Lasten hyvinvoinnin edistäminen on kunnan johdon asia
Tiedote 13/2008 (26.9.2008)
Itä-Suomen lääninhallituksen 11. vuosipäiväseminaari
perjantaina 26.9.2008
Joensuun konservatorion salissa
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula painottaa kunnan johtavien
virkamiesten ja päättäjien vastuuta lasten hyvinvoinnin
edistämisessä. - Kunnan johdon tehtävä on arvioida paikallisesti
lasten ja nuorten hyvinvointia edistävien ja korjaavien palveluiden
kokonaisuutta. Uuden lastensuojelulain mukaan valtuuston tulee
hyväksyä talousarvioon sidottu lasten hyvinvoinnin suunnitelma,
Maria Kaisa Aula muistuttaa.
- Painopisteen siirtäminen lasten palveluissa korjaavasta työstä
ehkäisevään työhön vaati kunnassa eri hallinnonalojen
yhteistyötä sekä voimavaroja neuvolaan, koulun oppilashuoltoon,
lapsiperheiden kotipalveluun sekä lasten harrastusmahdollisuuksiin,
Maria Kaisa Aula korostaa.
Myös Itä-Suomessa tarvitaan kuntien kesken enemmän yhteistyötä,
jolla turvataan lapsille erityistä osaamista vaativat
psykososiaaliset, mielenterveyden ja lastensuojelun palvelut.
- Mielenterveyspalveluiden varmistamisessa lähellä lasten omia
kasvuyhteisöjä on jokaisella kunnalla tekemistä. Asiat eivät hoidu
vain lähettämällä lapsia ammattilaisten vastaanotolle vaan
ammattilaisten pitäisi jalkautua lasten ja nuorten pariin, Maria
Kaisa Aula toteaa.
Vaikka lapsilla ei olekaan äänioikeutta ovat he myös kuntalaisia,
joilla on oikeus tulla kuulluksi, osallistua ja vaikuttaa itseään
koskeviin asioihin. Lapset ovat monen kunnan palvelun aktiivisia
asiakkaita.
- Koulun, kirjaston, liikunnan, joukkoliikenteen ja
terveydenhuollon palveluista lapsilla on paljon kokemuksia, jotka
pitäisi ottaa paremmin huomioon palveluita kehitettäessä. Tarvitaan
aikuisten aikaa, tahtoa ja taitoa kuulla eri-ikäisiä lapsia ja
nuoria. Aikuisetkin oppivat lasten erilaisista
näkemyksistä. Kuulluksi tuleminen antaa myös lapselle tunteen
siitä, että "minä olen lapsena tärkeä", lapsiasiavaltuutettu Maria
Kaisa Aula totesi Itä-Suomen lääninhallituksen vuosipäivän
seminaarissa Joensuussa.
Lisätietoja: Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula puh. 050-
530 9697, mariakaisa.aula@stm.fi