Lapsiasiavaltuutettu

Johdanto

Oli suuri ilo ja kunnia saada kutsu saapua puhumaan tähän merkittävään juhlatilaisuuteen.
Lapsen oikeuksien kunnioittaminen on olennainen osa oikeudenmukaista, rauhanomaista ja rakastavaa yhteiskuntaa.
Käsite "lapsen oikeudet" ymmärretään kuitenkin edelleen usein väärin.

Se voi saada muodon, jossa lapselle annetaan liikaa valtaa, samalla kun sitä otetaan pois aikuisilta, jotka ovat vastuussa heidän hyvinvoinnistaan.

Se voi myös saada muodon, jossa tämän vallan seurauksena lapselle annetaan liikaa vastuuta.

Se voi jopa johtaa siihen, että lapselle syntyy vaikutelma siitä, että hänellä on oikeuksia joita muiden tulisi kunnioittaa, mutta ei velvollisuutta kunnioittaa toisten oikeuksia.

Skotlannin ensimmäisenä lapsiasiavaltuutettuna työnkuvaani kuului lapsen oikeuksien edistäminen ja turvaaminen. Tehtäväni oli myös auttaa ihmisiä ymmärtämään ja kunnioittamaan noita oikeuksia.

Tässä esitelmässä:

• kerron hieman taustaa, jotta pystytte paremmin ymmärtämään Skotlannin tilannetta sekä sen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia Suomen tilanteeseen
• kuvailen työtäni lapsiasiavaltuutettuna ja siihen liittyviä haasteita
• esittelen asioita, joissa koemme onnistuneemme, sekä
• käsittelen lapsen oikeuksia yleisellä tasolla.

Skotlanti

Skotlannissa on 5 miljoonaa asukasta, joista noin miljoona on alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria. Historiallisesti Skotlanti oli pitkään erillään Englannista, ja sillä oli omat lait, koulutusjärjestelmä ja kulttuuri. Vuonna 1603 Skotlannin kuningas peri Englannin ja Walesin valtaistuimen, jonka seurauksena syntyi "Yhdistynyt Kuningaskunta". Skotlannilla oli kuitenkin oma parlamentti aina vuoteen 1707 saakka, jolloin se lakkautettiin ja Skotlantia hallittiin Lontoon Westminsteristä käsin. Tämänkin jälkeen Skotlannilla oli vielä omat lait, joista jotkut erosivat merkittävästi Englannin laeista. Erityisesti lapsuus ymmärrettiin Skotlannissa juridisesti eri tavalla kuin Englannissa, minkä seurauksena skotlantilaisilla lapsilla oli yleisesti ottaen enemmän oikeuksia kuin englantilaisilla ikätovereillaan ja he saivat ne nuorempina. Nykyään Skotlannilla on taas oma parlamentti. Se perustettiin vuonna 1999 ja on vastuussa monista asioista, mukaan lukien useimmat lapsiin liittyvät asiat kuten lapsioikeus, perheoikeus, koulutus ja terveydenhoito. Englannin parlamentti on kuitenkin edelleen vastuussa ulkopolitiikasta, sosiaaliturvasta ja työoikeudesta.

Yksi ensimmäisistä laeista, jotka vastaperustettu Skotlannin parlamentti sääti, oli laki lapsiasiavaltuutetun viran perustamisesta.

Miksi lapsiasiavaltuutettua tarvitaan?

Vuonna 2001 Skotlannin parlamentti käynnisti selvityksen lapsiasiavaltuutetun viran perustamisen tarpeellisuudesta. Tämän taustalla oli ennen kaikkea tarve panna täytäntöön YK:n vuonna 1989 hyväksymä Lapsen oikeuksien sopimus sekä seurata sen toteutumista. Lapsiasiavaltuutetun viran perustamista suositeltiin myös vuonna 1999 julkaistussa selvityksessä, jossa tutkittiin sijaishuollossa olevien skotlantilaisten lasten hyväksikäyttöä. (Ei ehkä ole pelkkä yhteensattuma, että toimin puheenjohtajana kyseisen selvityksen julkaisseessa työryhmässä.) Lapsen oikeuksia ajava Scottish Alliance for Children's Rights oli jo aiemmin suositellut kyseisen viran perustamista, ja hallituksen rahoittamana oli tutkittu, olisiko syytä ottaa lapset ja nuoret mukaan päätöksentekoon sekä mitä etuja tämä mahdollisesti toisi mukanaan. Ison-Britannian ensimmäinen lapsiasiavaltuutetun virka perustettiin Walesiin vuonna 2001 sijaishuollossa olevien walesilaislasten hyväksikäyttöä tutkineen selvityksen seurauksena. Niinpä Isossa-Britanniassa oli jo olemassa valmis malli Skotlannin lapsiasiavaltuutetun virkaa perustettaessa.

