Lapsiasiavaltuutettu

Hyvät kuulijat, Tuulan työtoverit ja ystävät

Otsikkoni on Vanhemmuuden merkitys lapsille ja nuorille. Lyhyesti voisi sanoa, että omat vanhemmat ovat lasten ja nuorten tärkein tuki ja turva.  Lapsiasiavaltuutetun kyselyissä lapset ja nuoret tuovat johdonmukaisesti esille omia toiveitaan huolenpidosta, kuulemisesta ja läsnäolemisesta.

Esimerkiksi lapsiasiavaltuutetun kyselyssä oppilaskunnille syksyllä 2006 tuli esille lasten toive siitä, että vanhemmat ja aikuiset vaikuttaisivat enemmän heidän elämäänsä. Lapset toivoivat rajojen asettamista ja kiinnostusta lapsen elämään, puuttumista lasten ja nuorten päihteiden käyttöön, lasten turvallisuuden takaamista, kannustamista elämään terveellisesti, koulunkäynnin tukemista sekä mahdollisuuksia harrastamiseen ja tekemiseen. Hyvin harva tuo esille sitä, että vanhempien pitäisi vähemmän puuttua heidän elämäänsä.

Mieleeni on jäänyt myös lukiolaisten liiton kysely, jossa nuoretkin sanoivat kertovansa ongelmistaan useimmiten äidille. Koulun terveydenhoitaja jäi tästä pitkälle jälkeen. Vanhemmat välittävät lasten ja nuorten huolia myös koulun suuntaan.

Erityistä tukea tarvitsevien ja vammaisten nuorten osalta vanhemmat ovat usein kuin "leijonaemoja" eli puolustavat lapsensa oikeuksia ja uskaltavat vaatia palveluita.

Sama asia  eli vanhemmuuden merkitys on ilmaistu juridisesti sitovasti YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, joka on suomalaisen lapsi ja perhelainsäädännön sekä myös lapsiasiavaltuutetun työn perustana. Lapsia tulee sopimuksen mukaan kasvattaa hellyyden ja ymmärtämyksen ilmapiirissä, jossa tärkeää on molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus. Sopimuksen artiklojen mukaan:

• Lapsella on oikeus vanhempiin, jotka toimivat lapsen edun mukaisesti.
• Sopimuksen mukaan vanhemmilla, äidillä ja isällä, on ensisijainen ja yhteinen vastuu lapsen kasvatuksesta.
• Valtion tulee tätä vastuuta ja myös velvollisuutta kunnioittaa sekä antaa vanhemmille tukea heidän tehtäväänsä.
• Lapsella on oikeus tuntea vanhempansa sekä olla ensisijaisesti heidän hoidettavanaan,  jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän hoivissaan. 
• Lapsella on oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi myös perheyhteisössä.
• Lapsen etu rajaa vanhempien oikeuksia - väkivalta ei ole sallittua edes kasvatustarkoituksessa. Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun paitsi fyysiseltä ja henkiseltä väkivallalta myös laiminlyönniltä. 
• Valtion ja kuntien tulee viimesijaisesti turvata lapsen hyvä elämä, jos vanhemmat eivät siihen kykene.
• Lapsella joka ei voi elää perheensä kanssa on oikeus saada erityistä suojelua ja tukea, jossa on kiinnitettävä huomiota kasvatuksen jatkuvuuteen sekä lapsen etniseen, uskonnolliseen ja kielelliseen taustaan.
• Vanhemmistaan erossa asuvalla lapsella on oikeus tavata ja pitää säännöllisesti yhteyttä kumpaankin vanhempaansa - ellei se ole lapsen edun vastaista.
  

YK:ssa on vastikään linjattu myös ilman oman perheen turvaa olevien lasten asemaa tarkemmin. Tässäkin korostuu lapsen oikeus kotiin ja vanhemmuuteen. Vahva tavoite on lasten sijoittaminen myös oman kodin ulkopuolella sijaisperheeseen tai kodinomaiseen yksikköön. Sijaisvanhemmuus ja sen tuomat pitkäjänteiset kiintymyssuhteet, lapsen juuria ja sukulaisuusuhteita kunnioittaen,  nähdään  näissä asiakirjoissa lapsen hyvinvoinnin tukena ja päinvastoin pitkäaikainen sijoitus laitokseen nähdään riskialttiina.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tärkeä saavutus 20 vuotta sitten oli yleismaailmallinen hyväksyntä sille, että lapset eivät ole vanhempiensa omaisuutta vaan heillä on omat itsenäiset ihmisoikeutensa. Sopimuksen neuvotteluvaiheessa eräät vaikeimmat kiistat yli kulttuurien rajojen käytiin juuri perheen ja vanhempien oikeuksien "luovuttamattomuuden" ja lapsen edun välillä.

