Tiedote 19.11.2009
Sadat lapset ja nuoret eri puolilta maata kokoontuvat
pääkaupunkiseudulle juhlimaan lapsen oikeuksien 20-vuotisjuhlaa.
Suomen Lasten Parlamentin ja Suomen nuorisovaltuustojen liiton
edustajat lähettävät omat viestinsä päättäjille päivän aikana.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen, eduskunnan puhemies Sauli
Niinistö ja arkkipiispa Jukka Paarma tapaavat lapsia Helsingissä
sekä Habbon verkkoyhteisössä.
- Me lasten edustajathan voimme sanoa mielipiteemme melkein missä
vaan ja milloin vaan, mutta on eri asia tulla kuulluksi, sanoo
Suomen Lasten Parlamentin 13-vuotias puheenjohtaja Silva Järvinen.
- Jos olet päättäjä tai vaikuttaja, käytä aikaasi yhteiseen
keskusteluun. Yhdessä saamme parempaa aikaan, hän kannustaa
yhteistyöhön yli ikärajojen.
Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi paikalliset järjestöt ja
seurakunta järjestävät tapahtumia monissa kunnissa. Ruotsinkielinen
juhlaseminaari järjestetään Vaasassa.
Valtakunnallisia juhlallisuuksia vietetään Helsingissä ja
Vantaalla, jonne arvioidaan saapuvan lähes tuhat lasta ja nuorta.
Helsingissä kokoontuu Suomen Lasten Parlamentin noin 600 edustajaa
ja Vantaalla arviolta 250 Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton
edustajaa. Lisäksi noin 50 lasta ja nuorta kertoo näkemyksiä
oikeuksistaan tasavallan presidentille Helsingissä.
20.11 tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun YK:n yleiskokous
hyväksyi lapsen oikeuksien sopimuksen. Suomen eduskunta hyväksyi
sopimuksen oikeudellisesti sitovaksi vuonna 1991.
Huipputapaamisten päivä
Juhlapäivä avataan Helsingissä Finlandia-talossa, jossa lapset ja
aikuiset yhdessä sytyttävät lyhtyjä lasten osallistumiselle
puhemies Sauli Niinistön, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula
Haataisen ja parlamentin puheenjohtaja Silva Järvisen johdolla.
Avajaiset käynnistävät samalla parlamentin juhlaistunnon, johon
yli 200 kuntaa on lähettänyt lapsiedustajansa. Istunnossa
lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula nostattaa esiin lasten
viestejä kunnista. Lapset palkitsevat lasten osallisuuden
edistäjiä.
Avajaisten jälkeen Finlandia-talossa julkistetaan Sauli Niinistön
ja arkkipiispa Jukka Paarman lapsen hyväksi tekemät päätökset sekä
maamme lapsiystävällisin Kättä päälle -sopimus.
Verkkoyhteisö Habbossa puhemies Niinistö keskustelee 20 nuoren ja
lapsen kanssa mm. syrjinnästä. Reaaliaikaista verkkokeskustelua
seurataan kouluissa eri puolilla maata.
Maria Kaisa Aula, Tuula Haatainen sekä Suomen Lasten Parlamentin
eduskunnan neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Thomas
Blomqvist tapaavat lapsia ja nuoria myös Helsingin Happi-talossa.
Tapaamisessa käsitellään mm. lasten ja aikuisten välisen
vuorovaikutuksen merkitystä.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin palkitsee
lastenkulttuurin tekijöitä sekä lasten taideharrastuksen ja
kasvatuksen edistäjiä Säätytalossa Helsingissä.
Iltapäivällä Säätytalossa lapsi- ja nuorisoryhmät kertovat
tasavallan presidentti Tarja Haloselle osallistumisen merkityksestä
ja kokemuksistaan saada vaikuttaa asioihin. He nostavat esille mm.
lasten ja nuorten kuulemisen päätöksenteossa, turvallisen koulun
merkityksen sekä oppilaiden mahdollisuudet vaikuttaa koulun
ilmapiiriin. Keskustelussa käsitellään myös nuorten ryhmien välisen
yhteistyön tärkeyttä, erityisesti kehitysmaiden nuorten kanssa.
Lisäksi lapset ottavat kantaa oppimateriaalin puutteeseen
inarinsaamenkielisellä rap-esityksellä.
Suomalaisia uskontokuntia edustavat lapset luovuttavat
presidentille USKOT-foorumin (Uskontojen yhteistyö Suomessa) lapsen
oikeuksien julkilausuman. Siinä korostetaan lapsen oikeutta olla
oma itsensä, lapsen oikeutta itseilmaisuun ja oikeutta kuulua omaan
perheensä kulttuuripiiriin. Lisäksi korostetaan yhteiskunnan
velvollisuutta tukea lasta ja tämän huoltajia ja vanhempia sekä
suvaitsevaisuutta.
Juhlapäivän päätteeksi Habbossa bailataan lapsen oikeuksien
sopimuksen LOS-bileissä. Klo 16.00-19.00 juhlintaan osallistuvat
mm. Jyrki69, Paleface ja Signmark.
Kaikissa Suomen valtion virastoissa ja laitoksissa liputetaan
päivän kunniaksi.
Lisätietoja Suomen tapahtumista löytyy kampanjan nettisivuilta
www.lapsenoikeudet.fi ,
tapahtumakalenterista.
Lapsilla on omat oikeudet -kampanjan tavoitteena on YK:n lapsen
oikeuksien sopimuksen tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisääminen.
Kampanjan toteuttavat yhteistyössä kansalaisjärjestöt, lasten,
nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma,
lapsiasiavaltuutettu sekä evankelisluterilainen kirkko.
Kuvamateriaalia:
Finlandia-talon ja Säätytalon tapahtumien painokelpoiset valokuvat
ja video ovat vapaasti ja ilman tunnuksia ladattavissa osoitteessa
www.sttinfo.fi
perjantaina 20.11 n. klo 16.00 alkaen.
Lisätietoja:
Hanna-Mari Savolainen, Lastensuojelun Keskusliitto
hanna-mari.savolainen@lskl.fi tai p. 044
329 0029
Camilla Lehtinen, Lapsilla on omat oikeudet -kampanja
info@camillalehtinen.com tai p. 040 718
1114
www.lapsenoikeudet.fi
Kts. paikalliset tapahtumat tapahtumakalenterista,
siellä lisää tietoa mm. Vaasan ruotsinkielisestä seminaarista.
lapsiasiavaltuutettu
Tietoa näistä sivuista
Palaute
Lapsiasiavaltuutettu
Vaasankatu 2, 40100 Jyväskylä
Puh. (09) 160 73986
Faksi (014) 337 4248