Tiedote 19/2008 (20.11.2008)
Lapsiasiavaltuutettu tiedottaa 20.11.2008 YK:n lapsen
oikeuksien päivänä
Säätytalolla, Helsingissä pidetyssä Lapsen oikeudet 20 vuotta
-kampanjan avauksessa
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula toivoo lapsille
monipuolisempia harrastusmahdollisuuksia mutta myös vähemmän
suorituspaineita vapaa-ajalle.
Lapsiasiavaltuutetun tuoreessa kyselyssä lapset jakautuivat
harrastusten osalta kahteen ryhmään. Etenkin pienillä
paikkakunnilla lapset ja nuoret toivoivat monipuolisempia
mahdollisuuksia, parempia liikuntapaikkoja ja nuorten
kokoontumistiloja. Mutta pieni osa lapsia toi esille myös
harrastusten liian suorituspainotteisuuden.
- Sekä lasten vanhempien että harrastusten järjestäjien on tärkeä
huomioida, että lapset tarvitsevat vapaa-ajaltaan myös virkistystä
ja rentoutumista ilman tiukkoja aikatauluja, harjoitusohjelmia ja
tulostavoitteita. Monia lapsia myös kiinnostaisivat kerhot, joissa
voi tehdä monipuolisesti kaikenlaista kivaa kavereiden kanssa,
kertoo lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Lapsiasiavaltuutettu julkaisi lapsen oikeuksien päivänä
selvityksen "Asiaa aikuisille!", jossa lapset ja nuoret
kertovat omin sanoin oikeuksiensa toteutumisesta Suomessa.
Selvitykseen vastasi yli 600 ala- ja yläkoululaista eri puolilta
Suomea. Lapsen oikeuksien päivän teemana oli lapsen oikeus lepoon,
leikkiin ja virkistykseen.
Ala- ja yläkoululaiset vastasivat kyselyssä myös perhettä,
vapaa-aikaa ja koulua koskeviin avoimiin kysymyksiin. Eniten
myönteistä sanottavaa lapsilla oli omasta perheestään. Suurimmalla
osalla lapsia kotona asiat ovat hyvin. Parannustoiveet liittyivät
perheen yhteisen ajan lisäämiseen ja riitojen vähentämiseen.
Lapset ja nuoret arvostivat suomalaisia hyviä
koulutusmahdollisuuksia ja kouluruokaa, mutta löysivät näistä myös
paljon kohentamista. Oppilaiden tasapuolinen kohtelu, sääntöjen
valvonta ja kiusaamiseen puuttuminen napakammin ovat nuorten
toiveita koulun aikuisille.
Koulussa on tarpeen lasten hyvinvoinnin kannalta kiinnittää
enemmän huomioita kouluruokailuun, välitunteihin ja tiloihin.
- Monet lapset toivovat parempaa ja monipuolisempaa ruokaa sekä
toiminnallisempia välitunteja. Lisäksi koulun tiloilta odotetaan
kauneutta ja viihtyisyyttä esimerkiksi väreillä ja tekstiileillä,
kertoo Maria Kaisa Aula lasten konkreettisista toiveista.
Keskeisimpänä puutteena lapsen oikeuksien kannalta voi selvityksen
perusteella pitää sitä, että lapsia ei tarpeeksi kuunnella heitä
itseään koskevia asioita päätettäessä.
- Lapsilla on koulun käytännön asioista paljon sanottavaa ja hyviä
ehdotuksia mutta kaikissa kouluissa he eivät pääse riittävästi
vaikuttamaan omiin asioihinsa, lapsiasiavaltuutettu muistuttaa.
Lapsiasiavaltuutettu toimittaa suomalaisten lasten mielipiteet
myös YK:n lapsen oikeuksien komitealle, joka ryhtyy käsittelemään
Suomen valtion YK:lle lähettämää määräaikaisraporttia lapsen
oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Lapsiasiavaltuutetun
yhteistyökumppaneina kyselyssä olivat Kerhokeskus-koulutyön tuki ry
ja Suomen Lasten parlamenttiyhdistys ry.
Torstaina avatun lapsen oikeuksien 20-vuotisjuhlavuoden teemana on
lapsen oikeus osallistua vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Ensi vuonna
tulee kuluneeksi 20 vuotta sopimuksen hyväksymisestä YK:ssa.
Lapsiasiavaltuutettu, lasten ja perheiden järjestöt, ev.lut. kirkko
sekä valtioneuvoston lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelma
tulevat vuoden aikana kampanjoimaan YK:n lapsen oikeuksien
sopimuksen tunnettuuden edistämiseksi.
Lisätietoja:
Lapsiasiavaltuutettu
Maria Kaisa Aula puh. 050 530 9697
mariakaisa.aula@stm.fi
Julkaisu: "Asiaa aikuisille! Lapset ja nuoret kertovat omien
oikeuksiensa toteutumisesta Suomessa". Päivi Tuononen.
Lapsiasiavaltuutetun toimiston selvityksiä 4:2008. Löytyy
kokonaisuudessaan verkkopalvelusta
www.lapsiasia.fi. Julkaisua
voi tilata lapsiasiavaltuutetun toimistosta puh. 09-160 73986.
lapsiasiavaltuutettu
Tietoa näistä sivuista
Palaute
Lapsiasiavaltuutettu
Vaasankatu 2, 40100 Jyväskylä
Puh. (09) 160 73986
Faksi (014) 337 4248