Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula toivoo, että lapsen
oikeudet otettaisiin osaksi kouluopetusta sekä osaksi kaikkien
lasten kanssa työskentelevien koulutusta.
- Lapsilla on oikeus tietää omista oikeuksistaan ja aikuisten
pitää tuntea ne. Valtion pitää kantaa siinä vastuunsa ja ottaa
ihmisoikeuskasvatus osaksi koulujen ja oppilaitosten toimintaa,
Maria Kaisa Aula muistuttaa.
Lapsen oikeus osallistua, tulla kuulluksi ja vaikuttaa on YK:n
lapsen oikeuksien yleissopimuksen 20-vuotisjuhlavuoden erityinen
teema. Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että tämän oikeuden
toteutuminen myös käytännössä edellyttää, että lapset saavat
ymmärrettävää tietoa elämäänsä liittyvistä asioista ja voivat
sitten muodostaa ja kertoa niistä oman mielipiteensä. Se auttaa
myös päättäjiä tunnistamaan päätösten vaikutuksia lapsiin ja
tekemään parempia ratkaisuja.
- Kunnissa tehdään paljon päätöksiä, jotka olennaisesti
vaikuttavat lasten elämään ja hyvinvointiin. Harva kunta kuitenkaan
on selvittänyt, mitä lapset ajattelevat esimerkiksi
päivähoitoryhmiensä koosta, kouluruokailun säästötoimista tai
kyläkoulujensa lakkauttamisesta. Päätösten lapsivaikutusten
ennakointia pitää lisätä, Maria Kaisa Aula sanoo.
Lapsiasiavaltuutettu osallistuu lapsen oikeuksien päivänä 20.11
Suomen lasten parlamentin juhlaistuntoon Helsingissä sekä Suomen
nuorisovaltuustojen kokoukseen. Keskiviikkona
lapsiasiavaltuutettu vetää päättäjien paneelikeskustelua
Tampereella.
Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on edistää ja seurata lapsen
oikeuksien toteutumista Suomessa.
Lapsiasiavaltuutetun verkkosivuilta www.lapsiasia.fi löytyy paitsi
alkuperäinen sopimusteksti suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja
pohjoissaameksi, sopimuksen keskeinen sisältö myös helposti
luettavassa esitemuodossa. Esite on julkaistu mainittujen kielten
lisäksi myös koltan- ja Inarin-saameksi, romanikielellä sekä juuri
ilmestyneenä venäjänkielisenä versiona. Myös viittomakielistä
lapsen oikeuksien esitettä suunnitellaan.
Nyt lapsen oikeuksiin voi tutustua myös nettipelin avulla.
Lapsiasiavaltuutetun Lasten sivuilla www.lastensivut.fi on
julkaistu nettipelin pilottiversio, joka vie seikkailulle
puolustamaan Sisunmaan lasten oikeuksia ja ilmaisuvapautta. Peliä
kehitellään edelleen ja palaute on tervetullutta.
Osallistumisen ja vaikuttamisen aihepiiriä on käsitelty sivustolla
muutenkin laajasti ja lasten omille tarinoille on Lasten sivuilla
annettu entistä enemmän tilaa.
Lastensivuilla seikkaileva lapsen oikeuksien tunnetuksi tekijä,
Sisu-kissa on saanut ruotsinkielisen serkun Samin. Kovasti
serkkunsa oloinen pehmolelu Sam on tarttunut innokkaasti tärkeään
tehtäväänsä ja vie näinä viikkoina lapsen oikeuksien sanomaa
Turunmaan saariston lapsille. Samin päiväkirja löytyy suomeksi ja
ruotsiksi Lasten sivuilla.
Lue lisää Lasten sivuilta!
Lisätietoja:
Lapsiasiavaltuutettu
Maria Kaisa Aula
mariakaisa.aula@stm.fi
Ylitarkastaja
Elina Nivala
elina.nivala@stm.fi
lapsiasiavaltuutettu
Tietoa näistä sivuista
Palaute
Lapsiasiavaltuutettu
Vaasankatu 2, 40100 Jyväskylä
Puh. (09) 160 73986
Faksi (014) 337 4248