Sisältöön      

Lapsiasiavaltuutetun tehtävät

Lapsiasiavaltuutetulle on laissa määritelty seuraavat tehtävät:


  1. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisen seuranta
  2. Päätöksentekijöihin vaikuttaminen lapsinäkökulmasta
  3. Yhteydenpito lapsiin ja nuoriin ja heiltä saadun tiedon välittäminen päätöksentekijöille
  4. Lapsia koskevan tiedon välittäminen lasten parissa työskenteleville, viranomaisille ja muulle väestölle
  5. Yhteistyön kehittäminen lapsipolitiikan toimijoiden välille
  6. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen edistäminen

Lapsiasiavaltuutettu raportoi vuosittain valtioneuvostolle lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oikeuksien toteutumisesta. Vuosikirjassa kerrotaan hänen toiminnastaan, lapsen oikeuksien toteutumisesta, lasten hyvinvoinnin kehityksestä ja lainsäädännössä havaituista puutteista.

Vaikuttamistyössään lapsiasiavaltuutettu arvioi valtionhallinnossa vireillä olevia hankkeita lapsen oikeuksien sopimuksen näkökulmasta. Hänen tärkeä tehtävänsä on välittää lasten mielipiteitä päättäjille. Niitä kartoitetaan tekemällä kyselyjä ja selvityksiä sekä tapaamalla lapsia ja nuoria henkilökohtaisesti.