön järjestelyistä. Tehdään yhdessä lapset paremmin näkyväksi EU:ssa!