Jännite kulki myös läpi uskonnollisten yhteisöjen. Katolilaisen kirkon perinteessä ja myös islamin uskossa perheen merkitys on edelleen vahva. Molemmissa puhutaankin mieluummin perheen oikeuksista, mikä kolikon toisena puolena tekee ajoittain vaikeaksi puuttua perheiden sisäisiin ongelmiin. Myös Yhdysvalloissa eräät kirkkokunnat kampanjoivat hyvin voimakkaasti lapsen oikeuksia vastaan.

Kristillinen traditio on toki korostanut vanhempien auktoriteetin ja lapsen tottelevaisuuden vaatimusta, yhteisöllisyyttä sekä ihmisen velvollisuuksia ja hyveellisyyttä - ei niinkään lapsen oikeuksia. Luterilaisessa ajattelussa taidetaan hyväksyä paremmin se, että kristilliset ihanteet eivät aina toteudu rosoisessa todellisuudessa. Aikuiset voivat käyttää valtaansa väärin. Heikomman eli lapsen suojaksi tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä ja turvaverkkoja, jonka ihmisoikeudet tarjoavat.

Erilaisten uskonnollisten taustojen vaikutukset vanhemman roolin ja lapsen oikeuksien ymmärtämisessä on tarpeen Suomessakin tiedostaa etenkin maahanmuuttajien kanssa tehtävässä työssä, Erilaisella kulttuuritaustalla ei kuitenkaan saa eikä voi oikeuttaa toimintatapoja, jotka ovat Suomen lain tai lapsen oikeuksien vastaisia.

Palataan vanhempien merkitykseen:
Kuinka hyvin me muut aikuiset, vanhemmat itse tai päättäjät tiedostamme sen, että vanhemmat ovat lapsen ja nuorten tärkein tuki ja turva? Ymmärrys vanhempien tehtävästä on aikojen kuluessa vaihdellut ja vaihtelee tietysti myös vanhempien välillä.  Tuulalla on asiasta varmasti omiakin kokemuksia nuorten parissa työtä tehneenä.  Aloin itse seuraamaan tiiviimmin nuorisotyön palveluita 1990-luvulla - tuona aikana vanhemmuuteen liittyvät asiat olivat varsin vähän esillä - ja sama tilanne oli yhteiskunnassa laajemminkin. 1990-luvun lopulla nostettiin Suomea lamasta osaamisen ja kilpailukyvyn strategioilla, jotka eivät olleet erityisen perhekeskeisiä. Työelämän vaatimukset korostuivat. 1990-luvun lopulla eräässä yläkoululaisten parissa tehdyssä tutkimuksessa noin neljännes arvioi vanhempiensa olevan työn jälkeen niin väsyneitä etteivät he jaksa kuunnella lastensa asioita.

Ihmisten asenteet ovat kuitenkin muuttunut voimakkaasti verrattuna 1990-luvun alkuun. Vapaa-.ajan, kodin ja perheen arvostus on kasvanut suhteessa työn arvostukseen. Nyt olemme menossa vanhemmuuden arvoa korostavaan ja ymmärtävämpään suuntaan. Otan esimerkkinä tästä Duodecim- lääkäriseuran helmikuun alussa pidetyn konsensuskokouksen nuorten hyvinvoinnista. Siellä keskusteltiin aluksi nuoruudesta ajanjaksona jossa vanhemmista irrottaudutaan ja itsenäistytään. Sitten huomattiin, että kyllä vanhemmat sittenkin ovat nuorille edelleen tärkeitä. Yhteenvedossa lääketieteen ammattilaiset eivät näekään nuoruutta irrottautumisen kautena vaan kautena, jolloin neuvotellaan ja haetaan uudenlainen suhde vanhemman ja lapsen välille. Samaan aikaan vertaisryhmän ja kavereiden merkitys lisääntyy.

