Tiedote 4/2008 (21.4.2008)
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula toivoo saamelaislapsille ja
-nuorille parempia mahdollisuuksia vaikuttaa koulussaan,
kotikunnassaan sekä saamelaiskäräjillä kieltä ja kulttuuriaan
koskeviin asioihin. Hän toivoo saamelaiskäräjien perustavan
nuorisovaltuuston, jossa alle 18-vuotiaat voivat osallistua ja
tuoda mielipiteensä esille myös itsehallinnon alaan kuuluvista
asioista.
- Saamelaislapset ja -nuoret arvostavat omaa kieltään ja
kulttuuriaan sekä ovat hyvin sitoutuneita kotiseutuunsa. On tärkeää
varmistaa, että heidän äänensä kuuluu myös päätöksenteossa, Maria
Kaisa Aula totesi Inarissa maanantaina pidetyssä seminaarissa.
Inarissa julkistettiin lapsiasiavaltuutetun toimiston selvitys
saamelaislasten ja -nuorten oikeuksien toteutumisesta Suomen
saamelaisalueella. FM Minna Rasmuksen toteuttama selvitys on osa
Suomen, Norjan ja Ruotsin lapsiasiavaltuutettujen hanketta.
Tavoitteena on lisätä saamelaislasten mahdollisuuksia saada
mielipiteensä huomioon otetuksi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen
edellyttämällä tavalla. Selvitykseen osallistui yli
kahdeksankymmentä 13-18 -vuotiasta yläkoululaista ja lukiolaista
Utsjoelta, Inarista, Enontekiöltä ja Sodankylän Vuotsosta.
Suurin osa nuorista pitää saamelaisuuttaan hyvin myönteisenä
asiana ja heillä on vahva saamelainen identiteetti. "Saamelaisuus
on kuin lahja", kuvasi eräs 13-vuotias nuori omaa taustaansa.
Nuorten mukaan esimerkiksi koulukiusaamista saamelaisuuden
perusteella esiintyy hyvin harvoin. Saamen kielen opetus sekä
kulttuuritoiminta saivat heiltä kiitosta. Saamelaisnuoret
ovat hyvin kotiseutu- ja sukurakkaita. Suurin osa heistä ei
haluaisi asua Rovaniemen eteläpuolella.
YK:n Lapsen oikeuksien sopimus korostaa alkuperäiskansojen lasten
oikeutta omaan kieleensä ja kulttuuriinsa. Suomessa
saamelaisalueella mahdolliset kielenopetukseen ovat parantuneet.
Erot kuntien välillä ovat kuitenkin suuria.
Sekä nuoret että heidän opettajansa näkivät suurena ongelmana
opettajapulan aiheuttaman epävarmuuden opetuksen jatkuvuudesta sekä
oppimateriaalin puutteet. Saamelaislapset eivät selvityksen
perusteella myöskään saa juuri lainkaan opetusta omasta
historiastaan. - Perusopetuksen valtakunnalliset
opetussuunnitelman perusteet eivät näytä käytännössä toteutuvan
saamelaisalueen kouluissa saamelaisten oman historian opetuksen
osalta, huomauttaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Lapsiasiavaltuutettu pitää tärkeänä Suomen, Ruotsin ja Norjan
valtioiden yhteistyön lisäämistä saamenopetuksen asioissa. -
Saamelaisten omaan historiaan ja kulttuuriin liittyvää aineistoa,
muuta saamenkielistä opetusmateriaalia sekä opettajakoulutusta
tulee kehittää yhteistyössä, hän ehdottaa.
Lapsiasiavaltuutettu esittää raportissa useita käytännön
johtopäätöksiä saamelaislasten hyvinvoinnin ja oikeuksien
turvaamiseksi. Nuoret itse toivoivat parannusta erityisesti
nuorisotiloihin ja yksinäisyyteen. Vapaa-ajan kokoontumispaikkoja
ja harrastuksia tulisi olla tarjolla myös kuntakeskusten
ulkopuolella. Vanhemmilta he toivovat vahvempaa läsnäoloa ja
keskusteluyhteyttä. Nuoria vaivaa myös median saamelaiskuvan
vanhakantaisuus.
Raportti löytyy kokonaisuudessaan lapsiasiavaltuutetun
verkkosivuilta
www.lapsiasia.fi.
Lapsiasiavaltuutettu julkaisi maanantaina myös nettisivujensa
pohjoissaamenkielisen osion. Sivuilta löytyy mm. esite YK:n lapsen
oikeuksien sopimuksesta.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on edistää lapsen etua ja oikeuksia
muun muassa välittämällä lasten mielipiteitä päätöksentekijöille.
Julkaisu on tarkoitettu kuntien, Lapin alueen sekä kansallisten
päättäjien luettavaksi. Myöhemmin keväällä julkaistaan vielä
Ruotsin, Suomen ja Norjan tulokset yhteen kokoava ruotsinkielinen
raportti. Lapsiasiavaltuutetut vievät saamelaislasten ja nuorten
ehdotuksia eri maiden päättäjien tietoon.
Syksyn 2007 aikana toteutettua selvitystä ovat rahoittaneet
Euroopan unioni/Lapin liitto ja Lapin lääninhallitus.
***
"Saamelaisuus
on kuin lahja". Saamelaislasten hyvinvointi ja heidän
oikeuksiensa toteutuminen Suomen saamelaisalueella. FM Minna
Rasmus. Lapsiasiavaltuutetun toimiston selvityksiä 1:2008.
www.lapsiasia.fi.
Lisätietoa:
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula p. 050 - 530 9697 tai
09 - 160 73986
FM Minna Rasmus p. 040 - 419 0570
lapsiasiavaltuutettu
Tietoa näistä sivuista
Palaute
Lapsiasiavaltuutettu
Vaasankatu 2, 40100 Jyväskylä
Puh. (09) 160 73986
Faksi (014) 337 4248