Lapsiasiavaltuutettu edistää lapsen oikeuksien toteutumista
Suomessa. Hän herättelee päättäjiä ja vaikuttaa
yhteiskuntapolitiikkaan puhumalla lasten puolesta. Valtuutettu on
lasten äänen vahvistaja ja lapsipolitiikan sillanrakentaja.
Työn perusta on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa, jonka
toteutumista valtuutettu arvioi ja edistää yleisellä
yhteiskuntapolitiikan ja lainsäädännön tasolla.
Lapsiasiavaltuutettu ei ratkaise yksittäisten lasten
asioita
Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen valtion viranomainen, joka on
perustettu eduskunnan säätämällä lailla. Valtuutettu toimii
hallinnollisesti sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä, mutta
ministeriö ei ohjaa lapsiasiavaltuutetun toimintaa. Valtuutettu ei
ratkaise yksittäisten lasten tai perheiden asioita eikä voi muuttaa
muiden viranomaisten päätöksiä.
Valtuutetun tehtävä on lain mukaan edistää lapsen edun ja
oikeuksien toteutumista yleisellä yhteiskunnallisella tasolla
yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat
muut viranomaiset, kunnat, kirkot, järjestöt, tutkijat sekä muut
lapsipolitiikan toimijat ja alan asiantuntijat.
Tärkeänä lähtökohtana lapsiasiavaltuutetun vaikuttamistyössä ovat
lasten mielipiteet sekä viestit, joita valtuutetun toimisto ottaa
vastaan verkkosivuillaan ja kirjeitse lapsen oikeuksiin ja
hyvinvointiin liittyvissä asioissa.