Käynnistämänsä selvityksen loppuraportin pohjalta Skotlannin parlamentti päätyi suosittelemaan lapsiasiavaltuutetun viran perustamista mm. seuraavista syistä: lasten haavoittuvuus ja suhteellinen voimattomuus aikuisten maailmassa, lasten oikeuksia valvovan koordinaatioelimen puuttuminen, suuren yleisön puutteellinen lapsen oikeuksien tuntemus sekä tarve luoda järjestelmä, joka auttaisi lapsia saamaan äänensä kuuluville päätöksenteossa ja nostaisi heidän profiiliaan skotlantilaisessa yhteiskunnassa.

Tämän seurauksena laki Skotlannin lapsiasiavaltuutetusta hyväksyttiin vuonna 2003 kaikkien puolueiden yksimielisellä tuella.

Lapsiasiavaltuutetun tehtävät

Lapsiasiavaltuutetun perustehtävä Skotlannissa on edistää ja turvata lasten ja nuorten oikeuksia. Lapsilla ja nuorilla tarkoitetaan kaikkia alle 18-vuotiaita sekä niitä 18-21-vuotiaita, jotka ovat jossain vaiheessa olleet huostaan otettuina tai paikallisten viranomaisten holhouksessa.

Lapsiasiavaltuutetun tulee myös lisätä kansalaisten tietoisuutta lasten ja nuorten oikeuksista, auttaa heitä ymmärtämään niitä paremmin sekä edistää hyvien käytäntöjen yleistymistä. Valtuutetun tulee myös tarkastella lakeja, toimintatapoja ja käytäntöjä arvioidakseen niiden toimivuutta lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta ja erityisesti YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen kannalta. Lapsiasiavaltuutetun tehtäviin kuuluu myös kannustaa lapsia ja nuoria osallistumaan toimistonsa työhön sekä kannustaa muita tahoja ottamaan lapset ja nuoret mukaan omaan toimintaansa.

Edellä mainittua lakia laadittaessa vilkkainta keskustelua herätti kysymys siitä, tulisiko lapsiasiavaltuutetulla olla oikeus tutkia yksittäisiä tapauksia. Skotlannin parlamentti harkitsi sekä Walesissa toteutettua lapsiasiavaltuutetun mallia, jossa valtuutetun toimivalta ulottui yksittäisiin tapauksiin, että ruotsalaista mallia, jossa tämä ei ollut mahdollista. Lopulta se päätyi noudattamaan ruotsalaista mallia.

Skotlannin lapsiasiavaltuutettu voi tutkia tiettyä lapsiryhmää koskettavia kysymyksiä, mutta jokaisen tällaisen tutkimuksen päätteeksi hänen on julkaistava siitä raportti - sekä tavallinen että lapsiystävällinen versio - ja esiteltävä se parlamentille. Lapsiasiavaltuutetulla on myös oikeus esitellä Skotlannin parlamentille raportti mistä tahansa olennaisesta kysymyksestä. Juuri tätä oikeutta pidin kaikkein hyödyllisimpänä käytännön työssä. Julkaisin ja esittelin parlamentille lukuisia raportteja, jotka syntyivät lasten ja nuorten kanssa käytyjen keskustelujen sekä heidän, paikallisviranomaisten ja muiden virastojen kanssa suoritetun tutkimustyön tuloksena. Huomasin, että yhteistyötäni muiden virastojen kanssa helpotti selvästi heidän tietoisuutensa siitä, että aikomuksenani oli julkaista raportti ja esitellä se parlamentille.

