Tiedote 1/2009 (15.1.2009)
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula muistuttaa lasten
hyvinvoinnista ja turvallisuudesta talouden elvytyksen
painopisteiden valinnassa. - Kevyen liikenteen väylät sekä
koulujen ja päiväkotien peruskorjaukset ovat investointeja
lasten terveyteen. Kansallisiin investointiohjelmiin tarvitaan myös
pieniä hankkeita, jotka ovat lapsille tärkeitä, hän perustelee.
Sekä koulurakennusten korjaukset että kevyen liikenteen väylien
rakentaminen edistävät lapsen oikeutta turvalliseen ja viihtyisään
elinympäristöön.
- Homekouluista on lapsiasiavaltuutetulle tullut viime vuoden
aikana ennätyksellisen paljon yhteydenottoja. Lasten terveyttä
vaarantavat sisäilmaongelmat tulee korjata pika-aikataululla, Maria
Kaisa Aula muistuttaa.
Lapsiasiavaltuutetun tekemissä kyselyissä lapset itse ovat
toivoneet lisää pyöräteitä, terveellisiä ja kotoisia
koulurakennuksia sekä toimivia pihoja kouluihin.
Liikennepolitiikassa suuret tiehankkeet jättävät helposti
varjoonsa lasten tärkeänä pitämien kevyen liikenteen väylien
rakentamisen.
- Lapset haluavat useimmiten kulkea itsenäisesti kouluun ja
harrastuksiin. Nyt lapsia kuljetetaan autolla kouluun myös sen
takia että koulutie koetaan turvattomaksi. Kevyen liikenteen väylät
ovat siis mainio liikuntapaikkainvestointi ja samalla hyvää
ilmastopolitiikkaa, perustelee lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa
Aula.
lapsiasiavaltuutettu
Tietoa näistä sivuista
Palaute
Lapsiasiavaltuutettu
Vaasankatu 2, 40100 Jyväskylä
Puh. (09) 160 73986
Faksi (014) 337 4248