Sisältöön      

Lasten ja nuorten osallistuminen luo hyvinvointia

Lapsella on oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi.  Onko se arvo sinänsä vai osa lapsen hyvinvoinnin edistämistä? YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa osallistumisen oikeus kytkeytyy tiiviisti lapsen hyvän elämän määrittelyyn.  Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon, hyviin palveluihin sekä osallistumiseen. Kaikkien kolmen tasapainoa tarvitaan lapsen hyvään elämään.
Maria Kaisa Aula: Lasten ja nuorten osallistuminen luo hyvinvointia

Osallistuminen on esisijaisesti vuorovaikutusta

Noin 80 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että lasten mielipidettä kysytään liian harvoin heitä itseään koskevissa asioissa. Tämä kävi ilmi vuonna 2009, kun Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma teetti aiheesta selvityksen Taloustutkimuksella. Lähes kaikki vastaajat uskoivat aikuisten tekevän parempia päätöksiä, jos he ottavat lasten mielipiteet huomioon. Myös pienten, päiväkoti-ikäisten lasten kuulemista kannatti seitsemän kymmenestä vastaajasta.
Johanna Kiili: Osallistuminen on esisijaisesti vuorovaikutusta

Lasten ja nuorten osallistuminen. Euroopan neuvoston politiikkatutkinta

Euroopan neuvoston kanssa yhteistyössä tehty kansallinen politiikkatutkinta selvitti erilaisin aineistoin YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan toteutumista Suomessa. 12 artikla takaa lapsille oikeuden osallisuuteen: lapsilla on oikeus tulla kuulluksi, ja heidän näkemyksensä on otettava vakavasti. YK:n lapsen oikeuksien komitea on antanut artiklan toimeenpanoon liittyvän yleiskommentin ja yksityiskohtaiset ohjeet lasten osallisuuden soveltamisalueista. Maatutkinta perustui näihin ohjeisiin.

Maatutkinnan keskeiset johtopäätökset olivat seuraavat. Lakisääteisistä velvoitteista huolimatta suomalaisten lasten ja nuorten osallisuudessa on käytännössä paljon parantamisen varaa. Tämä koskee etenkin terveydenhoitoa ja vaihtoehtoiseen hoitoon sijoitettuja lapsia sekä leikki- ja vapaa-ajan toimintoihin liittyvää päätöksentekoa.
Maatutkinnan englanninkielinen raportti

Lasten ja nuorten mielipiteitä omien oikeuksiensa toteutumisesta: Asiaa aikuisille! (pdf)
Kirsi Alilan Lapsivaikutusten arviointi - kansallisia ja kansainvälisiä näkökulmia (pdf)
Heinämäki, Liisa ja Kauppinen, Tapani: Lapsivaikutusten arviointi kuntapäätöksissä. Työväline kunnille lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseen sekä palveluiden suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin (2010) THL.
Sirpa Taskinen: Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioiminen (pdf)

Perustuslaki muistuttaa lasten tavasta toimia

Lapsen osallistumisen oikeudet on sisällytetty Suomen lainsäädäntöön. Lainsäädäntö tukee lasten osallistumista ja vaikuttamista kunnassa ja erityisesti koulussa.

Myös Suomen perustuslain mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

Perustuslaissa osallistumista ei ole rajattu tietyn ikäisiin lapsiin. Se velvoittaa päättäjiä ja lapseen liittyvissä palveluissa työskenteleviä perehtymään lapsen kehitykseen ja sovittamaan osallistumisen tavat sen mukaan. Jotta lapset voivat osallistua ja vaikuttaa, tarvitaan aiempaa parempaa tietoa lapselle ominaisesta tavasta toimia ja ajatella.
Lisää tietoa lasten osallistumisesta Lapsiasiavaltuutetun vuosikirjassa.

Lasten ja nuorten osallistumisen kannalta keskeiset lait