Työni lapsiasiavaltuutettuna

Otettuani vastaan lapsiasiavaltuutetun tehtävät pyysin ensimmäiseksi saada vierailla vankilassa (jota kutsutaan "säilöönottokeskukseksi"), jossa pidettiin sellaisia lapsia ja perheitä, joilta oli evätty turvapaikka . Sain kuulla kertomuksia traumaattisista tapahtumista säilöönoton yhteydessä: univormupukuiset virkailijat tunkeutuivat perheiden koteihin aikaisin aamulla, herättivät nukkuvat lapset vuoteistaan, laittoivat vanhemmille käsiraudat lasten nähden ja veivät heidät kaikki pois pakettiautolla. Toiminnassani päähuomio kiinnittyi tähän epäkohtaan, ja taistelin sitä vastaan pitkään ja hartaasti, onnistuenkin siinä ainakin osittain.

Turvapaikkakysymys oli mielenkiintoinen erityisesti kysymyksen "Onko lapsilla velvollisuuksia?" valossa. Skotlannissa turvapaikkaa hakevat lapset hoitivat monia velvollisuuksia perheissään ja yhteiskunnassa laajemminkin. Heidän englanninkielen taitonsa oli usein perheen paras ja he toimivatkin vanhempiensa tulkkeina, toisinaan myös arkaluontoisissa asioissa. Jotkut lapset olivat aloitteellisia ja kertoivat valtaapitäville, miten turvapaikanhakijoita kohdeltiin. Oma osallisuuteni tässä asiassa sai alkunsa kun ryhmä teini-ikäisiä tyttöjä otti minuun yhteyttä. Tytöt käynnistivät erittäin menestyksellisen kampanjan säilöönottoa vastaan.

Samanaikaisesti näiden tapahtumien kanssa kyselin aktiivisesti lapsilta, nuorilta ja lastenjärjestöiltä, mihin toimistoni tulisi toiminnassaan keskittyä. Tämän tuloksena syntyi ohjelma nimeltä "Safe, Active, Happy", jossa oli kaksi päälinjaa:

1.     Tekemistä lapsille - 16 000 kyselyyn osallistuneen lapsen päällimmäinen toive, sekä

2.     Riittävän suojelun edistäminen - lastenjärjestöjen ensisijainen toive heiltä kysyttäessä.

Nämä teemat olivat sidoksissa toisiinsa, sillä lastensuojelun kehittämiseen liittyi asioita, jotka olivat esteenä "tekemisen" kehittämiselle. Paras tapa kuvailla tätä prosessia teille on kertoa tositapahtumiin perustuva tarina, jonka kirjoitin kuvitteellisen filmikäsikirjoituksen muotoon. Päähenkilö ja kertoja on 15-vuotias nuori. Tarinan nimi on "Hullut vanhempani". Sen pohjalta ei valitettavasti ole tehty elokuvaa, mikä on sääli, sillä olisi ollut mukava näyttää se teille. Niinpä minun on vain pyydettävä teitä käyttämään mielikuvitustanne kun kerron tarinan teille.

Tarina: Hullut vanhempani

1. kohtaus

Alkukuvissa näkyy normaali tavallisen perheen koti. Nuori aloittaa kertomuksensa:

"Monet nuoret pitää vanhempiaan hulluina, mutta mun vanhemmat on sitä oikeesti. Et uskoisi, mitä kaikkea ne tekee tai pakottaa mut tekemään ennen kuin ne antaa mun tehdä jotakin kivaa. Se on älyttömän noloo ja joskus se ei vaan tunnu sen arvoselta. On paljon helpompi elää pelikonsolin virtuaalimaailmassa - paljon jännittävämpää. Kuunteles nyt, mitä viime viikollakin tapahtu".

Seuraavaksi nähdään useita toisiinsa liittyviä kohtauksia, joissa kuullaan kertojana päähenkilömme.

2. kohtaus

"Kaikki alko aamiaisella. Tavalliseen tapaan mä kyllästyin odottaan, että saisin jotain lautaselleni. Toisinaan sitä vaan haluu jotain syötävää just sillon kun mieli tekee. Mutta mun vanhemmat sanoo, että keittiö on liian vaarallinen paikka. Voisin saada sähköiskun tai haavan puukosta. Ja mitähän ihmiset sitten ajattelis mun vanhemmista? Tässä sitä taas ollaan, cornflakeseja pöydässä, kello on 8."

3. kohtaus

"Viime lauantaina oli kiva keli. Aattelin mennä ulos fillaroimaan, mutta en jaksanut sitä hässäkkää. Näin siinä nimittäin aina käy".

