Tiedote 27/2009 4.11.2009
Lapsen oikeuksien 20-vuotisseminaari Jyväskylän yliopistolla esittelee
Ruotsin kokemuksia lapsen oikeuksien koulutus- ja tutkimusyhteistyöstä
Ruotsissa yliopistojen yhteistä lapsen oikeuksien koulutusta ja tutkimusta edistävän Lapsen oikeuksien akatemian (Barnrättsakademin, http://www.barnrattsakademin.se/ ) johtaja Anders Bro kertoo yksikkönsä kokemuksista seminaarissa Jyväskylän yliopiston Agora Centerissä torstaina 12.11 klo 10.
Örebron yliopiston yhteydessä toimivan valtakunnallisen Lapsen
oikeuksien akatemian on perustanut Ruotsin hallitus vuonna 2007.
Akatemian tehtävänä on vahvistaa päättäjien ja lasten parissa
työskentelevien tietämystä lapsen oikeuksista sekä edistää näiden
oikeuksien toteutumista koulutuksen ja tutkimuksen avulla. Lapsen
oikeuksien akatemia ylläpitää lapsen oikeuksien tietopankkia
internetissä.
Jyväskylän yliopiston ja lapsiasiavaltuutetun yhteinen seminaari
liittyy meneillään olevaan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen
20-vuotisjuhlavuoteen.
- Suomessakin on tärkeää hakea tapoja saada lapsen oikeudet paremmin osaksi eri lasten kanssa työskentelevien alojen koulutusta yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Lapsen oikeuksien tutkimusta tulee myös vahvistaa, korostaa lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.
Hän kommentoi Anders Bron alustusta seminaarissa, joka tarjoaa hyvän tilaisuuden ideoida suomalaisten yliopistojen ja tutkijoiden roolia lapsen oikeuksien edistämisessä.
Myös yleisöllä on puheenvuoro keskustelussa, jonka puheenjohtajana toimii Agora Centerin tutkimusprofessori Marja Kankaanranta.
Englanninkielinen tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille, mutta tarjoilujen vuoksi kiinnostuneiden toivotaan ilmoittautuvan 10.11.2009 mennessä sähköpostitse noora.m.h.kakko@jyu.fi
Mahdolliset haastattelupyynnöt 10.11.2009 mennessä
tiinu.wuolio@medita.fi / 040 830 1821
Tilaisuuden ohjelma:
Lasten oikeudet -seminaari 12.11.2009 klo 10-12
Lea Pulkkisen sali, Agora Center, 4. kerros
10:00 Tilaisuuden avaus
10:15 Anders Bro, Barnrättsakademin, Universitet vid Örebro: Role of universities in promoting children´s rights - challenges and possibilities from the Swedish perspective
Kommenttipuheenvuoro: Suomalaisten yliopistojen mahdollisuuksista Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula
11.30 Keskustelua
lapsiasiavaltuutettu
Tietoa näistä sivuista
Palaute
Lapsiasiavaltuutettu
Vaasankatu 2, 40100 Jyväskylä
Puh. (09) 160 73986
Faksi (014) 337 4248