Verkkouutinen 29.11.2011
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula muistuttaa sosiaali- ja
terveysministeriötä tarpeesta saada lapsiasiavaltuutetun
toimistolle lisähenkilöstöä, jotta kansalaisten yhteydenottoihin
voidaan vastata hallintolain edellyttämässä aikataulussa.
– Lapsiasiavaltuutetun toimistoon tulee vuosittain noin 500
yhteydenottoa, joihin vastataan niiden saapumisjärjestyksessä.
Toimiston päätehtävä on vaikuttamistyö ja lasten mielipiteiden
välittäminen päättäjille, eikä näin laajaan kansalaisten
neuvontatehtävään ole toimistoa perustettaessa varauduttu,
lapsiasiavaltuutettu toteaa.
Apulaisoikeuskanslerin lokakuisen ratkaisun mukaan
lapsiasiavaltuutetun toimiston viiden kuukauden vastaamisaika
kansalaisen yhteydenottoon ei täytä hyvän hallinnon vaatimuksia.
Päätöksessään kansalaisen tekemään kanteluun. Mikko Puumalainen
katsoo, että asiaa kantelijan kannalta tarkasteltaessa odotus on
ollut kohtuuttoman pitkä.
Koska lapsiasiavaltuutetun toimisto on ryhtynyt kantelijan asiassa
toimenpiteisiin, se ei anna aihetta enempään.
– Voimavarojen puitteissa olemme koettaneet vastausta nopeuttaa,
mutta perusongelma on toimiston henkilöstön liian pieni määrä
suhteessa kansallisiin tehtäviin, lapsiasiavaltuutettu toteaa.
Lapsiasiavaltuutettu ei käsittele yksittäisten lasten ja perheiden
asioita vaan lain mukaan vaikuttaa lapsen oikeuksien toteutumiseksi
yleisellä yhteiskunnallisella tasolla. Kansalaisyhteydenotot ovat
lapsiasiavaltuutetun työn kannalta hallintolain edellyttämää
kansalaisten neuvontaa ja ohjausta oikealle viranomaiselle.
Voimavarojen niukkuus suhteessa toimiston suureen työmäärään on ilmaistu selvästi vuosittain valtioneuvostolle luovutetuissa vuosikirjoissa. Asiasta on kerrottu useaan otteeseen myös sosiaali- ja terveysministeriölle.
Oikeuskanslerin päätös on toimitettu tiedoksi myös lapsiasiavaltuutetun toimintamenorahoista päättävälle sosiaali- ja terveysministeriölle.
Lisätietoja:
Lapsiasiavaltuutettu
Maria Kaisa Aula
mariakaisa.aula@stm.fi
09 160 73985
050 530 9697
lapsiasiavaltuutettu
Tietoa näistä sivuista
Palaute
Lapsiasiavaltuutettu
Vaasankatu 2, 40100 Jyväskylä
Puh. (09) 160 73986
Faksi (014) 337 4248