Näemme kertojan vanhemman ottavan laatikosta riskinarviointilomakkeen ja kyselevän nuorelta, mihin hän on menossa. Vanhempi kirjoittaa lomakkeelle, mihin nuori saa mennä ja käskee nuoren allekirjoittaa sen. Seuraavaksi hän käskee tämän pistää päähänsä kypärän ja pukea ylleen polvi- ja kyynärpääsuojukset. Sitten hän sanoo tulevansa mukaan, ensiapulaukku ja renkaanpaikkaustarvikkeet mukanaan.

" No, tästä varmaan selvis miksei huvittanut", kertoja sanoo.

4. kohtaus

"Mutta mun hullut vanhemmat oli huomannut, että sää oli hyvä ja ehdotti että mentäis järvelle retkelle. Kuulosti ihan hyvältä. Mutta näin siinä kävi".

Näemme heidät kauniin järven rannalla. Muut rannalla olijat, joilla näyttää olevan mukavaa, katselevat ihmetellen ja huvittuneina, kun vanhemmat sitovat köyden päähenkilömme vyötäisille ja kiinnittävät sen läheiseen puuhun. Vasta sitten hän saa hypätä pienen poukaman yli, jossa muut lapset (selvästi nuoremmat) iloisesti loiskivat.

5. kohtaus

"Mä halusin vaan päästä sieltä pois! Järvellä oli risteilyalus, joka vei ihmisiä tunnin mittaselle kiertoajelulle. Se näytti siistiltä! Ihme kyllä vanhemmat anto mun mennä sinne. Tai niin mä ainakin kuvittelin, kunnes tultiin lipunmyyntikojulle. No siinähän ne oli, puhumassa vakavan näkösenä lipunmyyjälle. Heppu näytti hämmentyneeltä. Mun vanhemmat näytti tosi vakavilta, ja ne alko kiihtyä. Jono kasvo, ja ihmiset siellä takana alko käydä kärsimättömiks. En voinut olla kuulematta mitä ne sano, vaikka oikeesti en olis halunnu.

Näemme ja kuulemme toisen vanhemmista sanovan: " Ei tule kauppaa, jos ette näytä aluksen kuljettajan vakuutusta ja jotain todistusta hänen pätevyydestään. En voi asettaa poikaa vaaralle alttiiksi".

6. kohtaus

"Olin vähän masentunu, kun palattiin kotiin. Sitten Harry, yks koulukaveri, laitto tekstarin. Se kysy voisinks mä olla siellä yötä. No mä kysyin mun vanhemmilta. Ne katto toisiinsa huolestuneina, ja sitten se meni näin".

Näemme vanhemmat kuulustelemassa kertojaamme hänen ystävästään, tämän perheestä sekä siitä, onko näillä mahdollisesti rikosrekisteri. He kertovat, että he eivät missään tapauksessa voi antaa hänen jäädä yöksi sinne ennen kuin he ovat tutkineet perusteellisesti jokaisen talossa oleskelevan taustan ja varmistaneet asian poliisilta.

7. kohtaus

Kertojamme sanoo:

"Teistä on varmaan kiva kuulla, että tää kaikki loppu tällä viikolla ihan yhtäkkiä. No mitä tapahtu? Äkillinen valaistuminen? Mielenmuutos? Ei sinne päinkään. Mä täytin maanantaina 16. Ja sit tapahtu tällasta".

Näemme syntymäpäiväjuhlat ja kertojamme puhaltamassa kakkukynttilöitä. Sitten näemme vanhemmat pakkaamassa hänen tavaroitaan mustaan jätesäkkiin. He saattavat päähenkilömme uuteen majapaikkaansa: Bed & Breakfast -majoitus huonomaineisella alueella. Kamera siirtyy kertojamme kasvoista ja näemme makuuhuoneen. Kertojamme sanoo:

"Ei kovin kummosta, vai mitä? Mutta pääsin sentään kaikista niistä säännöistä. Ei sillä väliä, että mä en osaa laittaa ruokaa tai pestä pyykkiä, enhän mä sitä sais täällä tehdäkään. Voi käydä ulkona syömässä ja viedä pyykit pesulaan. Saanhan mä kuitenki 43 puntaa viikossa elämiseen. Sillähän pärjää ihan hyvin, vai mitä? Eikä sillä nyt niin väliä, että naapurihuoneen heppu on ollu linnassa murhasta. Eihän se nyt kuitenkaan oo mikään seksuaalirikollinen, joten eihän siinä kai mitään?

