Mediakasvatukseen kansallinen koordinaatio tarpeen
Tiedote 22/2007 (27.11.2007)
- Ohjaus mediataitoihin ei tavoita tasapuolisesti kaikkia lapsia
ja nuoria eikä heidän kanssaan toimivia aikuisia, arvioi
Lapsiasiavaltuutetun ja Kerhokeskus - koulutyön tuki ry:n yhteinen
asiantuntijaryhmä. Ryhmä julkisti tiistaina ehdotuksensa,
jossa vaaditaan mediakasvatukseen yhtenäistä kehittämisohjelmaa
sekä kansallisesta koordinaatiosta vastaavan viranomaisen
määrittelemistä.
Nyt mediakasvatus on ryhmän mielestä liiaksi yksittäisten
hankkeiden varassa. Tämä ei varmista tarpeellisia
mediakasvatuksen taitoja lasten parissa toimiville ammattilaisille
eikä lapsille itselleen. Mediakasvatuksesta puuttuu kansallinen
kehittämisvastuu, ryhmä toteaa.
Alan keskeisiä kansalaisjärjestö- ja viranomaistoimijoita koonnut
ryhmä julkisti tiistaina ehdotuksensa tasa-arvoisemman
mediakasvatuksen edistämiseksi. Esitys julkistettiin
ministeri Stefan Wallinin järjestämässä Lapset ja media -
foorumissa Helsingissä.
Asiantuntijaryhmän mukaan lasten ja nuorten parissa toimivien eri
alojen ammattilaisten koulutuksessa ei ole tarpeeksi
mediakasvatuksellisia opintoja. Mediakasvatusta tarvitaan
opettajien, lastentarhanopettajien, nuorisotyön, sosiaalityön,
terveydenhoitajien ja kirjastoalan koulutukseen, ryhmä ehdottaa.
Asiantuntijaryhmä katsoo, että ei ole tarpeen asettaa vastakkain
lasta osallistavaa mediakasvatusta ja lasten mediasuojelua. -
Lasten ja nuorten tasapainoisen mediasuhteen tukeminen on mediaan
yhdessä osallistumista ja haitallisilta mediasisällöiltä
suojelemista. Myös eri-ikäisten lasten tarpeet ovat erilaisia,
korostaa työryhmän puheenjohtajana toiminut lapsiasiavaltuutettu
Maria Kaisa Aula.
Työryhmän mielestä lasten ja nuorten mediankäyttöä koskevaa
lainsäädäntöä on tarpeen arvioida kokonaisuutena. Lainsäädäntöä
tulee uudistaa ryhmän mielestä niin, että se tukee nykyistä
paremmin kaikkien lasten ja nuorten pääsyä mediakasvatuksen
piiriin. Työryhmä ehdottaa myös mediakasvatukseen sekä lasten ja
nuorten mediankäyttöön liittyvän tutkimuksen vahvistamista.
Lisätiedot:
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula p. 09 160 73985
Kerhokeskus - koulutyön tuki ry:n toiminnanjohtaja Minna Riikka
Järvinen p. 09 6962 4411