YK:n yleiskokous päätti 29. marraskuuta 2007 päättyneessä
istunnossa, että se perustaa lapsiin kohdistuvan väkivallan
vähentämiseen keskittyvän erityisedustajan tehtävän.
Pohjoismaiset lapsiasiavaltuutetut kiirehtivät edustajan
nimeämistä kokoontuessaan viime keväänä Jyväskylässä. He kehottivat
maidensa hallituksia työskentelemään aktiivisesti sen hyväksi, että
YK:n yleisistunnossa syksyllä perustetaan lapsiin kohdistuvan
väkivallan
vähentämistyöstä vastaavan erityisedustajan tehtävä.
Erityisesti Ruotsi, Norja ja Suomi vaikuttivat aktiivisesti
edustajan nimeämisen puolesta.
YK:n pääsihteerin erityisedustajan tehtävänä on toimia korkean
tason itsenäisenä vaikuttajana kaikissa lapsiin kohdistuvan
väkivallan vähentämisen asioissa. Toimikausi tulee olemaan kolme
vuotta. Tehtävään nimettävää henkilöä ei ole vielä valittu.
Erityisedustajan työn perustana on YK:n vuonna 2006 teettämä
tutkimus lapsiin kohdistuvasta väkivallasta maailmanlaajuisesti.
Erityisedustajan työhön kuuluu asian esillä pitäminen
keskusteluissa eri valtioiden johtajien kanssa sekä lasten omien
mielipiteiden huomioon ottamisen edistäminen.
Tavoitteena on saada mahdollisimman moni YK:n jäsenvaltio
sitoutumaan lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseen. Tätä
nykyä vain 18 maata on lainsäädännössään kieltänyt kaiken lapsiin
kohdistuvan väkivallan hoito- ja rangaistuslaitoksissa, kouluissa
sekä kotona.