Sitten tulee huipennus:

"Ai nii muuten, mun vanhemmat on siis kunnanvaltuusto. Tässähän siis kerrottiin, mitä voi tapahtua kun sä asut lastenkodissa".

LOPPU

Valkokankaalla näkyy seuraava teksti:

"Kaikki edellä kuvatut tapahtumat ovat oikeasti tapahtuneet nuorille heidän ollessaan sijaishuollossa tai lähtiessään sieltä.

Käytännöt vaihtelevat alueittain, ja joidenkin nuorten kokemukset saattavat tietysti olla parempia kuin toisten.

Ketä tällä suojellaan"?

Kommentti

Se tosiasia, että äärimmäinen riskien välttäminen sijaishuollossa vaihtuu yhtäkkiä tilanteeseen, joka saattaa olla nuorelle vaarallinen, herättää epäilyksen siitä, että tässä toiminnassa ei viime kädessä ole kysymys lastensuojelusta sanan varsinaisessa merkityksessä.

Mitä tulee kysymykseen lasten velvollisuuksista, sanoisin että paikoissa joissa edellä kuvatun kaltainen on tavallista, sijaishuollossa olevat lasten ei anneta ottaa vastuuta sijaishuoltojärjestelmän sisällä. Sitten heidän kuitenkin odotetaan käyttäytyvän erittäin vastuullisesti sijaishuollosta lähdettyään. Tällainen muutos voi olla liian äkillinen noin varhaisessa iässä. Työskentelin paljon tämän kysymyksen parissa ja uskon, että saavutimme varsin hyviä tuloksia.

Ihmisten asenteet lasten oikeuksia kohtaan

Olisi mielenkiintoista kuulla, vaikuttiko äsken esittämäni tutulta vai tuntuiko se olevan ihan jostain toiselta planeetalta! Me skotlantilaiset pidämme pohjoismaista kulttuuria erittäin suuressa arvossa. Jopa siinä määrin, että taistellessamme lastensuojelun nimellä toisinaan esiintyvää hölynpölyä vastaan (mutta jossa todellisuudessa on kysymys aikuisten suojelusta), viittaamme usein pohjoismaisessa yhteiskunnassa vallalla oleviin käytäntöihin, jotka ovat omiamme selvästi määrätietoisempia ja vähemmän riskejä karttavia.

Edellä kuvailemani oli yksittäinen esimerkki lapsen oikeuksiin liittyvästä epätietoisuudesta. Pohditaanpa tarkemmin, mitä se kertoo ihmisten asenteista lapsen oikeuksia kohtaan.

Yksi yleisimmistä tavoista luokitella lapsen oikeuksia on jako kolmeen P:hen - Protection, Provision ja Participation (Suojelu, palvelut ja osallisuus):

• Oikeus suojeluun - pahoinpitelyä, heitteillejättöä ja hyväksikäyttöä vastaan
• Oikeus palveluihin - hengissä pysymisen ja kehityksen turvaamiseksi, sekä
• Oikeus osallisuuteen - osallisuus päätöksentekoon lapsia ja nuoria yksilönä tai ryhmänä koskevissa asioissa

Suhtautuminen lapsen oikeuksiin on usein yksipuolista, epäloogista ja vailla riittävää tietopohjaa. Se on yksipuolista, mikäli oikeutta suojeluun liioitellaan suhteettomasti, niin että se jättää varjoonsa muut oikeudet ja pyrkii karttamaan riskejä kaikin keinoin. Liioitellut vaatimukset lastensuojelutoimenpiteistä kätkevät usein taakseen aikuisten huolen omasta turvallisuudestaan. He eivät halua lähestyä lasta fyysisesti tai henkisesti siinä pelossa, että heitä epäiltäisiin lapsen hyväksikäytöstä. He eivät anna lapsille vapautta leikkiä uhkarohkeita tai vaarallisia leikkejä, koska he pelkäävät joutuvansa syntipukeiksi, jos tapahtuu onnettomuus ja lapsi loukkaantuu.