Usein puhutaan myös vanhemmuuden puutteesta tässä ajassa. Oma käsitykseni on, että vanhemman antaman tuen näkökulmasta lasten elämä eriarvoistuu eli polarisoituu. Lasten koulunkäyntiä ja harrastuksia tukevia sekä lastensa kanssa aktiivisesti keskustelevia vanhempia on 2000-luvun Suomessa todennäköisesti paljon enemmän kuin vaikkapa 1960- tai 1970-luvuilla. Kasvatustavat ovat muuttuneet ja esimerkiksi ruumiillisen rankaisun tai kuritusväkivallan käyttö on puolittunut sitten 1980-luvun lakimuutosten. 

Toisaalta on myös vanhempia, joilta myönteisen kasvatuksen ja rajojen asettamisen eväät puuttuvat.

Samaan aikaan kasvattamista on enemmän kuin ennen - ajatellaanpa vain median ja mainonnnan maailman läpitunkevuutta. Vanhempia tarvitaan siinä suodattajina , suhteellisuuden ja kohtuuden rajojen asettajina. Toisaalta myös vanhemmat  joutuvat arvojen kilpalaulannan keskellä ja joutuvat tasapainoilemaan yksilöllisten intressiensä ja perheen yhteisten intressien välillä.

Vanhemmat ovat kasvatustehtävässään usein varsin yksin. Vanhempien rinnalla on menneitä vuosikymmeniä vähemmän lähellä asuvia - etenkään joutilaita - sukulaisia, naapurin tätejä ja setiä ja talonmiehiä. Jos he eivät asu kaukana, on heillä kuitenkin kiire. Perhepalveluiden antama tuki vanhempien kasvatustehtävälle on myöskin ohentunut - katsotaanpa vaikka neuvolan perhevalmennuksen tai lapsiperheiden kotipalveluiden kehitystä. Vasta aivan viime vuosina näitä on alettu uudelleen kehittää mm. vanhempien vertaisryhmätoimintaa vahvistaen. Päivähoidossa on alettu puhua kasvatuskumppanuudesta. Koulun ja kodin yhteistyötä ja koulusta lähtevää perhetyötä on kehitetty mutta kuntakohtaiset erot näissä kaikissa ovat suuria. Etenkin yläkouluvaiheessa koulun ja kodin yhteyden pito on Suomessa erityisen vähäistä kansainvälisesti verrattuna.

Vanhemmat tekevät Suomessa tiiviisti kokoaikatyötä - enemmän kuin muissa pohjoismaissa tai Hollannissa. Näissä osa-aikatyö on lapsiperheissä yleisempää. Nämä maat  myös pärjäävät meitä paremmin lasten kansainvälisissä hyvinvointivertailuissa. Suomalaiset lapset esimerkiksi ruokailevat yhdessä perheensä kanssa kaikkein vähiten eri Euroopan maista. Oma syynsä on myös lasten harrastusten tukemisella - vanhemmat ja lapset kohtaavat usein autossa kulkiessaan harrastuksista toiseen.

Mitä pitäisi parantaa - vanhemmuudelle sekä isänä että äitinä olemiselle pitäisi työyhteisöissä antaa enemmän arvoa ja luoda sellaista työyhteisön kulttuuria, että lasten vanhempien ei saa eikä pidä tehdä pisintä päivää vaan että heidän kuuluu olla myös lastensa kanssa. Elämänikäistä työaikaa on hyvä pidentää eli tulla työhön aikaisin ja jaksaa vanhana pidempään mutta vuosittaista työaikaa pitää voida lyhentää silloin kun se vanhemman vastuun takia on tarpeen.

Toiseksi vanhemmille pitäisi tarjota nykyistä matalammalla kynnyksellä ja helposti tukea erilaisiin tilanteisiin, joissa huoli on vielä pieni. Pulmat voivat liittyä kasvatusperiaatteisiin, rajojen asettamiseen, parisuhdekiistoihin vanhempien kesken tai liialliseen alkoholinkäyttöön. Neuvola, päivähoito ja koulu ja jopa kansalaisopisto olisivat hyviä väyliä tuen kanavointiin.

Monissa kunnissa on hyviä esimerkkejä koulun perhetyöstä eli erilaisesta koulu- ja sosiaalitoimen hyvästä yhteistyöstä. Lapsen ongelmia ei pidä liiaksi "ulkoistaa" koulusta vaan pikemminkin tuoda erilaiset ammattilaiset koulun kautta lapsen tueksi ja kuntouttamisen avuksi.

Parisuhdekiistoissa ja erotilanteissa tuki vanhemmille on vielä aivan liian juridisesti painottunutta. Riitoja ehkäisevää ja lapsen edun ymmärtämistä tukevaa psyykkistä ja sosiaalista tukea tarvittaisiin paljon enemmän niin, ettei lapsi pääsisi tunnemyrskyjen keskelle menemään "pesuveden mukana".

