Verkkouutinen 25.11.2011
Neuvonantajaryhmän nuoret kommentoivat tapaamisessaan
Kuluttajaviraston suunnitteluvaiheessa olevia, nuorille suunnattuja
nettisivuja. Kuluttajavirasto oli pyytänyt heiltä kommentteja
lapsiasiavaltuutetun kautta.
Nuoret toivoivat muun muassa selkeämpiä sanoja ja erikoissanaston
avaamista.
– Kun nuorille kerrotaan kuluttaja-asioista, esimerkiksi "perintä"
ja "kaupan purku" ovat sellaisia käsitteitä, jotka saatetaan
ymmärtää väärin. Myös velaksi ostaminen, postimyynti, verkkokauppa
ja erilaisten pankkikorttien erot vaativat selvennystä, totesivat
nuoret.
Nuoret keskustelivat myös mainoksista.
– Hotmail-sähköpostitilini reunaan ilmestyi pettämistä mainostava
mainos, se tuntui todella omituiselta, kertoi eräs neuvonantajista
esimerkin.
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula muistutti nuoria, että
epäasiallisen mainoksen voi ilmoittaa Kuluttajavirastoon.
– Nuorten olisi hyvä tietää, että ilmianto ei sido nuorta
mihinkään ja tämä asia olisi hyvä kertoa esimerkiksi
Kuluttajaviraston nuorille suunnatuilla sivuilla, nuoret totesivat.
Lapsiasiavaltuutettu toimitti nuorten kommentit
Kuluttajavirastoon, jossa ne nähtiin hyvin hyödyllisiksi. Neljä
nuorta antoi myös omat yhteystietonsa, jos Kuluttajavirasto
jatkossa tarvitsee nuorten näkökulmaa asioihinsa.
Jämsäläinen Juuso Ahola (17), tamperelainen Marjo-Reetta Kaul
(16), tamperelainen Juho Räty (16) ja jyväskyläläinen Juha Peltomaa
(14) kertoivat vaikuttamisen halun olevan keskeinen syy
neuvonantajaksi hakeutumiselle.
– Haluan vaikuttaa asioihin ja tuoda myös kuulovammaisten lasten
näkökulmaa esiin, kuulovammainen Juha Peltomaa kertoo.
Juho Räty haluaa vaikuttaa etenkin toisen asteen opiskeluun
liittyviä asioihin – myös niiden nuorten osalta, jotka eivät ole
jatkokoulutuksessa. Hän toimii myös Tampereen nuorisofoorumin
hallituksessa ja Suomen lukiolaisten liitossa.
Marjo-Reetta tunnustaa jääneensä vaikuttamistyöhön koukkuun. Muut
harrastukset ovat jääneet vähemmälle lukion sekä Suomen
Nuorisovaltuustojen edustajistossa ja Tampereen nuorisofoorumin
puheenjohtajana toimimisen tieltä.
Marjo-Reetta oli järjestämässä myös kansainvälistä
nuorisovaltuustoseminaaria viime kesänä ja koki sen hyvin
antoisaksi runsaasta työstä huolimatta.
Juuso pitää valtakunnallisella tasolla toimimista motivoivana,
kotipaikkakunnan nuorisoasiain neuvottelukunnassa toimimisen
lisäksi. Hän toimi lapsiasiavaltuutetun neuvonantajaryhmässä jo
viime vuonna.
– Ministeriöt ovat pyytäneet mielipiteitämme ja keskustelimme muun
muassa perusopetusuudistuksesta Henna Virkkusen kanssa ja tapasimme
YK-raportoijan. Sain myös matkustaa Belfastiin Euroopan nuorten
neuvonantajien kokoukseen, Juuso kertoo.
Marjo kertoo, että vaikuttaminen on mukavaa ja samalla oppii
paljon uutta ja saa itsevarmuutta.
Juha Peltomaa toivoo, että neuvonantajaryhmällä ja lasten ja
nuorten vaikuttamistyöllä on pitkän tähtäyksen seurauksia. Jotkut
asiat ovat ehkä tulevilla sukupolvilla paremmin kuin nykyisillä
nuorilla.
Jatkossa neuvonantajaryhmä haluaisi tuoda nuorten näkökulmat esiin
muun muassa kuntauudistuksessa sekä lisätä oppilaskuntien ja
nuorisovaltuustojen määrää kunnissa ja parantaa niiden asemaa. He
aikovat myös ottaa kantaa liikenneministeri Merja Kyllösen
ehdotukseen muuttaa joukkoliikenne maksuttomaksi alle
18-vuotiaille.
lapsiasiavaltuutettu
Tietoa näistä sivuista
Palaute
Lapsiasiavaltuutettu
Vaasankatu 2, 40100 Jyväskylä
Puh. (09) 160 73986
Faksi (014) 337 4248