Suhtautuminen on usein myös epäloogista. Kun puhuimme Maria Kaisan kanssa tästä seminaarista, hän ehdotti teemaksi "Onko lapsilla velvollisuuksia?" Tästä päättelin, että hän oli kokenut saman kuin minäkin: heti kun aletaan puhua lapsen oikeuksista, joku kysyy: "Entäs velvollisuudet?" Isossa-Britanniassa tähän usein kysyttyyn kysymykseen liittyy monessa tapauksessa epävarmuutta siitä, pitäisikö lapsille antaa vastuuta edes silloin kun he itse sitä haluavat. Sanon epävarmuutta, koska asenne ei ole universaali. Hyviäkin käytäntöjä on, ja niitä tulee levittää, jotta ihmiset näkevät sen olevan mahdollista.

Ja jotta tilanne olisi vielä sekavampi, toisinaan annamme joillekin lapsille aivan liian paljon vastuuta. Viittasinkin yhteen esimerkkiin tästä jo turvapaikasta puhuessani, mutta muitakin esimerkkejä löytyy. Viime vuosina Skotlannissa on tultu yhä laajemmalti tietoisiksi " nuorten omaishoitajien " ahdingosta. Tällä tarkoitetaan lapsia, jotka kantavat raskasta vastuuta sairaiden, vammautuneiden tai muuten toimintakyvyttömien vanhempiensa - ja usein myös veljiensä ja siskojensa - puolesta. He ovat usein poissa koulusta tai saapuvat kouluun väsyneinä ja läksyt tekemättä. Heitä saatetaan moittia tai rangaista tämän vuoksi, ja he ovat liian häpeissään kertoakseen, millainen tilanne kotona on. Joitakin projekteja on jo käynnistetty nuorten omaishoitajien auttamiseksi, mutta tukea tarvitaan paljon lisää. Toisinaan heille annetaan palkintoja tunnustuksena siitä läheisilleen omistautumisesta, jota he elämässään osoittavat. Mutta tämä ei yksinkertaisesti riitä. Yhdenkään jäsentensä hyvinvoinnista välittävän yhteisön ei pitäisi antaa lasten kantaa sitä raskasta taakkaa, joka nuorten omaishoitajien harteilla usein on. He usein haluavat auttaa perheitään, ja heidän työtään pitäisi tukea ja arvostaa, mutta ei heidän koulunkäyntiin, lepoon ja vapaa-aikaan liittyvien oikeuksiensa kustannuksella tai heidän henkisten ja ruumiillisten valmiuksiensa täyteen kehittämiseen liittyvien oikeuksiensa kustannuksella.

Kysymykseen "Entäs velvollisuudet?" liittyy toisinaan käsitys siitä, että oikeudet on jotenkin ansaittava tiettyjä velvollisuuksia suorittamalla. Tämä on laajalle levinnyt ja erittäin vaarallinen käsitys, jota käsittelin yhdessä teologi Paul Parvisin kanssa kirjoittamassani kirjassa. Kirja on nyt julkaistu myös suomeksi ja on nimeltään "Lasta kunnioittaen: Lapsen oikeuksien sopimus kirkon näkökulmasta".

Suhtautuminen lapsen oikeuksiin on usein myös vailla riittävää tietopohjaa. Sanon tämän surullisena ja myös tietyllä nöyryydellä (niin ainakin toivon), sillä yksi lapsiasiavaltuutetun tehtävistä on nimenomaan lapsen oikeuksien tunnetuksi tekeminen, ja Skotlannissa ollaan kuitenkin vielä kaukana siitä. On aivan liian helppoa arkipäiväistää lapsen oikeudet ja pitää niitä yksinkertaisesti oikeutena tehdä mitä haluat ja olla välittämättä auktoriteeteista tai muiden oikeuksista. Ihmiset ovat joskus yllättyneitä kuullessaan minun puhuvan koulukurista. Joillakin tuntuu olevan se käsitys, että lapsen oikeuksien kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että annamme lasten olla piittaamatta auktoriteeteista. Tai että heidän oikeutensa ilmaista mielipiteensä tarkoittaa sitä, että heillä on oikeus tehdä niin milloin tahansa ja missä vain haluavat. Mutta tämä on tietysti hölynpölyä. Emme voi antaa yksittäisen lapsen jatkuvasti häiritä luokan työskentelyä "ilmaisemalla mielipiteensä" tai osoittamalla itsemääräämisoikeuttaan väärällä tavalla. Tämän salliminen loukkaisi sekä kyseisen lapsen että muiden oppilaiden oikeutta koulutukseen. Olisi tietysti toivottavaa, että koulussa löydettäisiin rakentava tapa suhtautua tällaiseen tilanteeseen, mutta yksikään tuntemani lapsen oikeuksien puolestapuhuja ei väittäisi, että siihen ei tulisi lainkaan puuttua.

