Lapsiasiavaltuutettu

Tiivistelmä

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula

Lapsen oikeus hyvään elämään - kirkkojen ja uskontokuntien mahdollisuudet

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisestä. Sopimus loi maailmanlaajuisen yhteisen kielen, jolla voi keskustella lapsen hyvän elämän vähimmäisvaatimuksista yli kulttuurien, uskontojen ja kansakuntien rajojen. Sopimus linjasi lapsen oikeuden suojeluun ja huolenpitoon, ensisijaisesti omilta vanhemmiltaan ja omassa perheessään. Samalla se nosti esiin lapsen yksilönä ja toimijana, jolla on oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Julkisen vallan velvollisuus on tukea vanhempia sekä turvata lapsen, heikomman osapuolen, hyvä elämä silloin kun hänen omat vanhempansa eivät siihen kykene.  Lapsen oikeus suojeluun ja aktiiviseen osallistumiseen käyvät sopimuksessa käsi kädessä.

Lapsen hyvän elämän periaatteiden yhteinen hyväksyminen ei ollut kansainvälisessä ihmisoikeuksien diplomatiassa läpihuutojuttu. Lähes maailmanlaajuisesti ratifioitu sopimus on sen vuoksi ollut suuri saavutus lasten kannalta. Yhdysvallat on Somalian ohella toinen maailman valtio, joka ei ole ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimusta.

Kristillinen traditio on korostanut vanhempien auktoriteetin ja lapsen tottelevaisuuden vaatimusta, yhteisöllisyyttä sekä ihmisen velvollisuuksia ja hyveellisyyttä.  Oikeusperustainen ajattelu sekä lapsen huolenpidon, suojelun ja osallistumisen oikeudet eivät kuitenkaan ole kristillisen maailmankuvan kanssa ristiriidassa. Päinvastoin ne antavat hyödyllisen välineen käydä tässä ajassa vuoropuhelua kristillisen ja maallisen maailman välillä.  Kristilliset ihanteet eivät läheskään aina toteudu rosoisessa todellisuudessa. Aikuiset voivat käyttää valtaansa väärin. Heikomman eli lapsen suojaksi tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä ja turvaverkkoja, jonka ihmisoikeudet tarjoavat.  Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.

YK-sopimuksessa on saavutettu maailmanlaajuinen yhteinen näkemys lapsen hyvästä elämästä mutta sen hintana on periaatteiden moniselitteisyys ja yleisyys.  Siksi uskontojen ja kulttuurien välisen sekä kristikunnan sisäisen vuoropuhelun lapsen hyvästä elämästä pitää jatkua. Suomessakin kohtaamme omassa arjessa entistä enemmän eri uskontoja ja kulttuureja, joiden taustalla olevasta ajattelusta on hyvä olla tietoinen.

Suomen oma lainsäädäntö ottaa erinomaisesti huomioon lapsen oikeuksien periaatteet. Lapsen oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin ikä- ja kehitystasonsa mukaisesti sisältyy myös perustuslakiimme. Monialaista eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä lasten hyvinvointiasioissa on alettu vahvistamaan. Uusi lastensuojelulaki perustuu YK-sopimukseen ja linjaa lapsen edun mukaista toimintaa. Lapsiin kohdistuva väkivalta on Suomessa kielletty laajasti, mukaan lukien myös kasvatustarkoituksessa käytetty kuritusväkivalta. 

Suomessa haasteita on lakien käytännön toimeenpanossa ja etenkin siinä, että lasten ja perheiden palveluiden saatavuudessa ja laadussa on eri kuntien välillä paljon eroja. Lapset voivat joutua sen vuoksi eriarvoiseen asemaan. Vanhempia heidän ongelmissaan (parisuhdekiistat, alkoholinkäyttö, kovakouraiset kasvatusmenetelmät, väkivalta, uupumus) tukevia ehkäiseviä perhepalveluita tulisi vahvistaa kauttaaltaan.

Lasten omaan elämään tarvitaan enemmän aikuisten läsnäoloa ja vähemmän yksinäisyyttä. Lapset toivovat myös arkeensa enemmän leikkiä ja vähemmän suorittamista.  Lapset itse arvostavat lapsuudessa huolettomuutta. Lasten osallistumisen ja kuulluksi tulemisen kannalta aikuisten asenteissa, toimintatavoissa ja vuorovaikutustaidoissa on paljon kehittämistä. Aikuisten on syytä ottaa lasten oman kokemuksen tuoma asiantuntemus paremmin huomioon eri palveluiden kehittämisessä ja koulun arjessa.

Kirkot ja uskonnolliset yhdyskunnat ovat avainpaikalla siinä, miten lasta arvostetaan ja kunnioitetaan käytännössä kodeissa ja perheissä. On tärkeä huomata, että katolinen ja ortodoksinen kirkko, protestanttiset kirkot sekä juutalainen yhteisö ovat merkittäviä vaikuttajia Suomeen tulevien maahanmuuttajien parissa. Kaikkien maahanmuuttajien kotimaiden kulttuurissa ei lapsen oikeuksia ole välttämättä totuttu huomioimaan siinä määrin kuin Suomessa. Kirkko voi toimia myös mielipidevaikuttajana valtiovallan ja kansalaisyhteiskunnan suuntaan. Suuri merkitys on myös sillä, miten kirkko tai uskontokunta omassa toiminnassaan ottaa huomioon lapsinäkökulman ja lapsen oikeudet.

Suosittelen, että Suomessa toimivat kirkot, uskonnolliset yhteisöt ja seurakunnat arvioivat omaan toimintaansa lapsen oikeuksien näkökulmasta.  Tämä onnistuu esimerkiksi seuraavien kysymysten kautta:

• Miten kirkkojen ja uskontokuntien omassa toiminnassa toteutuu lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi? Selvitetäänkö seurakunnissa ja yhteisöissä lasten omia mielipiteitä heitä koskevan päätöksenteon perustaksi ? Onko tiedossa, mitä asioita lapset itse pitävät kirkon toiminnassa tärkeinä?
• Ovatko lapsen oikeudet kirkon lapsi- ja nuorisotyön asia vai otetaanko niitä huomioon muilla työaloilla kuten esimerkiksi jumalanpalveluselämässä, diakoniassa tai perheneuvonnassa?
• Millainen osuus kirkon omista voimavaroista suuntautuu lapsille ja perheille?
• Miten kirkot edistävät lapsen turvallisuutta ja suojelua omassa toiminnassaan,  perheille suunnatussa toiminnassa sekä yhteistyössä kuntien palveluiden kanssa? 
• Tiedottaako kirkko tai uskontokunta lapsille heidän oikeuksistaan?
• Miten uskontokunta määrittelee lapsen edun? Onko määritelmä sopusoinnussa YK-sopimuksen kanssa?
• Kohteleeko kirkko tai uskontokunta lapsia yhdenvertaisesti? Ottaako se eri kieli- ja vähemmistöryhmiin kuuluvien lasten oikeudet huomioon?
• Turvaako kirkko lapsen oikeutta lepoon, leikkiin, virkistykseen ja vapaa-aikaan?