![]() |
|||
Uutiskirje 1 2009Osataanko edellisestä lamasta ottaa oppia?Edellisen laman laskuja on maksettu 2000-luvulla lastensuojelussa. Kuntien päättäjien pitäisi osata toimia nyt niin, ettei lyhyen aikavälin säästöstä seuraa entistä suurempi lasku tulevina vuosina. Siksi kannattaa vahvistaa lasten ja perheiden hyvinvoinnin johtamista kunnissa sekä suunnitella palveluita yli hallinnonalarajojen. Neuvola ja kouluterveydenhuolto kaipaavat myös vahvempia säännöksiä tuekseen. ![]() |
|||
Lasten terveisiä kuntapäättäjilleJyväskyläläiset lapset toivovat entistä parempaa ja monipuolisempaa kouluruokaa. Kysymyksissään Jyväskylän kaupunginvaltuutetuille koululaiset katsoivat, että nykyinen noin 70 senttiä oppilasta kohden on liian vähän. Lapsiasiavaltuutettu kokosi kysymyksiä verkkosivuilleen. Vantaan päättäjät ja koululaiset kohtasivat toisensa paneelikeskustelussa huhtikuun alussa. Lapset ja nuoret olivat tehneet aloitteita ja ehdotuksia muun muassa kouluympäristön ja -ruokailun sekä joukkoliikenteen ja nuorisotilojen kehittämisestä. Lapsiasiavaltuutettu oli mukana Vantaan lasten ja nuorten vaikuttajapäivässä. >> Lue tiedote jyväskyläläisten lasten terveisistä
Lapsiasiavaltuutetun verkkosivut ovat uudistuneetLapsiasiavaltuutettu on avannut uudistuneet verkkosivunsa www.lapsiasia.fi. Sivusto tarjoaa monipuolista tietoa valtuutetun toiminnasta lapsen oikeuksien edistämiseksi suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja pohjoissaameksi. Lue lisää
Muuta kiinnostavaa
Tulossa
|
UutiskirjeLapsiasia.fi
|
||
![]() Lapsiasiavaltuutettu | PL 41, 40101 Jyväskylä | Puh. (09) 160 73986 | lapsiasiavaltuutettu@stm.fi |
|||