Sanat "lapsen oikeudet" saatetaan helposti yhdistää tuollaisiin väärinkäsityksiin, jolloin ne saattavat herättää perusteetonta vastarintaa. Osittain tästä syystä puhunkin toisinaan mieluummin ensin "lapsen ihmisoikeuksista" ja siirryn käyttämään käsitettä "lapsen oikeudet" vasta myöhemmin, kun kuulijat varmasti ymmärtävät mitä tarkoitan.

Osallisuus

Nähdäkseni viime vuosina Skotlannissa on yhä enenevässä määrin alettu ottaa lapsia mukaan heitä koskevien päätösten tekoon, ja toivon että toimistoni tämän asian puolesta tekemällä työllä on ollut osuutensa tässä. Suurin vaikeus osallisuudessa on käytännön toteuttamisessa. Kuinka ottaa lapset mukaan päätöksentekoon niin, että se ei ole vain muodollisuus, vailla käytännön hyötyä, vahingollista tai jopa tylsää (mahdollisesti pahin mahdollinen synti lapsen tai nuoren näkökulmasta!)? Toimistossani lapset otettiin mukaan toimintaan monin tavoin: päiväohjelmien laatimiseen, henkilökunnan haastattelemiseen, työohjelmien laatimiseen, osallisuuden eri muotoja testaaviin kokeiluihin (joista on syytä huomauttaa, että jotkin toimivat paremmin kuin toiset). Mukaan mahtui niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin, ja jos nyt aloittaisin uudestaan alusta, tekisin jotkin asiat kyllä toisin. Mutta yhä uudelleen olen kokenut, että ottamalla lapset ja nuoret mukaan pääsemme asian ytimeen, saamme viestin asianmukaisesti perille päättäjille ja saavutamme tuloksia. Toimistoni henkilökunta työskenteli esimerkiksi vammaisten nuorten kanssa, saaden aikaan vammaisten lasten siirtämistä ja käsittelyä koskevan raportin, joka sittemmin esiteltiin parlamentille. Siinä nuoret kuvailivat, miltä heistä tuntui kun heidän avustajansa käyttivät koneellisia keinoja nostaakseen heidät WC-pöntölle, vaikka he pystyivät autettuina kävelemäänkin. Yksi heistä tunsi itsensä "kalkkunaksi joka sidottiin ennen paistamista", toinen kertoi tunteneensa itsensä "rahtikolliksi".

Raportin kuvitus oli tehty sarjakuvatyyliin, ja piirtäminen toteutettiin vammaisten nuorten ohjeiden mukaan. Lopputulos oli erittäin onnistunut, ja kyseisen raportin seurauksena parlamentti ja hallitus sitoutuivat pitämään huolta siitä, että käytäntöjä muutettaisiin.

Eräässä toisessa parlamentille esitellyssä raportissa sijaishoidosta vapautuvat nuoret kertoivat kokemuksistaan järjestelmän jättäessä heidät oman onnensa nojaan. Jotkin heidän kokemuksistaan heijastuivat aiemmin lukemassani kuvitteellisessa filmikäsikirjoituksessa. Raportti teki voimakkaan vaikutuksen, sillä monet auktoriteetit kielsivät tuollaisten käytäntöjen olemassaolon tai ainakin vähättelivät niiden vaikutusta. Raporttia valmistellessani kävin paikallisten viranomaisten luona niillä alueilla, joissa tuollaisia käytäntöjä esiintyi eniten. Esitin heille todistusaineistoni ja sain heiltä lupauksen siitä, että käytäntöjä tultaisiin muuttamaan. Vuotta myöhemmin valmistunut seurantaraportti osoitti, että asiassa oli tapahtunut huomattavaa kehitystä. Olenkin nyt huolissani siitä, että karsittaessa julkisia menoja talouskriisin seurauksena osa työmme tuloksista tehdään tyhjiksi. Sanon viranomaisille usein, että lapset eivät ole vain budjetin lukuja. Jos vanhemmat joutuisivat oikeuteen lastensa laiminlyönnistä ja he yrittäisivät perustella tekemisiään sillä, että tulojensa pienenemisen seurauksena heidän oli karsittavia kuluja koko taloudessa, yksikään oikeus ei hyväksyisi heidän perusteluitaan. Niinpä se ei kelpaa perusteluksi viranomaisillekaan.

