Lapsiasiavaltuutetun uutiskirje | marraskuu 2008

Hyvää lapsen oikeuksien päivää!

Tänään 20.11. vietetään lapsen oikeuksien päivää. Päivän teemana on lapsen oikeus lepoon, leikkiin ja virkistykseen. Lapsella on oikeus monipuolisiin harrastuksiin sekä myös ihan omaan vapaaseen aikaan ja kavereiden kanssa viihtymiseen.

Lasten elämään tarvitaan enemmän leikkiä ja vähemmän suorittamista niin harrastuksissa kuin koulussakin. Koulussakin hengähdyshetket ovat lapsille tärkeitä oppituntien lomassa. Hyvä ruoka, toiminnalliset välitunnit sekä kauniit tilat parantavat lasten hyvinvointia koulussa.

Lapsen oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia. Lasten vanhempina, harrastusten järjestäjinä ja vaikuttajina muistetaan kuunnella lasten mielipiteitä niin koulun kuin vapaa-ajankin asioista.

terveisin Maria Kaisa Aula
lapsiasiavaltuutettu

Lapsen oikeudet 20 vuotta -kampanja alkaa

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Vuoden aiheena on lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Lapsiasiavaltuutettu, lasten ja perheiden järjestöt, ev. lut. kirkon kasvatus- ja nuorisotyö sekä valtioneuvoston lasten, nuorten ja perheiden politiikkaohjelma kampanjoivat vuoden aikana YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuuden edistämiseksi.

Politiikkaohjelma on myös selvittänyt suomalaisten mielipiteitä lasten osallistumisesta. Vain 35 prosenttia kansalaisista arvioi, että koulussa lapset voivat vaikuttaa jo nyt riittävästi omiin asioihinsa. 70 prosenttia pitää tarpeellisena myös päiväkoti-ikäisten lasten mielipiteiden kuulemista.

Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:ssa vuonna 1989. Suomen eduskunta sitoutui siihen vuonna 1991. Suomen valtio lähettää lähiaikoina YK:lle neljännen määräaikaisraporttinsa sopimuksen toimeenpanosta.

Lapset toivovat monipuolisempia harrastuksia mutta myös vähemmän suorituspaineita

Lapsiasiavaltuutetun tuoreessa kyselyssä lapset jakautuivat harrastusten osalta kahteen ryhmään. Etenkin pienillä paikkakunnilla lapset ja nuoret toivoivat monipuolisempia mahdollisuuksia, parempia liikuntapaikkoja ja nuorten kokoontumistiloja. Mutta pieni osa lapsia toi esille myös harrastusten liian suorituspainotteisuuden. Lapsilta kysyttiin myös perheestä, koulusta ja lapsena olemisesta. Vastaajina oli yli 600 ala- ja yläkoululaista.

Lapsiasiavaltuutettu toimittaa lasten mielipiteet YK:n lapsen oikeuksien komitean tietoon.

Tunnetko lapsen oikeuksien sopimuksen?

Haluatko lisätietoa lapsen oikeuksien sopimuksesta? Sopimus velvoittaa aikuisia lasten yhdenvertaiseen kohteluun. Lapsella on oikeus hyvään elämään omaan tahtiinsa lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

Sopimuksesta on julkaistu esite nyt myös romanikielellä. Aiemmin on julkaistu esitteet suomeksi, ruotsiksi, pohjoissaameksi sekä inarin ja koltansaameksi. Painettuja esitteitä voi tilata lapsiasiavaltuutetun toimistolta.

Kurkista lasten maailmaan www.lastensivut.fi

Lasten sivuilla voi myös aikuinen kurkistaa lasten maailmaan. Sivuilla on lasten itse tekemää uutta aineistoa sekä mukavia tehtäviä alakoululaisille. Valtakunnallisen Lasten parlamentin puheenjohtaja Silva Järvinen patistaa haastattelussaan aikuisia lopettamaan kiusaamisen koulussa heti alkuunsa.

Jyväskylän Keltinmäen koululaiset ovat tehneet kysymyksiä uusille valtuutetuille. Nilsiän koulun tokaluokkalaiset ovat etsineet koulun pihan mukavat paikat ja parannusta vaativat paikat.

Lapsiasiavaltuutetun Lasten sivut löytyvät nyt omasta osoitteestaan www.lastensivut.fi.

Allekirjoita kuritusväkivaltaa vastustava Euroopan Neuvoston vetoomus

Euroopan Neuvosto kampanjoi 2008 - 2011 lapsen oikeuksien puolesta ja lasten ruumiillisen rankaisun kieltämiseksi kaikissa maissa. Suomessa kuritusväkivalta on kielletty jo vuonna 1984. Asennekasvatusta ja myönteisen vanhemmuuden malleja tarvitaan kuitenkin edelleen myös meillä. Uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että esimerkiksi koulukiusaamisen taustalla voi olla myös kuritusväkivaltaa kotona.

Muuta kiinnostavaa

Tulossa

  • Lapsiasianeuvottelukunta kokoontuu Helsingissä 1.12. aiheena mm. keskustelu koulusurmien taustoista ja niiden ehkäisystä.