Sekä isää että äitiä tarvitaan lapsen elämässä.

Mitä lapset  Suomessa itse toivovat perheeltä, kodilta ja vanhemmilta?

Leena Valkonen (2006) kysyi asiaa 5-6-luokkalaisilta lapsilta. Heidän mielestään hyvä vanhempi pitää lasta tärkeänä ja antaa aikaa, pitää lapsesta huolen, on kiva, rajoittaa ja kasvattaa sekä elää ihmisiksi. Verrattuna aiempaan aikuisnäkökulmasta lähtevään vanhemmuustutkimukseen uusia näkökulmia olivat erityisesti ajan antaminen lapselle sekä ihmisiksi eläminen. Ihmisiksi eläminen tarkoitti lasten mielestä sitä, että vanhempi ei juo eikä polta eikä riitele toisen vanhemman kanssa ja pitää yhteyttä myös eron jälkeen. Vanhemmalta myös toivottiin tietynlaista joustavuutta tiukkapipoisuuden sijaan.

Lapsiasiavaltuutetun omissa kyselyissä lapsille ja nuorille perhe ja koti ovat saaneet paljon myönteistä palautetta. Esimerkiksi vaikutusmahdollisuuksia kotona kiitetään - jos tilannetta verrataan vaikka kouluun. Myönteisissä asioissa perheessä korostuvat perheen sisäinen sopu ja hyvät keskusteluyhteydet, hyvä ruoka sekä yleinen huolenpito ja välittäminen. Parantamista kaipaavissa asioissa korostuvat riitelyn vähentäminen sekä koko perheen yhteisen ajan lisääminen. Näihin myös lapset haluavat perheessä vaikuttaa.

Unohtaa ei sovi, että vanhemmuus on myös lapsen arjen rutiinien luomista ja rytmittämistä. Kouluterveyskyselyssä (2006) tuli esille huolenaiheena yläaste- ja lukioikäisten nuorten osalta syömiseen ja nukkumiseen liittyvän hyvän arkirytmin puuttuminen.  Arjen rutiinit tukevat sekä henkistä että fyysistä jaksamista. WHO:n koululaistutkimuksen mukaan (2002) noin 40 prosenttia pojista ja vajaa 30 prosenttia tytöistä 7-9 luokkalaisista söi aamiaisen, lounaan ja ilta-aterian säännöllisesti koulupäivinään. Vähäinen alkoholin käyttö ja aikomus mennä lukioon olivat yhteydessä säännölliseen ateriarytmiin sekä tytöillä että pojilla. 

Päätän puheeni lainauksiin lasten omasta näkökulmasta siitä mitkä asiat ovat hyvin heidän kotonaan ja perheessään:

"Minulla on turva, on ruokaa, rakastava perhe ja katto pään päällä"
"Saan ruokaa, minusta pidetään huolta ja saan käydä harrastuksissa ja olen turvassa"
" Kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään ja kaikkien mielipiteet otetaan huomioon. Kaikilla on mukavaa yhdessä. vaikka perhe on iso, huomioidaan tasapuolisesti"
"Meillä on paljon huumoria. Pystymme puhumaan kaikista asioista avoimesti"
"Voimme keskustella asioista jos painaa mieltä. On selkeät säännöt"
"Molemmat vanhemmat välittävät minusta ja ovat kiinnostuneita asioistani, tukevat minua harrastuksessani ja tulevaisuuden suunnitelmissa"

Lopuksi haluan korostaa, että vanhempien tuen ja turvan tarve ei pääty varhaislapsuuteen eikä alakouluikään. Myös nuorilla on oikeus olla lapsia  ja elää myös riittävän pitkään vailla aikuisten maailman huolia ja murheita. Tähän tarvitaan vanhempia. Tähän tarvitaan myös sitä, että lapset ja nuoret itse tietävät millaiseen vanhemmuuteen heillä on oikeus. Perustieto lapsen oikeuksista ja aikuisten velvollisuuksista lapsen hyvän elämän turvaamisessa tulee siksi sisältyä jatkossa entistä paremmin myös kouluopetukseen. Siksi korostaisin koulun ajankohtaisissa uudistuksissa myös koulun ja kodin yhteistyötä sekä kasvatuskumppanuutta vanhempien kanssa.

Puheeseen liittyvä power point -esitys >>