Tiedote 17.5.2010
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan mielestä sijaishuollon
asiakkaana olevan lapsen ihmissuhteiden jatkuvuus ja laatu pitäisi
ottaa lastensuojelun laadun arvioinnissa tärkeimmäksi kriteeriksi.
Jokaisen lapsen oikeutta pysyviin kasvuolosuhteisiin perätään myös
lapsiasiavaltuutetun yhdessä Kuntaliiton ja Lastensuojelun
keskusliiton kanssa julkaisemassa asiantuntijapuheenvuorossa.
- Lapsi kasvaa ihmissuhteissa. Jos sijoituspaikka ja
sosiaalityöntekijä vaihtuvat useaan kertaan, ei lastensuojelu voi
olla laadukasta ja vaikuttavaa, lapsiasiavaltuutettu toteaa.
- Samalla on huolehdittava lapsen sukulaissuhteiden jatkuvuudesta
ja hänen mahdollisuudestaan pitää yhteyttä elämänsä tärkeimpiin
ihmisiin.
Lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto ja
Kuntaliitto haluavat julkaisulla herättää keskustelua
suomalaisen lastensuojelun laadusta. Ne ovat tilanneet
perusteellisen asiantuntijapuheenvuoron suomalaisen
lastensuojelun laadusta, vaikuttavuudesta ja kehittämistarpeista.
Sosiaalityön professori Tarja Pösö sekä perhekuntoutuskeskuksen
johtaja Aila Puustinen-Korhonen muistuttavat puheenvuorossaan, että
sijaishuoltopaikassa eletty aika on iso osa lapsen elämää iloineen
ja suruineen. Lapsen kannalta kyse ei ole väliaikaisratkaisusta
vaan hänen elämästään ja kodistaan tässä ja nyt, useiden monien
vuosien ajan.
Turvallisten ja pysyvien ihmissuhteiden merkitys on
huostaanotetulle lapselle erityisen suuri, koska hänellä on usein
taustallaan epävakaita ihmissuhteita ja kasvuolosuhteita. Silti
nykyisin tarjolla olevat sijoituspaikat voivat käytännössä
määrittää lapsen sijoituspaikan valintaa enemmän kuin lasten
tarpeet. Lisäksi sekä sijoituspaikka että lapsen asioista vastaava
sosiaalityöntekijä saattavat vaihtua niin usein, ettei lapsen
kehitykselle tärkeitä ihmissuhteita pääse rakentumaan.
Suomesta puuttuu kattava tutkimuksellinen tieto lastensuojelun
laadusta ja vaikuttavuudesta lapsen näkökulmasta. Pahimmillaan
elämä sijaishuollossa voi vaurioittaa lapsen olemassa olevia
suhteita tuomatta uusia korvaavia suhteita. Parhaimmillaan se
vahvistaa lapsen sosiaalisten suhteiden verkostoa ja hänen
luottamustaan muihin ihmisiin ja myös vanhempiinsa.
Asiantuntijat korostavat, että pysyvyyttä ei tietenkään pidä
lapsen elämässä edistää turvallisuuden kustannuksella. Pysyvyyden
ja turvallisuuden pitää kulkea käsi kädessä.
Tarja Pösön ja Aila Puustinen- Korhosen puheenvuoro "Toteutuuko
lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin? Puheenvuoro
lastensuojelun vaikuttavuudesta" on ilmestynyt Lapsiasiavaltuutetun
toimiston julkaisusarjassa. Kirjoitustyötä on tukenut
lapsiasianeuvottelukunnan lastensuojelujaoston puheenjohtaja,
Kuntaliiton erityisasiantuntija Sirkka Rousu. Julkaisu on
17.5.2010 järjestetyn lastensuojelun vaikuttajafoorumin
tausta-aineisto. Foorumia oli järjestämässä myös Itsenäisyyden
juhlavuoden lastenrahasto (ITLA).
Lue
julkaisu >>
Lue
tiedote >>
lapsiasiavaltuutettu
Tietoa näistä sivuista
Palaute
Lapsiasiavaltuutettu
Vaasankatu 2, 40100 Jyväskylä
Puh. (09) 160 73986
Faksi (014) 337 4248