Priorisointi

Toisinaan esille nousi kysymys, johon olisin halunnut puuttua, mutta minulla ei ollut resursseja tehdä niin - ainakaan tavalla, jolla olisin halunnut. Minulla oli yhdessä henkilökuntani kanssa käytössä kuukausittainen priorisointiprosessi, jossa tarkastelimme esille nousseita ja toimenpiteitä vaativia työtehtäviä ja päätimme miten reagoida niihin. Toimistooni tuli esimerkiksi katkeamattomana virtana pyyntöjä kommentoida hallituksen tai virastojen muutosehdotuksia lakeja, toimintapolitiikkaa ja erilaisia käytäntöjä koskien.

Kehitimme priorisointiprosessin , jossa mm. otimme huomioon, kuka muu asiaa saattaisi käsitellä ja mitä lisäarvoa lapsiasiavaltuutetun mielipide asiaan mahdollisesti toisi. Näin pystyimme luokittelemaan pyynnöt erittäin tärkeiksi, keskinkertaisen tärkeiksi tai ei-tärkeiksi, millä oli luonnollisesti vaikutusta kannanottomme laajuuteen ja muotoon. Täysipainoinen kannanotto oli usein melko laaja ja pohdiskeleva. Keskivertovastaus saattoi sisältää lyhyen arvion asian vaikutuksesta lapsen oikeuksien kannalta. Ei-tärkeisiin pyyntöihin vastattiin usein kirjeellä, jossa vain korostettiin muutamaa seikkaa ja esitettiin joitakin kysymyksiä.

Toimistohenkilökuntani kehitti Children's Rights Impact Assessment -menetelmän (Arvio asian vaikutuksesta lapsen oikeuksiin) voidakseen paremmin analysoida erilaisia kysymyksiä lapsen oikeuksien kannalta. Sen avulla on mahdollista tuoda esiin niin piilotettuja kuin tahallisiakin lapsen oikeuksiin kohdistuvia loukkauksia. Käytimme menetelmää esimerkiksi osoittaaksemme, kuinka päätös vangita vanhemmat vaikuttaa heidän lastensa oikeuksiin, asia jonka olemassa olo tulisi ainakin todeta ja ottaa se osaksi päätöksentekoprosessia. Tam Baillie, seuraajani Skotlannin lapsiasiavaltuutettuna, jatkaa työtä tällä saralla.

Ajatuksia lasten oikeuksista

Jos oikeudet olisi ansaittava velvollisuuksia suorittamalla, lapsilla ei olisi oikeuksia lainkaan.

Väittäisinkin, että velvollisuudet eivät ole "oikeuksien" kääntöpuoli, vaan pikemminkin "vallan" kääntöpuoli. Lasten saadessa vähitellen yhä enemmän valtaa jo pelkästään fyysisen läsnäolonsa ja valintojentekokykynsä kautta heillä on yhä suurempi vastuu tekojensa seurauksista itselleen ja muille. YK:n Lapsen oikeuksien sopimus tarjoaa kattavan luettelon oikeuksista, joiden avulla lapset voivat kasvaa toisia kunnioittaviksi ja vastuullisiksi aikuisiksi. Ja tämä on tietysti päämäärä joka hyödyttää viime kädessä meitä kaikkia.

Loppusanat

Toivottavasti tämä esitelmä on luonut Teille kuvaa lasten asemasta Skotlannissa ja kokemuksistani lasten oikeuksien puolestapuhujana. Uskon, että teillä on nyt paremmat edellytykset kuin minulla nähdä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia tässä työssä, jota voisi runollisesti kutsua yleismaailmallisten oikeuksien ruumiillistumiseksi tietyssä kulttuuriympäristössä. Vastaan nyt mielelläni kysymyksiin, joita esitelmäni on saattanut herättää.